Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan......

torstai 22. joulukuuta 2016

Aatto on ihan nurkan takana... Hyvää joulua kaikille!

Teksti parin viikon takaisesta Helsingin-reissusta on vielä tulossa tämän vuoden puolella.

Pietan kanssa Balttiassa

tiistai 15. marraskuuta 2016

Viime viikon torstaina startattiin odotetulle reissulle Latvian Riikaan Baltic Winner-näyttelyyn. Täältä periferiasta kun lähdettiin matkaan sai varata enemmän aikaa, itse näyttelypäivä oli vasta lauantaina. Suunnattiin ensin Pietan kanssa Rovaniemelle, josta napattiin mukaan Viroon sijoituskotiin muuttava Vienon pentu "Paksu-Bertta". Pennut olivat kasvaneet yllättävän paljon niin pienessä ajassa, todennäköisesti palluttelin nyt niitä viimeisen kerran ennen niiden omiin koteihin muuttoa. Vienon toinen pentu "Mini-Vieno" muuttikin heti seuraavana päivänä Kuopioon. Voi kakarat....
Koirien kanssa ajettiin seuraavaksi Tornioon, josta hypättiin Sannan (Made In Line) kyytiin ja haettiin vielä Katja (Chiking) mukaan. Kolmen hullun koiranaisen ja 9:n koiran voimin lähdettiin ajamaan yötä vasten kohti Helsinkiä. Katja ja Sanna ajoivat, ja tänään kävi sitten ilmi, että kumpikin luuli toisen kysyneen pystynkö ajamaan isoa autoa ja minun kieltäytyneen ajotuurista. Minä taas oletin, että olivat katsoneet ettei tuota uskalla ratin taakse päästää, joten ei kannata edes kysyä :D


Helsingin satamassa oltiin klo 6 aamulla, siitä parin tunnin päästä Tallinnaan menevässä laivassa. Yksi kyytiläinen oli jäänyt Helsinkiin ja Paksu-Bertta, nykyään kutsumanimeltä Hilma jäi kyydistä Tallinnassa ja asuu nyttemmin Tarttossa. Toivottavasti Hilmaa tullaan vielä joskus näkemään! :)

Latvian Riikassa oltiin klo 19 maissa. Käytiin syömässä paikallisen ostarin ravintolassa ja mentiin sitten hotellille. Suihkun ja hammaspesun jälkeen sitä tunsi taas olonsa ihmiseksi.... Unikin tuli nopeasti, ja loppui aivan liian lyhyeen kellon soidessa ennen kukonlaulua. Pietan ulkoilutus, koristekarvojen tupsuttelu, aamiainen ja näyttelypaikalle.
Käppänät olivat päivän viimeisiä rotuja, joten leiriydyimme kääpiöpinserikehän laidalle. Sannalla oli mukana 4 kääpiöpinseriä, joista 3 sai uudet tittelit. Katjan dreeverille tuli titteli ja VSP-sijoitus heti pinsereiden jälkeen. Alkoihan siinä jo mietityttää, että pikkasen mahtaa harmittaa jos lähdemme Pietan kanssa kotimatkalle pelkällä lämpimällä kättelyllä, mutta koska kyse oli kuitenkin sen verran isosta näyttelystä en juurikaan elätellyt toiveitaPietan ensimmäisestä junnutittelistä.
Pieta käyttäytyi koko odotteluajan todella hienosti. Se on uskomattoman helppo reissukaveri, mitään ei stressaa eikä hermoile. Näyttelyhallin hälinässäkin se nukkui kaikessa rauhassa omassa häkissään välittämättä käytävällä liikkuvista muista koirista ja ihmisistä.
Iltapäivällä päästiin Pietan kanssa pyörähtämään kehässä. Juniorinarttuja oli ilmoitettu vain 4, mikä oli kyllä yllättävän vähän. Kädet täristen mentiin kehään, en muista ihan hetkeen jännittäneeni kehässä oloa niin paljon!

Kuva Sanna Koivurova

Pieta oli selkeästi lyhyimmissä koristekarvoissa muihin verrattuna, tyhjästä on paha nyhjäistä kun eivät kasva kovin rivakasti.  Sinttura alkaa olla jo melko kokenut kehäkettu, vielä kun kärsivällisyys kasvaa iän myötä, niin ei takamuskaan tavoittele lattiaa niin usein herkkuja odottaessa. Hauskahan typyn kanssa on kehässä käydä, nuoresta iästä huolimatta se on lopulta hyvin helppo ja mukava esitettävä :)

Kuva Sanna Koivurova

Tuomarina kääpiösnautsereilla oli kreikkalainen Stelios Makaritis. Mukava herra, joka mielestäni kiinnitti huomiota enemmän koiraan kokonaisuutena kuin yksityiskohtiin. Pietan runkoturkissa on vielä vähän työstämistä, minkä hän huomioi, mutta se ei juurikaan vaikuttanut kokonaislaatuarvosteluun. Sinttura sai erinomaisen, ja siinä sijoituksia odotellessa ehdin jo tuumata itsekseni, että no sentään sijoitutaan. Yllätys olikin melkoinen, kun sijoituksia jakaessa tuomari käveli ensimmäisenä meitä kohti käsi ojossa "Congratulations, madam, you're the first!" . MITÄ?! Sinttu-Pieturasta tuli siis tällä reissulla Balttian Juniori Voittaja '16! Kyllä oli hymy pyllyssä ja tippa linssissä, me kun lähdettiin "vaan käymään kun kerrankin päästään lähtemään"! Viimeksi vastaavaa menestystä on tullut v. 2012 Helsinki Winnerissä Tenhon saadessa Helsinki Junior Winner-tittelin, joten tuntui älyttömän hienolta saada kotiin toinenkin junnuwinneri!

Kuvat Sanna Koivurova

JUK-ERI1, SA, jun-SERT, Baltic Junior Winner-16
tuomari Stelios Makaritis, Kreikka

"Very nice head, expression, proportions. Excellent neck, topline, excellent front and rear, prefer slightly better elbows, very nice ribs, loin, good harsh coat, nice body proportions. Sound movement."

Paras narttu-kehässä ei enää sijoituttukaan, mutta me oltiin varsin tyytyväisiä päivän saavutukseen - saatiin enemmän kuin osattiin odottaa! Harmaan Hiacen koirista 6/7 sai tittelit (3 x Baltic Winner, 2 x Baltic Junior Winner, 1 x Baltic Puppy Winner, Latvian ja Balttian JMVA-tittelit, Latvian ja Balttian MVA-tittelit), 3 cacibia, sertin ja 2 jun-sertiä, kannatti siis lähteä kauemmas reissuun! Tyytyväisinä lähdettiin ajamaan takaisin kohti Tallinnaa, ja seuraavana päivänä matka jatkui Suomen puolella kohti kotia. Oli ihana päästä vihdoin omalle kotipihalle, koirakin nautti päästessään rallattelemaan kavereiden kanssa. Vienolla oli selkeästi ollut ikävä leikkikaveria, sen sijaan Tenho ei niinkään arvostanut pienen piraijan kotiinpaluuta . Uusia reissuja onkin jo suunitteilla, niistä lähimpänä muutaman viikon päästä oleva reissu Helsinkiin Voittaja-näyttelyihin.

Kuulumisia

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Päivitystä tännekin välillä. Paljon ehtii tapahtua, vaan kun jaksaisi ja ehtisi istahtaa koneelle kertomaan niitä bloginkin puolella.

 30.10. pakattiin Pieta ja Natsa autoon ja hurautettiin Rovaniemelle silmätarkastuksen merkeissä. Aina sitä jännittää jos jotain epäilyttävää löytyy, ja kun jalostuskäyttöä suunnittelee niin mielenrauhan vuoksi pääsi junnuosasto tutkimuksiin. Hyvin meni molempien kokemattomien osalta, ja mikä parasta molempien silmät ovat terveet. Vielä ei tulokset näytä olevan KoiraNetissä, vaan eiköhän ne kohta sinne ilmesty. Loppuvuodelle on Pietalle suunniteltu myös sappihappotestiä  (rodussa on valitettavasti taipumusta maksashunttiin ja mikrovaskulaariseen dysplasiaan, joten jalostuksessa käytettävien koirien maksan toiminta suositellaan tutkittavan) ja ensi vuonna molemmille luustokuvauksia.

5.11. käytiin Natsan kanssa Pellossa mätsärissä kenraaliharjoituksena joulukuun Voittaja-näyttelyille. En voinut olla miettimättä, että onneksi rotukehissä painoarvo on muussakin kuin esittämistaidoissa: selälleen kehässä rötkähtävä ja rapsutuksia kerjäävä karhukoira oli hyvin mielenkiintoinen esitettävä, kun koira olisi pitänyt saada seisomaan nätisti neljällä ketaralla :D Junnuiän pööpöilyä.... Tuloksena oli suoritukseen nähden varsin hyvä isojen aikuisten SIN3. Ennen Messaria ei taida enää olla mätsäreitä missä harjoitella, mutta jospa me muutaman kerran kerettäis käydä Rohki-hallilla näyttelyharjoituksissa seisomista ja juoksemista harjoittelemassa. Perinteinen Helsinki-reissu tehdään tänä vuonna kepon, Pietan ja Natsan kanssa, innolla jo odotan tulevaa tapahtumaa!

Jottei pelkkää mukavaa, niin pennut muuttivat lauantaina Rovaniemelle Johannan luo odottaessaan omiin koteihin pääsyä. Palasin viime viikolla taas koulun penkille, ja koska minulla ja kepolla työ- ja koulupaikat ovat naapuripaikkakunnilla pentujen kannalta oli mukavampi muuttaa Rovaniemelle, jossa niiden hoitaminen ja ruokkiminen järjestyy helpommin. Kyllä siinä itku tuli! Talo tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta, kun pentujen kanssa elettiin ja seurattiin niiden kasvua 8 viikkoa ja sitä ennen odotettiin samainen aika niiden syntymää. Pentuihin kiintyi ja ne olivat osa perhettä siinä missä muutkin talon koirat. Suunnittelin jo jättäväni "vahingossa" pinkin tytön eli Mini-Vienon kotiin seuraamaan emänsä jalanjäljissä, se kun on muutenkin aivan kuin emänsä pentuna - harmi, että neidille ilmaantui lopulta alapurenta torpedoiden ajatukseni, mutta sille on onneksi koti odottamassa ja se pääsee viettämään seurakoiran elämää. Tällä hetkellä enää pojat etsivät koteja.
Mitä tulee muuten ajatuksiin ja kokemuksiin pentujen kanssa olemisesta ja elämisestä, niin ne viimeisetkin harhakuvitelmat pentuajan helppoudesta karisivat. Se ei ole helppoa, vaikka sitä kuinka kuvittelee miten ihania ne pennuntuoksuiset karvapallerot ovat ja miten ihanaa on seurata niiden leikkiä, välillä laittaa lautasellinen nappulamössöä tarjolle ja joskus pyyhkäistä parit kakat pois lattialta. Pissa lorisee ja kakkaa tulee, sanomalehtiä kuluu niin että niitä joutui välillä dyykkaamaan lehdenkeräyksestä, pyykkikoneessa pyörii päivittäin 1-2 pissattua karva-alustaa, tuijotat kelloa ettei ruokintaväli veny liian pitkäksi, juoksutat 5 pentua ruokailun jälkeen pihalla ja tuskastelet kun matossa on taas yksi lammikko, järjestelet apuvoimia jos joutuu olemaan päivän poissa kotoa. Siinä sivussa ala jo opettaa sisäsiisteyden alkeita - mikä ei ollut kovin helppoa, kun ilmat ehtivät viiletä ja pennuille tuli melkein heti kylmä pihalle päästyä, totuta autossa olemiseen, leikkaa ja totuta kynnenleikkuuseen, pyydä vieraita kylään jotta pennut tottuvat erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin..jnejnejne... Onneksi oli mahdollisuus olla kotona nämä pari kuukautta, en tiedä millaista järjestelyä pentujen hoito olisi vaatinut jos olisin käynyt normaalisti päivätöissä tai opiskellut. Hetkeäkään en kuitenkaan heittäisi pois, tämä oli antoisa kokemus ja sain ammennettua tästä paljon oppia tulevaisuutta ajatellen. Nyt vielä toivotaan, että pojillekin löytyisi ihanat kodit - ymmärrän todella hyvin kotien löytämisen haasteen, sen jälkeen kun pentujen eloa on seurannut ja opastanut niitä elämän alkuun todellakin toivoisi, että jokainen pentu saisi itselleen rakastavan kodin, jossa niiden tarpeista huolehditaan ja ne saavat viettää hyvää koiranelämää. Mäyräkoirakaan ei söpöstä ulkonäöstä huolimatta ole välttämättä helpoin mahdollinen rotu, ja näissäkin pennuissa luonnetta piisaa.

Pennut ulkoilemassa Vienon ja Pietan kanssa
Sininen ja vihreä poika sekä pinkki tyttö ("Mini-Vieno")
Ylhäältä Sininen poika, Mini-Vieno ja Vihreä poika. Alhaalta Paksu-Bertta ja Valkoinen poika

Vuoden päästä osaa jo valmistautua paremmin ja tietää mitä on tulossa, Pietalle kun on toiveissa pentue vuodelle 2018. JOS kaikki menee kuten asioiden toivoisi menevän pentueesta jää kotiin narttu kasvamaan emänsä rinnalla. Vaan kun ei ole kristallipalloa koskaan ei tiedä miten lopulta käy, aikaa on vielä paljon ja kaikkea voi sattua ja tapahtua (*kop kop*). Pidetään sormia ristissä ja peukkuja pystyssä!

Mammaloman päätyttyä loppui myös Vienon karvamaahisena elely ja mamski pääsi trimmipöydälle siistittäväksi. Nuorenihan se taas ainakin 5 vuotta ja värityskin vaaleni. Kaulasta siltä löytyi trimmauksen yhteydessä yllätyksekseni pieni hotspot, todennäköisesti joku pennuista tai Pieta nirhaissut hampailla nahkaa. Karvojen ajelu alueen ympäriltä ja kohdan desinfiointi onneksi parantavan vaivan nopeasti. Tällä hetkellä meillä ei ole Vienon kanssa juurikaan suurempia suunnitelmia. Joku käyttökoetulos pitäisi nyt saada ja selkäkuvauskin olisi hyvä tehdä jossain vaiheessa, mutta muuten nyt vain ollaan ja pohditaan mille seuraavaksi aletaan.


Seuraavan viikonloppuna lähdetään pitkästä aikaa kauemmas reissuun, kun minua ja Pietaa kutsuu Latvia ja Baltic Winner. Meidän oli ensin tarkoitus mennä samana viikonloppuna järjestettävään Jyväskylä KV-näyttelyyn, mutta kun tuli mahdollisuus lähteä pidemmälle, niin tartuttiin tilaisuuteen. Reissu otetaan matkailun ja lomailun kannalta, minä kun en ole tähän mennessä vielä käynyt kertaakaan Keski-Euroopassa. Täältä pohjoisesta on sen verran matkaa näihin "litilatimaihin", että ulkomaan näyttelyihin ollaan lähdetty suosiolla Ruotsiin ja Norjaan. Mistäpä sitä tietää, vaikka tähän tulisi nyt muutos ja jatkossa näyttelyreissut suuntautuisivat pidemmälle :)

Tuoreimmat passikuvat

sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Johanna kävi lauantaina katsomassa pentuja ja samalla laitettiin sirut niskaan sekä otettiin jokaisesta ensimmäiset pönötyskuvat. Viralliset nimetkin alkavat hiljalleen hahmottua :)

Pentujen kuulumisia

perjantai 14. lokakuuta 2016
Pennuilla vauhti kiihtyy! Tehtiin syyssiivous ja samalla mulkattiin työhuoneen järjestystä, jotta sanomalehtien vaihto ja luutun kanssa heiluminen kävisi helpommin.  Pentulaatikkoakin uusiokäytettiin ja muutettiin niin, että pennuilla on nyt enemmän liikkumatilaa laatikossa ollessaan. Kovin suosiolla ei tätä vapaudenriistoa nielty, erityisesti tytöt ovat kunnostautuneet aitauksesta karkaamisessa. Seuraavaa pentuetta varten hankitaan kyllä metallinen pentuaitaus korkeammilla reunoilla, niin ei tarvitse aamuisin stepata karkureiden pissalätäköitä väistellen.


Kaikki pennut ovat vilkkaita ja ottavat innolla kontaktia ihmiseen. Yksikään ei ole arka, vieraitakin ihmisiä lähestyvät rohkeasti. Meidän muita koiria juoksevat jopa päin, myös Kahkua jota eivät ole paljon nähneet.
Mini-Vieno (pinkki tyttö) on selkeästi pentueen solakoin vaan silti jäntevin pentu. Sen luonne on aivan omaa luokkaansa, ihmisen kuullessaan pää kurkkii lautojen takaa ja häntä vispaa että pentu kaatuu melkein kumoon. Se on ihan kuin emänsä pentuna, erityisesti sen päässä on paljon samaa - ja mikä pusuttelija! Ei ole epäilystäkään minkä näistä jättäisin kotiin, jos meillä olisi mäyräkoiran paikka nyt auki.....
Paksu-Bertta (violetti tyttö) on muuttunut karvan kasvun myötä todella tummaksi. Se on varsinainen pikku kapinallinen, jos joku pentu puuhailee aitauksen ulkopuolella se on varmasti Bertta. Todistinkin tässä taannoin, kuinka se mäyräkoiran sinnikkyydellä kiipesi aitauksen laitaa pitkin toiselle puolelle. Nytkin se tuolla selän takana tuijottelee ja inahtelee välillä vähän siihen malliin, että ota pois täältä.... Tykkää kovasti silittelystä ja rapsuttelusta, juoksee häntä heiluen ihmisten tykö kun sitä lähestyy.
Vihreä poika ja sininen poika ovat aika samankaltaisia, molemmat tykkäävät pusutella ja olla paijattavina, molemmat ovat todella vilkkaita ja reippaita pikku mäykkyjä. Valkoinen poika erottuu veljeksistä selkeästi erilaisena luonteena: sekin tulee mielellään tykö kuten sisaruksensa, mutta ei ole ihan niin mieltynyt sylissä olemiseen ja rapsutteluun kuin muut pennut, ja on selkeästi muita itsenäisempi ja puuhailee enemmän omiaan.


Pennut saavat nyt ruuan 4 kertaa päivässä. Pikku hiljaa totutellaan raaempaan jauhelihaan, mahat ovat pysyneet hyvin kunnossa. Ulkoiluakin on nyt alettu harrastaa silloin kun sää sallii, käytännössä pikku pakkaset ja ja ajoittain huurteinen kylmä maa tekevät ulkonakäymisistä hieman hankalaa ja pennuille tulee nopeasti vilu. Tarpeet tehdään nopeasti pihalle ja sitten jo kömmitään takaisin lämpimään kevythäkkiin.
Pieta on ollut koko ajan hyvin kiinnostunut pennuista ja onkin niille kuin lastenhoitaja. Etenkin tyttöpennut juoksevat sen perässä ja kaikki kolme leikkivät keskenään, Pietakin varoo varsin nätisti pikkuisia eikä heittäydy kovakouraiseksi. Tenho vielä tuntuu tuumivan mitä näiden kanssa voi tehdä ja siirtyy vikkelästi sivummalle pentujen tarratessa sen koipikarvoihin. Kahku on pennuista vähän ihmeissään, muttei juuri muuten kiinnitä niihin huomiota.


Katsotaan jos huomenna saataisiin otettua pennuista taas yksilökuvia rakennekuvien muodossa. Jos pentujen touhut kiinnostaa enemmän Instagramin puolelle päivitän kuvia ja videopätkiä ahkerammin kuin tänne blogiin :)

Elämä saa näkyä

maanantai 10. lokakuuta 2016

Katselin yhtenä päivänä pihalla temuavia koiria ja mietin kuinka ne ovat kaikki hyvin kaukana niistä tupsutetuista ja viimeisen päälle viimeistellyistä kehäotuksista, miltä ne näyttävät näyttelyissä ollessaan. Pietan parrassa oli eilispäivän ja varmaan myös sitä edellisen päivän ruuantörsteet ja sen olemus muistuttaa pikemminin Pirates of the Caribbeanin Davy Jonesia lonkeroineen. Tenhon turkki näytti epätasaiselta, jalat siistimättä, parta ja kulmakarvat käytännöllisen lyhyet. Vienoa en ole kehdannut trimmaamisella rasittaa sen keskityttyä hoitamaan pentuja, vaan kohta on silläkin parturiaika: se muistuttaa tällä hetkellä juuri niin homssuista kotiäitiä kuin mäyräkoiraversion voi kuvitella näyttävän. Kahkulla on kauluksessa irtoamispisteessä olevaa pohjavillaa ja häntäkin kaipaisi karstaa. Näyttelyissä esittämäni Natsa-karhukoira naapurista on pyöriskellyt näin jahtikaudella antaumuksella hirvenkusessa ja se todellakin näyttää tällä hetkellä kunnon työkoiralta mudan rusentaman kauluksensa kera.

Totuus on, että ne rotuoppaiden ja näyttelykehien koirat näyttävät arjessa ihan joltain muulta kuin niiltä viimeisen päälle puunatuilta kehänkiertäjiltä, etenkin jos sattuvat olemaan ns. turkkirotuja. Sitä viiden minuutin kuvanottoa tai kehässäkäyntiä varten koiraa on saatettu tupeerata ja nipsiä tuntikausia. Meillä omat koirat näyttävät näyttelykoirilta puoli vuorokautta ennen näyttelypäivä, näyttelypäivänä ja ehkä jos ei sada vettä osa tästä glamourista saattaa olla nähtävissä vielä näyttelyn jälkeisenä päivänä.

Muuten ne näyttävät siltä, miltä normaalia koiranelämää viettävä koira näyttää. Parta enemmän tai vähemmän rullalla, tukka vinossa, koipikarvat kikkuralla ja alalinja siksasilla.

Olen usein miettinyt miten paljon minun olisi tarvetta sensuroida koirien arkielämästä kertovia kuvia. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että koska meillä koirat ovat ensisijaisesti koiria, niiden pääasiallinen käyttötarkoitus on olla seuralainen ja lenkilleviejä, pystykorvien lisäksi metsästyspäivien apulaisia, niin ei - minun ei tarvitse silotella sitä pintaa, miltä meidän koiramainen arki näyttää ja miltä nämä arkeaan elävät koirat näyttävät.

Yksikään meidän näyttelyitä kiertävistä koirista ei elä pelkästään näyttelyitä varten. Me käymme vuodessa ehkä 10 kertaa näyttelyissä, mikä on vuoden 365:stä päivästä hyvin pieni murto-osa. Keskimäärin 355 päivää ne pinkovat pihalla, uittavat itseään metsäojissa ja tähän aikaan vuodesta myös pelloille levitetyssä lehmänpaskassa. Lumien tullessa niiden koipiin kertyy nuoskapalloja, joita joutuu sulattelemaan suihkussa. Talvisin niille on pakko vetää palttoota päälle, jotta ne eivät paleltuisi näissä pohjoisen pakkasissa. Suurimman osan ajasta näyttävät ja tuoksuvat ihan joltain muulta kuin suoraan trimmistä tulleilta rotuikoneilta. Kammottavinta olisi, jos pitäisin koiria aina sisätiloissa, kenties häkeissä, ja ulkoilu tapahtuisi laatoitetulla alueella, ettei vaan karvat mene sekaisin - onko sellainen enää koiran elämää?


Koirani eivät ole myöskään mitään katalogimalleja, vaikka ammattini puolesta työskentelenkin turkkien parissa. Niiden turkkeja kyllä huolletaan säännöllisesti, useammin kuin 2 kertaa vuodessa, koska haluan niiden näyttävän päällisin puolin siisteiltä ja rotuisiltaan myös näyttelykauden ulkopuolella - mutta niin säntillinen en ole, että alkaisin niitä pesemään ja föönaamaan jokaista kuvanottoa varten, jotta ne näyttäisivät kuvissa aina freesiltä. Miksi? Ne ovat koiria, eivät mitään mallinukkeja. Niiden säännöllinen (ei kuitenkaan päivittäinen) trimmaus ja Tenhon tapauksessa käytännöllinen kotilook takaavat sen, että niiden elämä on mukavaa ja helppoa, puhdasta ja takutonta. Vaikka olenkin trimmaaja en koe tarvetta olla turkkien kimpussa joka hetki, siitä huolimatta että hommasta pidänkin. Minua ei juurikaan kiinnosta se, mitä muut ihmiset luomukunnossa olevista kanssaeläjistämme mahtavat ajatella silloin, kun ne eivät ole täydessä tällingissä. En myöskään mielessäni jeesustele jokaista vastaantulevaa koiraa, että kylläpä tuollekin kampaa pitäisi vilauttaa. Koirilla pitää olla elämässä muutakin kuin turkin sipsuttelua, ja minulla pitää olla vapaa-aikana muutakin kuin koiria ja turkinlaittoa.

Monikohan koiranottoa harkitseva ihastuu siihen kauniissa skandinaavisessa leikkauksessa olevaan villakoiraan näyttelykehässä, ihanan pyöreäpäiseen bichon frisen tai vakavan ja ylvään näköisen tolppajalkaisen kääpiösnautserin kuvaan? Moniko saa jo ennen turkkirodun laittoa realistisen kuvan siitä, millainen vaivannäkö todellisuudessa on näiden siistiksi laitettujen koirien takana ja miltä koirat näyttävät silloin, kun ei shampoopullot lorise, fööni suhise ja sakset napsi? Minut ainakin yllätti alkuaikoina kuinka työläs käppänän turkki voi toisinaan olla, jos koiran haluaa näyttävän ns. rotuiseltaan. Nykyään tämä on jo rutiinia ja selkeä osa koiran hoitoa ja panostamista sen hyvinvointiin. En kuitenkaan aio jatkossakaan esitellä blogissa pelkkiä kehäkuvia tai trimmikuvia, vaan toivon, että rodusta kiinnostuneet ja pennunhankintaa miettivät saavat realistisen kuvan siitä, mitä kääpiösnautsereiden kanssa eläminen tuo tullessaan. Meillä koirat näyttävät päällisin puolin aina jokseenkin siisteiltä, mutta esimerkiksi kääpiösnautsereiden kohdalla mikäli trimmi on vain pari kertaa vuodessa eikä välisiistimisiä tehdä koira alkaa jossain vaiheessa muistuttaa enemmän suohirviötä kuin snautseria - kuka olisi uskonut rotukirjojen kuvia katsellessa... Turkinhoito on ilman muuta tärkeä osa koiran hyvinvoinnista huolehtimista etenkin silloin, kun pelkkä harjalla rapsuttelu tai säämiskällä sutaisu ei riitä - toivoisin useamman koiran hankintaa ja erityisesti turkkiroduista kiinnostuneen pohtivan tätä ja miettivän omaa aikaansa ja resurssejaan turkin hoitoon. Pääasia on kuitenkin, että turkki hoidetaan säännöllisesti eikä koiran tarvitse kulkea ikävissä takuissa kesät talvet.


Eilen huollettiin turkkeja: Pietalta ja Tenholta poistin pohjavilloja ja nypin kerrokset pois. Vienon päätä siistitään tänään. Kahku käy pesulla, kunhan sen metsästysreissuilta löytyy tähän sopiva väli. Natsakin pestään, viimeistään ennen Messaria. Puitteiden koirien hyvään elämään ollessa kunnossa ja niiden hyvinvointiin satsatessa säännöllisesti ei ole tarvetta pohtia joka hetki miltä me näytetään, näyttääkö tämä meidän koirallinen elämä jonkun mielestä kamalalta, ollaankohan me ihan kamalia koiranomistajia/kasvattajia/trimmaajia.... Viimeisenä toiveena toivoisisin, että aina ei tarvitsisi miettiä mitä muut ovat mieltä. Se on kuin häkki, josta ei pääse koskaan pakoon, ikinä et pysty miellyttämään kaikkia tarpeeksi. Koiramaailmassa saa niin surullisen helposti leiman otsaan milloin mistäkin, joskus jopa ihan naurettavan pienestä asiasta. Elämä saa näkyä, myös täällä sosiaalisessa mediassa.

Pupsit 3 viikkoa ja kesän viimeiset näyttelyhapatukset

lauantai 1. lokakuuta 2016
Pentupäivitystä pitkästä aikaa! Päivät on menneet ohi kuin huomaamatta ja blogi on jäänyt siinä sivussa vähemmälle huomiolle.

Pupseille tuli maanantaina ikää 3 vikkoa (nyt siis ovat jo 3vko ja risat). Silmät ovat avautuneet koko jengillä ja painoakin on jokaisella vähän päälle kilo. Pentulaatikko alkaa kohta käydä ahtaaksi kakrujen harjoitellessa kävelyä ja huojuessa vielä vähän huterasti pitkin boksia. Kaikki ottavat myös innokkaasti kontaktia ihmiseen, kun laatikolle menee niille juttelemaan. Ensimmäinen matokuuri on annettu, ja kiinteälle ruualle opettelu on aloitettu.

Silmien avauduttua pennut ovat alkaneet jo tuntua ihan pieniltä koirilta sokeiden pötköjen sijaan. Luonne-erojakin alkaa pikku hiljaa erottaa, vaikka kovin paljoa tämän ikäisistä ei vielä voikaan sanoa.

Pentueen isoin poika. Tällä vaikuttaa olevan egoakin kokonsa mukaisesti, välillä kuuluu pientä ärripurria, kun pikkuherraa ei jokin asia miellytä.

Keskikokoinen poika. Tällä hetkellä vaikuttaa pojista rauhallisimmalta luonteelta.

Pikkupoika. Pojista selkeästi vilkkain tapaus.

Isompi tytöistä, "paksu-Bertta". Tytöistä rauhallisempi, vaan ilmaisee kyllä äänellään, jos joku on hankalasti.

Pienempi tyttö ja samalla koko pentueen tummin pentu. Kuva ei oikein anna oikeutta tälle neidille, tämä on nimittäin oikein hassunhauska tapaus, todella reipas ja vilkas.

Pennuista on vielä 4 eli pojat ja toinen tytöistä vailla mäykkyrakkaita koteja ;) Pentujen isä on Ruotsin jälkivalio ja menestynyt näyttelyissäkin BIS-sijoille asti täällä kotimaassa. Vieno-emän kanssa ollaan enimmäkseen keskitytty näyttelypuoleen , vaan nenäkin sillä toimii ja oikein näppärästi katoaa jälkien perään, kokeissa asti ei vaan olla vielä tätä puolta käyty näyttämässä. Vieno suoritti menneenä kesänä luonnetestin LTEP 125 +++ ollen siis myös laukausvarma. Pennuista saa varmasti mukavia kavereita arjen touhuihin ja lenkkipoluille, potentiaalia luulisi löytyvän myös näyttelyihin ja rodunomaisiin harrastuksiin.


Kesän näyttelyrupeama on tältä erää ohi, viimeinen kehärundi käytiin heittämässä Pietan kanssa Liminka RN:ssä pari viikkoa sitten. Pieta sijoittui luokkansa ensimmäiseksi saaden SA:n, vaan bjuutifulit eivät nyt riittäneet viemään sintturaa palkintopalleille asti. Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä haasteista! Kiitos kuvista Josefiina!


JUK-ERI1, SA
tuomari Iuza Beradze, Tsekki

"Beautiful compact female with beautiful movements. Correct silhouette and good temperament."
Viime viikonloppuna käväitiin Pietan kans myös Äkäslompolossa match showssa tuloksella pentujen SIN2. Pariin edellisvuoteen verrattuna meidän näyttelykalenteri on ollut harvinaisen hiljainen, mutta täytyy kyllä sanoa, että itselle on tehnyt hyvää irtautua koiratouhuista ja keskittyä koirien kanssa viettämään normaalia arkea. Vaikka näyttelyharrastus onkin meille Se Juttu, niin aina ei vaan jaksa herätä aikaisin laittamaan koiria kuntoon, ajaa pitkiä matkoja näyttelypaikkakunnalle, miettiä majoittumisia, missä kunnossa karva on jne. Näyttelyitä kuitenkin tulee ja menee, ja niihin ehtii vaikka seuraavanakin vuonna :) Loppuvuoden näyttelyihin on nyt viimeiset ilmoittautumiset tehty, Pietan kanssa lähdetään käymään reissu ulkomailla ja joulukuussa tämä vuosi huipentuu taas tuttuun tapaan Voittaja-näyttelyihin Helsingissä. Kun täältä perähikiältä asti isolle kirkolle lähdetään, niin otetaan samalla mukaan karhukoirakin astetta isompiin kemuihin. Mistä tulikin mieleen, Natsa (Suvenkehrän Stuffe) käväisi viime viikolla pitkäkokeessa ja niinhän se 16-kuukautinen jössikkä haukkui heti ensimmäisestä kokeestaan HIRV1-tuloksen 86:lla pisteellä! Nyt hirvestyskauden ollessa parhaillaan menossa on Natsa myös ollut monena päivänä hirvien perässä, yksi sarvipää sille on ammuttukin.

Pihapiirissäkin on tapahtunut muutoksia, mineille on noussut pihalle oma ulkoiluaitaus, jossa voivat turvallisesti vahtia pihapiiriä ja huudella rumia ohikulkijoille. Kahkukin kävi yksi sateinen ilta aitauksen testaamassa, ja eihän sitä ollut saada sieltä enää sen jälkeen pois :D Kahkulle taas on kohoamassa koiratalon lisäksi niin iso häkki, että seinät eivät häkissä rällätessä tule ihan heti vastaan. Näistä kuvia ja tarkempaa esittelyä tuonnempana.

Muuten arki rullaa omalla painollaan. Oman yritystoiminnan starttaaminen on vienyt oman aikansa, mutta nyt alkaa olla kaikki tarvittava kasassa ja kotisivut jne. päästään toivottavasti julkaisemaan ensi viikolla. Nyt suuntaamme koirien kanssa lenkille nauttimaan nätistä syyspäivästä :)

Pennut viikon vanhoja

maanantai 12. syyskuuta 2016

Vienon pennut syntyivät viikko sitten ja pennuntuoksuinen arki alkaa asettua uomiinsa. Nukuin ensimmäiset yöt Vienon ja pentujen kanssa työhuoneessa, mikä olikin tarpeen istukoiden syömisestä seuranneen ripaskan takia. Nyt maha on jo asettunut uomiinsa ja pikkuhiljaa päästään kaurapuuro-jauheliha-kanamuna -kuurista takaisin kuivamuonaan ja lihaan. Ensimmäiset päivät oliva Vienolta aikamoista murinaa ja örinää, kun emänvaistot ottivat vallaan ja hormonit hyrräsivät. Nyt tilanne on rauhoittunut pahimpien hormonihuurujen laskettua, murinaa kuuluu harvemmin ja yleensä sitä saavat osakseen portin taakse eksähtävät Tenho ja Pieta. Mammakoira on muutenkin alkanut rentoutua ja päivällä muiden koirien ollessa pihalla häkissä Vieno käy välillä huoneesta pois ikään kuin ottamassa omaa aikaa. Sen käyttäytymistä on ollut mielenkiintoista seurata, niin huolella se pentujaan hoitaa ja ennen uloslähtöä tai huoneesta poistumista se aina odottaa, että pennut ovat syöneet ja nukahtaneet.


Pennut ovat voineet koko ajan hyvin ja painot nousseet tasaisesti - tällä hetkellä ovat kukin margariinipaketin painoisia jössiköitä. Paljonhan nämä eivät vielä tässä vaiheessa tee - syövät, nukkuvat ja tekevät tarpeensa - joten isompia eroja pentujen välillä en ole vielä huomannut. Violetti tyttö ja vihreä poika ovat pentueen isoimmat ja näillä onkin massan puolesta kyynärpäätaktiikka käytössä ruoka-aikaan. Violetti tyttö on pennuista ehkä äänekkäin, se kyllä ilmaisee kun jokin ei miellytä. Vihreän pojan kutsumanimi on "Kurttu" sen naamassa olevien ryppyjen takia. Valkoisella pojalla on päässä iso tumma maski, saa nähdä miten väri muuttuu sen kasvaessa. Muuten ovat kaikki aika tasaisia, tyytyväisiä pentuja. Viikon päästä pitäisi silmienkin olla avautuneet ja siitä eteenpäin pentulaatikossa taitaa vilinäkin kasvaa :)

Pentuarki alkakoon!

tiistai 6. syyskuuta 2016
Vieno olikin touhkas mamma eikä lopulta pantannut ensimmäistä pesuettaan yli 60 vuorokauden. Veikkailin vielä viikonloppuna, että tiistaina tai keskiviikkona alkaa tapahtua, mutta Vieno kun tekee mäyräkoirana kaiken täysillä pennut syntyivätkin jo eilen 59.vrk astutuksesta. 

Kaikki meni kuin oppikirjoissa, mutta sitä oppikirjoissa ei kuitenkaan kerrottu miten paljon pyyhkeitä pentulaatikon vierelle saa lopulta varata, miten pentujen välissä ehtii välillä ehkä juuri vetää henkeä ja välillä voi joutua odottamaan vähän pidempäänkin, ja miten tällainen keltanokka suoriutuu pikku paniikista huolimatta ensimmäisestä koiran kätilöintikokemuksesta. Mäyräkoirat kuulostavat yleisesti olevan todella tehokkaita synnyttäjiä ja hoitavan homman hyvin itsekseen - toisin kuin kääpiösnautserit vaikuttavat olevan enemmänkin himmailijoita, joiden synnytykset voivat kestää tunteja ja asiat tapahtuvat muutenkin vähän pidemmällä sytytyslangalla. Tässä mielessä oli hyvä, kun ensimmäinen synnytyskokemus oli hyvin omatoimisen ja vahvaviettisen mäyräkoiran kanssa, tietää jo vähän mitä on edessä sitten, kun meillä on ensimmäisen käppänäpentueen aika.


Vienon lämmöt laskivat sunnuntaina juuri ja juuri 37 asteen alapuolelle (36,8-36,9C). Ehkä tästä maltillisesta lämmönlaskusta johtuen en osanut vielä sunnuntaina stressata synnytyksen alkamista, itse kun odotin lämpöjen laskevan lähemmäs 36 astetta. Maanantaina ehdin käydä parin kilometrin päässä kaupassakin ostamassa viime tingassa kertakäyttöhanskoja ja talouspaperia, ja kotiin tullessa pentulaatikossa oli peitteet hujan hajan ja koira vaikutti todella levottomalta. Pari tuntia tästä Vienolla alkoivat selkeät työnnöt ja soittelin Vienon kasvattajalle vetäen samalla hanskoja käteen. Ensimmäiset neljä pentua syntyivät lopulta todella sukkelaan, kaksi poikaa ihan perätysten. Vieno alkoi heti nuolla ja hoivata pentuja, avitin sitä käytännössä vain kalvojen avaamisessa ja pentujen hieromisessa kuiviksi. Ensimmäinen tyttö syntyi n. 20min poikien jälkeen, toinen tyttö n. puolen tunnin päästä. Johanna ehti tulla avuksi neljän pennun synnyttyä, ja loppuviimeksi syntyi vielä 3. poika n. tunnin päästä neljännestä pennusta. Lopullinen saldo on siis 5 pentua, 3 poikaa ja 2 tyttöä :) Koko homma oli ohi suurin piirtein neljässä tunnissa.


Mammamäyrä ja pennut voivat kaikki hyvin. Etenkin tytöt olivat heti synnyttyään todella vilkkaita ja jänteviä. Viimeisenä syntynyt poika oli hieman rohiseva, vaan tänään ei ole rohinoista tietoakaan. Kaikki pennut ovat tomeria, syövät hyvin ja ääntäkin lähtee. Vieno on todella omistautunut emo. Uloslähteminen on vielä missio sinänsä ja pakollisen pissatuksen jälkeen toki juostaan häntä suorana takaisin sisälle.


Mikäli Vienon pennut kiinnostavat asian tiimoilta voi ottaa yhteyttää Johannaan/kennel Evening's :)