Casta Diva

sunnuntai 11. elokuuta 2019


Yksi pitkäaikainen haaveeni kävi toteen viikko sitten, kun laumaamme liittyi isovillakoira Sheri, virallisesti Samarcanda Casta Diva. Sherissä konkretisoitui niin monta toivetta ja tavoittamattomiksi luulemaani haavetta, että hyvä kun en kulje nipistelemässä itseäni onko tämä oikeasti totta.

Harva tietää, että aikoinaan miettiessäni ensimmäisen koiran hankintaa yksi rotuvaihtoehto oli villakoira. Tuolloin kuitenkin koin, että rotu on aivan liian "fifi" ja siinä on liikaa puunattavaa, kun koiran kanssa oli kuitenkin aikomus lähteä myös näyttelyihin. Päädyin lopulta kääpiösnautseriin ja ajatukset villakoirasta oli kuopattu -  tällä nykyisellä tietämyksellä turkin vaativuudesta olisi saattanut valinta olla toinen, mutta toisaalta, jos en olisi tätä polkua käynyt olisinko lie puudeliin nyt edes päätynyt? Ajatus villakoiran hankinnasta alkoi kuitenkin elää, kun työn puolesta pääsin käsiksi villakoiran turkin muotoiluun. Vaikka pidän nypittävän turkin hyvistä puolista on nyppiminen pidemmän päälle käsiä hyvin kuluttavaa eikä minulla lopulta riitä kärsivällisyys rullata turkkia niin usein, että koirat olisivat ympäri vuoden tikissä näyttelyitä ajatellen. Sen sijaan olen huomannut nauttivani saksimisesta ja saksittavan turkin monipuolisista muotoilumahdollisuuksista. Trimmaajapiireissä puhutaan "pakkopuudelista", kun usein juuri työn kautta tulee halu kehittyä saksien käytössä ja silloin varsin usein päädytään hankkimaan villakoira. En kuitenkaan ajatellut voivani hankkia villakoiraa vielä vuosiin, tämän piti tapahtua "sitten joskus kun on vain yksi käppänä", eläkeiässä....?

Olin pidemmän aikaa hankkinut tietoa villakoirien turkinhoidosta ja seurannut villakoiria eri somekanavilla. Yksi tiiviisti seuraamistani on ollut Marte, jonka kuvia katsellessa on vain voinut toivoa, että ehkä joskus minulla voisi olla yhtä upea koira hihnan päässä. Liekö kohtalon oikku vai onnellista sattumaa, kun viime joulukuussa Messarissa törmäsin entiseen työkaveriin Siniin, juuri kun olin aikeissa lähteä majapaikkaan raskaan päivän jälkeen. Muistin hänen olevan tekemisissä villakoirien kanssa, joten silkasta mielenkiinnosta kysyin jos olisin hankkimassa isovillaa keneltä kannattaisi lähteä pentua kyselemään. Tässä vaiheessa selvisi, että Sini on Marten ja omistajansa Sonian kanssa liikkenteessä, ja kohta minua vietiinkin Sonian juttusille. Tiedättekö sen tunteen, kun stalkkaat jotain somessa, ja sitten tapaatkin hänet/sen ilmielävänä? :D Tällaiselle metsässäeläjälle tilanne tuntui siltä kuin olisin ollut lapsi karkkikaupassa. Kakisteltuani asiani "showpoodle, I prefer black, gender doesn't matter" ja toppuuteltuani, että mikään kiire ei ole, voin hyvin odottaa vuoden, kaksi, kolmekin ajattelin, että jos tästä ei tule mitään niin onpahan ainakin yritetty. Tuosta ne rattaat kuitenkin alkoivat pyöriä nopeammalla tahdilla kuin olin kuvitellut. Oliko lie toukokuuta vai kesäkuun alkua saadessani soiton, että sinulle olisi musta isovillanarttu Suomessa, otatko? Sattui juuri tuolloin unenpöpperössä puhelimeen vastatessani kepo pesemään hampaita seinän takana ja kuulemaan keskustelun, joten Juhallekin kävi rytinällä ilmi, että puudelia oltiin taloon roudaamassa. Lunastin varmaan Vuoden paskin vaimo-palkinnon, kun toisen puoliskon estelyistä huolimatta päätin, että tätä tilaisuutta ei hukata ja katsotaan mitä ne vastoinkäymiset ovat minkä tämä parisuhde kestää. Sheri on asettunut taloksi ja vielä asumme koko lössi saman katon alla, joten eiköhän tämä ole vähintään pomminvarma liitto ;) Mitä tulee tavoittamattomaksi luultuun haaveeseen: Sheri on Marten tytär ja siinä on niin paljon isäänsä, että eihän tätä todeksi uskoisi ellei tuota koiraa päivittäin katselisi. Pitkä on ollut matka italiattarella tänne tunturien juurelle.


Sheri on virallisesti sijoituksessa Siniltä (kennel Scandalous), mielenkiinnolla odotan tulevaa yhteistyötä! Paljon on uutta opittavaa etenkin turkinhoidon suhteen ja oppiminen on tapahduttava vauhdilla, koska Sheri on ilmoitettu jo useampaan näyttelyyn. Sherin kanssa päästään sopivasti starttaamaan junnuluokissa, se tosin on ehtinyt seikkailla maailmalla pentuluokissa Euroopanvoittaja-näyttelyä myöten. Lisäksi meidän riemuna on alkava takkukausi, joten turkinhoitohommia riittää joka päivälle. Tällä hetkellä pesupäivä on kerta viikkoon ja ponnarit vaihdan n. 2 päivän välein,  rutiinia tulee siis väkipakolla. Välillä tuntuu siltä, etten edes kehtaisi kysellä kaikkea mieltä askarruttavaa turkkiin liittyen. Pientä turhautumistakin olen jo kokenut, kun ei jakaukset mene kohdalleen, sormet ei pyöritä lenkkejä päätukkaan tehokkaasti, nyytittäminen vaikuttaa ydinfysiikalta eikä turkki tahdo föönatessa suoristua riittävästi. Siniltä ja muilta villakoiraihmisiltä olen kuitenkin hyviä neuvoja jo saanut ja omalle mielenrauhalle tuo helpotusta ajatus, että vuoden päästä tiedän ja osaan enemmän.


Vaikka ensin ajattelin, että aika ei ole sopiva villakoiralle tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämän oli määrä tapahtua. Käpsyjen kanssa on sopivasti pientä hiljaiseloa, kun näyttelyitä ei ole tiedossa ja odotellaan nuorempien sukupolvien kasvua ja kehittymistä. Jo hetken on tuntunut siltä, että kaipaan koirapuolella uusia tuulia, erilainen rotu tuo sopivasti uutta tekemistä ja näkökulmaa tähän touhuun. Sheri on osoittautunut olevan ulkoisen olemuksensa lisäksi myös luonteeltaan upea, se solahti laumaan tuosta vaan - kuin se olisi asunut meillä pidempään.


Pentuaitaus hiljentyi

lauantai 27. heinäkuuta 2019
Torstaina muuttivat viimeisetkin B-pennut omiin koteihinsa. Hyvää matkaa elon taipaleelle Kyllikki, Mila, Noki, Karu, Kaapo ja Käpy! Kotipesässä ollaan nyt kaikki vähän kummissamme, kun 8 viikkoa eli käytännössä kesä hurahti nopeasti ohi ja enää ei aamulla kuulu alakerrasta vapaudenkaipuista kiljuntaa eikä sukat sotkeennu pissalätäköihin. Ruokittavat suutkin vähenivät 11:sta normaaliin 5:een, mitä nyt tällä hetkellä pystykorvien riemuna on myös veljeni staffimix ruokakuntaa täydentämässä. Ei päässyt Thor kalareissulle Norjaan, kun ovat ottaneet mallia Tanskasta kieltämällä ns. pittityyppisiä rotuja.

B-pentuihin palatakseni, uusista kodeista on jo tullut viestejä ja hyvin on kotiutuminen lähtenyt etenemään. Todella tyytyväinen olen myös itse näin reippaisiin pentuihin, ilmeisesti yksikään ei ole pitänyt erityisemmin ikävyyskonsertteja ja ovat ottaneet uudet kodit hyvin haltuun.

A-pentujen mönkiessä pentulaatikossa kuvittelin, että minusta tulee kasvattaja, joka soittelee joka toinen päivä pentujen kuulumisia, säksättää asioista jotka tehdään eri tavalla kuin itse tekisin ja torottaa ja neuvoo jatkuvasti mitä tehdä, miten tehdä ja milloin tehdä. Kuitenkin todellisuus on (onneksi...) osoittautunut toisenlaiseksi. Kun uusista omistajista on jo alussa hyvä tunne ja ajatusmaailma kohtaa voi hyvällä omatunnolla todeta tehneensä parhaansa, luovuttaa pennut koteihinsa, ottaa askeleen taaksepäin ja toivoa, että kaikki menee hyvin. Että kasvavat suoraselkäisiksi reippaiksi pikku naussereiksi, jotka pysyvät mahdollisimman terveinä ja tuovat iloa sekä hyviä hetkiä omistajilleen. Luovutuksen jälkeen minun tehtäväni on tarvittaessa auttaa, neuvoa ja tukea uusia perheitä, mutta ohjat on osattava luovuttaa uusille omistajille - en jaksaisi itsekään, jos koiran ostaessani kasvattaja on joka mutkassa hönkimässä niskaan. Välillä toki saatan vähän potkia persauksille, esimerkiksi terveystutkimuksista on jokaisen perheen kanssa puhuttu ja toivon, että kukin koiran omistaja kantaa oman kortensa kekoon rodun terveyden eteen tutkituttamalla edes koiransa silmät virallisesti. Tämä ei voi olla vain kasvattajien harteilla, vaan tähän tarvitaan kaikkia rodun omakseen valinneita ihmisiä.

Tässä pentueessa on niitä ominaisuuksia, joita tältä yhdistelmältä alun perin toivoin: sain hyviä karvoja, parempia värimerkkejä, pitkiä kauloja, nättejä päitä, tasapainoista perusrakennetta ja ilmeisesti ainakin yhden suoran hännän. Luonteetkin ovat kaikilla tasaisen varmoja ja reippaita. Toki vasta aika näyttää mitä pennuista lopulta kasvaa, mutta toiveikas olen.

 K. Bedtime Story "Mila"

Mila asuu sijoituskodissa lapsiperheessä Keminmaassa. Pitkään mietin myynkö vai sijoitanko sen, mutta kasvaessa sen luonne ja kirsikkana kakun päällä karvanlaatu kallistivat vaa'an sijoittamisen puolelle. Ihan ei joka päivä kävele vastaan näin tikkukarvaista käppänää ja todella toivon, että Milasta kasvaa potentiaalinen jalostuskoira ja aikanaan saan siitä jälkikasvua yhtä laadukkaalla karvalla. Milakin on aika "mustikki" eli värimerkeiltään nokinen emänsä ja siskopuolensa Priskan tapaan, katsotaan mihin suuntaan merkit alkavat kehittyä. Hirvittävän reipas ja rohkea tapaus, paljon tykkäsi ainakin täällä kotopesässä käyttää hampaitaan milloin mihinkin ja painia sisarustensa kanssa. Tuntui hyvältä luovuttaa Mila perheeseen, jossa sitä oli odotettu käytännössä heti sen syntymästä saakka, vaikka 7-viikkoiseksi panttasinkin tietoa kumpi narttupennuista muuttaa kumpaan kotiin.

 K. Butterfly Effect "Kyllikki"

Kyllikki muutti Kajaaniin Annen ja Sannin (kennel Juliuksen) huomaan. Kyllikki on niitä pentuja, joista tietää heti syntymästä lähtien, että tätä ei ns. näpeistä päästetä eikä ainakaan myydä peräkammariin piiloteltavaksi. Ulkoisesti siinä on paljon sitä, mistä itse pidän - on päätä, kaulaa, luustoa, kompakti kroppa ja tyyppi, joka tuntuu omalta. Karvalta geenilotto osui nyt sinne runsaamman puolelle, mutta onpahan silti karkea ja on myös selkeät värimerkit. Kyllikin tiimoilta, kuten myös muutenkin tulemme tekemään tulevaisuudessa yhteistyötä Annen ja Sannin kanssa.


 K. Beast Mode "Kaapo"

Kaapo syntyi viimeisenä ja kieltämättä siitä tuli kasvattajan pikku lutupussi - ei liene yllätys, kun se niin kovalla työllä kirjaimellisesti vedettiin tähän maailmaan. Kaapo on junioriversio isästään, siinä on monta kivaa peruspalikkaa kohdallaan. Luonteeltaan tuntui niin omalta, että kotiin olisin jemmannut mikäli koiranpaikka olisi ollut avoinna. Onneksi Kaapolle löytyi sopiva koti Rovaniemeltä, jossa se asuu lapsiperheessä toisen käppänän kaverina. Kaapoon minulla on jalostusoikeus, joten toivottavasti siitä kasvaa vähintään isänsä veroinen ja voisin joskus tulevaisuudessa käyttää sitä jollekin omalle nartulle tätä linjaa ja sen ominaisuuksia jatkaakseni.

K. Biting Bullets "Karu"

Karu (ent. Raipe) on pentueen söpöliini. Pienestä koosta huolimatta se ei antanut isompien talloa itseään jalkoihin saati jäänyt keneltäkään huomaamatta eikä etenkään kuulematta - Karu oli porukasta se, joka aamulla ensimmäisenä kiljui pentuaitauksessa vapauteen pääsyä. Pentujen kasvaessa Karu osoittautui luonteeltaan porukan rauhallisimmaksi, vaan kylläpä siltäkin virtaa ja pilkettä silmäkulmast löytyy. Pennuista se on pienin, sillä on  miellyttävä tiivis runko ja hyvä karkea karva sekä kirkkaat värimerkit. Karu asuu Rovaniemellä, tarkemmin Hirvaalla lapsiperheessä, jolle käppänä on ennestään tuttu rotu.

 K. Behold The Hurricane "Noki"

Noki on pentueen itsenäinen tuumailija. Se oli pennuista se, joka nukkui yleensä erillään muista, valitsi omat polkunsa ja katseli sisarusten riehumista hieman kauempaa. Sitten kun innostui leikkimään muiden kanssa leikki kyllä täysin rinnoin. Pihalla ollessaan kanniskeli mielellään leluja ja kilpaili niistä muiden pentujen kanssa. Hyvin omilla jaloillaan seisova pikkupoika, jolla ei rakennekaan ole hassumpi. Noki muutti kotipesää lähelle Ylläsjärvelle pariskunnalle, jonka kanssa pääsee nauttimaan aktiivisesta luonnossa liikkumisesta. Nokilla on seuranaan vanhempi käppänäuros.

K. Blaze of Glory "Käpy"

Käpy (ent. Mörkö) on pentueen tummin, jonka takia alkujaan saikin työnimensä. Se on reipas ja leikkisä käppänänalku, erityisesti vetoleikit ja sisarusten kanssa painiminen olivat sen mieleen kotipesässä asuessa. Jollain etäisellä tavalla se muistuttaa enoaan Tenhoa pentuna, karva sillä on kuitenkin onneksi huomattavasti parempi kuin setämies Tepalla. Tyyppi ja rakenne ovat mieleiset, toivottavasti värimerkitkin aikanaan kirkastuvat kunnolla. Käpyn koti on Torniossa lapsiperheessä.

Ilahduttavasti kävi niin, että kaikilla pentujen omistajilla on jo ennestään kokemusta rodusta. Pennut muuttivat lähelle (täällä pohjoisessahan joku 200km ei ole matka eikä mikään...), joten pääsen omistajia tarvittaessa opastamaan kädestä pitäen ja pentuja näkemään jatkossakin.  Ylipäänsä minulla ei tällä hetkellä ole intressejä myydä kasvattejani Oulua pidemmälle, koska haluan tarvittaessa auttaa perheitä konkreettisesti esim. turkinhoidossa. Meillä kotimaassa suurin osa rodun kasvattajista asuu joka tapauksessa eteläisessä Suomessa, joten etelässä asuvat pennunetsijät löytänevät kyllä sopivan pennun lähempääkin kuin täältä tunturin juurelta.

Nyt vaan odotellaan mitä pennuista kasvaa! Toivottavasti aikanaan useampaa näkee näyttelykehissäkin, jotta pääsevät muutkin näkemään mitä täällä perähikiällä touhutaan ;) Nyt meillä on käppänäpentueista taukoa, toivottavasti seuraava pentue on Priskalle ehkä vuonna 2021. Priskalla on pikkuhiljaa alkanut aivolohkoissa tapahtua järkeistymistä, mutta saa vielä kasvaa ja aikuistua ennen kuin jaksan edes miettiä mahdollisia puolisoita. Lisäksi olisihan se nyt hauska saada meidän hyvin alkanut agilityharrastus eteenpäin ja ehkä jopa kisoihin asti, Priskalla kun on selkeästi lajiin lahjoja - tarttis vaan saada tämä ohjaajakin hallitsemaan kroppansa ja opettelemaan parempaa ohjausta.
Mahdollisesti meillä on tässä välissä suomenpystykorvapentue Kiisalle Juhan kasvattamana, suuntia saadaan tämän syksyn kokeista aletaanko millekään. Kiisa on talven aikana selkeästi aikuistunut fyysisesti ja psyykkisesti, toivottavasti samaa kehitystä on nähtävillä metsälläkin. Kohtahan tämäkin selviää, kun kiinnipitoaika päättyy parin viikon kuluttua ja syyskuussa alkaa linnustus. Eiköhän tänä syksynä ole itselläkin enemmän aikaa lähteä isännän ja koiran kanssa metsälle.

Viimeisiä päiviä kotipesässä

maanantai 22. heinäkuuta 2019
Pennut ovat 8-viikkoisia ja valmiita muuttamaan uusiin koteihin. Tämä kesä on mennyt ohi todella nopeasti totutellen pentuarkeen ja orientoituen yrittäjyyteen sekä kahden eri työpisteen välillä suhaamiseen. Juuri kun alkaa tuntua siltä, että palikat alkaa loksua paikoilleen on aika luopua pentuarjesta ja palata pienempään koiramäärään. Vaikka minusta meille mahtuisikin vielä monta monta koiraa tosielämässä en jaksaisi 9-päistä kääpiölaumaa pyörimässä jaloissa :D Aika aikaansa kutakin.

Pentujen Hugo-isän kasvattajat Anne ja Sanni kävivät pari viikkoa sitten visitiillä, samalla trimmattiin pennut ja otettiin pönötyskuvat. Kuvissa pennut siis 6,5vko ikäisiä. Nyt pennuista on jo 3 lentänyt kotipesästä, laitetan 8-viikkoiskuvat esille jahka kerkeän.

Kaiserschnauz's Bedtime Story "Mila"
Kaiserschnauz's Butterfly Effect "Kyllikki" (Kiira)
Kaiserschnauz's Beast Mode "Kaapo"
Kaiserschnauz's Behold The Hurricane "Noki" (Kevin)
Kaiserschnauz's Biting Bullets "Karu" (Raipe)
Kaiserschnauz's Blaze of Glory "Käpy" (Mörkö)

6-viikkoisten passikuvat

tiistai 9. heinäkuuta 2019
 Raipe
 Kiira-Kyllikki
 Mila
 Kaapo
 Kevin
 Mörkö


Beekkoset 5,5vko

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019
Aika rientää! Vastahan näiden silmät avautuivat, ja kohta lähtevät jo kotipesästä... 

Minulta on kysytty miten pennuista voi luopua ja eikö niitä tule ikävä. Totta kai pentujen luovutus liikuttaa, vähän surettaakin. Mielenrauhan tuovat kuitenkin uusia perheenjäseniä odottavat mukavat perheet, joiden kanssa on tavattu etukäteen kerran tai useammin. Pennuille pyrin löytämään kodit, joilla on mielenkiintoa pitää kasvattajaan yhteyttä luovutuksen jälkeenkin - kasvattajana taas toivon voivani olla sellainen tuki ja turva, jonka puoleen on helppo kääntyä ongelmatilanteissa, toki muutenkin ihan jo kuulumisten muodossa.

Nyt näyttäisi ilahduttavasti siltä, että kaikille pennuille on kodit löytyneet pohjoisesta, yhtä lukuun ottamatta poppoo jää Lapin lääniin asustamaan. Vielä joutuvat uudet omistajat pentujaan vartomaan pari viikkoa, lähtöluvan saavat vasta kun ollaan eläinlääkärin paikkeilla käyty ja mittarissa on ikää 8 viikkoa. Kauaa ei meillä hiljaisuutta kuitenkaan kestä pentujen lähdön jälkeen - tosin, Priska pitää joka tapauksessa huolen, että ääntä ei talosta puutu....

Kevin ja Kaapo

Mila ja Kaapo
Mörkö
Mila
Raipe

Kiira-Kyllikki

Kiira-Kyllikki

Mila

Kaapo

Raipe

Kevin

Kaapo
Mörkö
Kevin ja Raipe

Pennut 4vko

lauantai 22. kesäkuuta 2019
Pennut ovat ehtineet 4-viikon ikään. Jalat ovat alkaneet kantaa ja pennut ovat laajentaneet reviiriä pentuaitauksesta tupakeittiöön sekä pihalle. Sääskiä ja mäkäräisiä on tänä vuonna hirvittävästi, joten ulkoilusta nautitaan lyhyitä hetkiä kerrallaan.
Priska on ottanut isosiskon roolin haltuunsa ja nauttii pentujen leikittämisestä. Välillä täytyy toppuutella, kun Priska tuntuu unohtavan kokoeron ja tönii pentuja kumoon kuonollaan tai tekee liian vauhdikkaita hypähdyksiä. Muuten se on todella nätisti nuorempien sisarustensa kanssa, makailee selällään ja antaa pentujen kävellä päällään - tälläkin hetkellä se rellottaa selällään puruluuta pureskellen yhden pennun kiipeillessä sen mahan päällä. Pennutkaan eivät onneksi vähästä säikähdä, vaan murahtelevat ja haastavat Priskaa leikkiin tassuilla huitoen. Pieta ei ole pitänyt pahana Priskan ja pentujen leikkimistä, päin vastoin tuntuu vain olevan tyytyväinen, kun joku muu vetää huomion itseensä eivätkä pennut roiku jatkuvasti nisillä kiinni.

Roiston (K. Alluring Arctic) omistaja Pinja kävi perjantaina kylässä ja auttoi trimmaamaan sekä kuvaamaan pennut. Seisotuskuvien otto on näin nuorilla vielä haastavaa, mutta ihan kivat passikuvat saatiin.



Pennuista Kaapo, Raipe ja Kiira-Kyllikki ovat kirkasmerkkisimmät, Kevinin ja Milan merkit ovat keskikirkkaat ja Mörkö nimensä mukaisesti on pentueen tummin. Tällä hetkellä näyttää lupaavasti siltä, että neljällä pennulla on todella sileät turkit, mikä siis tarkoittaa karkeaa ja todennäköisesti myös helppohoitoista karvaa. Vielä kun häntänsä pitäisivät suorina alkaisi olla perusasiat kunnossa.

Yksi urospentu on mahdollisesti vapaana. Tässä tapauksessa toivon kodin löytyvän Lapin alueelta, mitä lähempää sen parempi. Kodilta toivoisin kiinnostusta koiran kanssa harrastamiseen, mutta huomioin myös hyvät ns. kotikoirakodit, joilla on kiinnostusta tehdä kasvattajan kanssa yhteistyötä, esimerkiksi koiran näyttelyissä käyttämisen suhteen. 


A-pentueen Uuno (K. Auspicious Vesper) kävi pyörähtämässä kotinäyttelyssä Rovaniemi KV:ssa ruotsalaisen Anna Lena Angerian kehässä. Tuloksena NUK-ERI1 hyvällä arvostelulla! Seuraavaksi meidän joukkiota voi tavata Oulussa.



Pappakoira Tenho täytti viikko sitten 8-vuotta, ollen nykyään virallisesti veteraani. Tenhon vointi on pysynyt hyvänä, se on pirteä ja leikkisä. Uusimmassa kontrollikokeessa oli enää pari arvoa punaisella.


Maksan vajaatoiminta siis on yhä olemassa, mutta se on hallinnassa. Tenhon hoitona on kotiruokavalio sekä Samylin-ravintolisävalmiste.
Viikko sitten Tenhoa trimmatessa tein päätöksen ajella sen turkki tästä lähtien. Vanhemmiten trimmaaminen on Tenhon mielestä ollut selkeästi aina vaan ikävämpää, vaikka turkki onkin rullattava ja nypittävää täten kerralla vähemmän. Nytkin aloin turkkia nyppiä, mutta koiran kiemurrellessa aloin punnita vaihtoehtoja ja lopulta päätin, että pappa jää nyt totaalieläkkeelle emmekä enää edes yritä lähteä valloittamaan veteraanikehiä. Ei ollut helppo päätös, kun viimeiset 3 vuotta olen ylläpitänyt turkkia nyppien toiveena viedä Tenho vielä joskus vetskuihin.... Maksan vajaatoiminta ja sen hoitona oleva kotiruokavalio kuitenkin vaikuttaa siihen, että Tenholle on hankala saada enää kunnon lihasmassaa pysymään yllä. Sen lisäksi sen suun terveys on sillä tolalla, että sille joutuisi hakemaan hammastodistuksen ja silti se voitaisiin hylätä kehässä puuttuvien hampaiden takia. Nyt kun maksa on kuitenkin paremmalla tolalla ja anestesia turvallisempaa varasin Tenholle uuden ajan hammashuoltoon Rovaniemelle, sekin auttaa maksan hyvinvointia kun suu on hoidettu kuntoon. Näyttelykehissä pyörimiseen keskitytään nuoremman sukupolven kanssa.

Lopuksi vielä muutaman kuva pentujen ulkoiluhetkestä.