Pääsiäismätsäri Pellossa

Pääsiäispyhät on vietetty melko rauhallisissa tunnelmissa kotosalla. Tänään sunnuntaina lähdettiin käymään naapurikunnassa Pellossa match showssa, jotta Pieta saisi harjoitusta kehässä oloon. Lauantai-iltana sain vielä päähänpiston ottaa Vienonkin mukaan, kun tytöt olisivat kuitenkin eri luokissa. Vieno pääsi maataviistävistä mahakarvoistaan illalla ja Pieta käväisi pesulla aamulla ennen Rohki-hallille lähtöä. Kepo lähti tällä kertaa mukaan koiraparkiksi ja kameramieheksi.

Halliin mennessä olin odottanut meidän poppoolle tyypillistä kiljumista ja louskutusta, mutta ilmeisesti huutokuoron johtajan Tenhon poissaolon vuoksi tytöt osasivat käyttäytyä suurimman osan ajasta ja pitää kuonot supussa. Pietalle tämä oli ensimmäinen match show eikä sen kanssa olla kotosallakaan juuri kehäjuttuja harjoiteltu kuin seisomista ruokaa odotellessa. Tavoitteena oli, että Pieta tottuu näyttelyhihnaan, yleiseen hälinään, koirapaljouteen ja saa tuntumaa siihen mitä siltä kehässä odotetaan. Vienon kanssa oli tarkoitus vain höntsäillä, mäykkyneiti kun käy kehässä automaattivaihteilla eikä sen kanssa tarvitse enää juuri kikkailla :)

Pienet pennut ja pienet aikuiset tuomaroi Marjaana Määttälä (kennel Grouseseeker's). Pienten pentujen kehässä meillä oli vastassa westie. Pieta meni ensikertalaiseksi todella hienosti, jaksoi seistä pönöttää ja antoi tuomarin tutkia hampaat ja tunnustella kropan. Edessä kulkeva valkoinen kaveri sitä toki kiinnosti, mutta muistellessani Tenhon ensimmäistä näyttelyesiintymistä (jolloin hihnan päässä oli joka suuntaan sinkoileva ja kaikille täyttä kurkkua huutava junnu...) tämä meni paremmin kuin odotin! Kehästä lähdettiin sinisen nauhan kera ja mentiinkin heti takaisin sinisen saaneiden kehään. Isompi määrä koiria ei Pietaa hätkäyttänyt kummemmin, ja sinttura pysyi hyvin mukana. Oli silti yllätys, kun Pietan kanssa sijoitus oli lopulta SIN-1! Ja me kun lähdettiin vain harjoittelemaan... :D

Seuraavaksi odoteltiin Vienon kanssa pääsyä pienten aikuisten kehään. Oltiin viimeisten joukossa ja kehässä oli meidän lisäksi maltankoira ja kääpiöbullterrieri. Vienon kanssa on ihanan helppoa mennä kehään, se toimii siellä kuin ajatus. Nytkin se vain heilutteli häntää herkkuja odotellessaan ja välillä istahteli kokeillessaan toimisiko se seisomista paremmin. Vienon kanssa poistuttiin kehästä punaisen nauhan kera ja hetken päästä punaisten saaneiden kehässä sijoitus oli PUN-1!

Niinhän siinä sitten kävi, että molempien koirien kanssa oli edessä vielä Best In Show-kehä. Viimeksi Pellossa mätsärissä käydessä oli myös kaksi koiraa samaan kehään vietävänä ja handleridilemma, kepo kun ei kehähommista oikein innostu. Onneksi tälläkin kertaa homma ratkesi niin, että edellisessä mätsärissä Vienon kehään vienyt Anu pelasti meidät taas ja vei Vienon BIS-kehään.

BIS-kehässä oli 8 koirakkoa ja kaikki sijoitettiin. Pietaa alkoi touhu jo tympäistä ja se pyöri ja hääräsi levottomana sijoittamisia odotellessa. Lopulta Pietan kanssa sijoitus oli Best In Show-7, hieno saavutus näin ensimmäisessä mätsärissä! Vieno ja Anu taas yllättivät sijottumalla  Best In Show-1:ksi! Iso kiitos Anu avusta vielä tätäkin kautta! Vaikka nämä leikkimielisiä kilpailuja ovatkin ja etenkin mätsäreissä me käydään vain treenaamassa on silti mukavaa, kun sain molemmat tytöt kehään ja menestystäkin tuli enemmän kuin osattiin odottaa.

Vieno pienten aikuisten PUN-1, BIS-1 ja Pieta pienten pentujen SIN-1, BIS-7

Saatiin hyvää treeniä virallisia kehiä varten ja etenkin Pietalle kokemus oli tarpeen. Ensimmäinen virallinen näyttely Pietalla lienee vasta kesäkuussa Rovaniemellä ellei mene myöhemmäs kesään, katsotaan mihin suuntaan likka kehittyy (ja karvat kasvaa) tässä kevään aikana. Näyttelypuuhia me jatketaan heti ensi viikonloppuna, kun karjalankarhukoira Natsa pääsee korkkaamaan junnuluokan Kemijärvellä.

Tuuli tuntuu ku tuisku pistelee

Työviikko on taas taputeltu ja lauma jälleen kasassa. Vapaapäivän kunniaksi käytiin minien kanssa parin tunnin lenkki ihanan aurinkoisessa säässä. Ensimmäistä kertaa tälle talvelle uskaltauduttiin järven jäälle reippailemaan. Tätä olikin odotettu, kun näin talvisaikaan on ollut hankala löytää mukavia kävelyreittejä metsäteiden ollessa lumipeitteen alla ja kelkanjälkien jäädessä aina uuden lumisateen alle.

Lämmittävästä auringosta huolimatta ilma pysyi viileänä kylmän pohjoistuulen takia. Vienolle olen viime aikoina pukenut ahkerasti haalaria päälle pidemmille lenkeille, jotta pitko pysyisi lämpimänä eikä maasta hohkaava kylmä palelluttaisi sen paljasta mahaa. Haalari on Ruttunutun tuotantoa, tilaustyönä teetetty ja helppo pukea ja riisua. Vuori on collegekangasta turkin sähköistymisen estämiseksi. Lahkeiden mittoja ottaessa mulla kävi ajatuskatko ja ne ovat vähän pitkät Vienolle, pitäisi saada aikaiseksi lyhentää niitä. Muuten haalari on ollut aivan loistava ja haaveilen toisen tilaamisesta! Pietalla on päällään Tenhon Basic Lovely-villapaita sen oman villiksen jäätyä pieneksi. Uusi talvikamppeita ostetaan vasta ensi talvena, kun neiti on kasvanut aikuiskokoon. Tenho ulkoili Hurtta Outdoors Comfort-neuleessa.

Pietan villis karisi vauhdissa neidin päältä jo ennen jäälle pääsyä, joten neiti sai vetää jäärallinsa ilman vaatetta. Onneksi meno oli sen verran vauhdikasta, että kylmä tuskin ehti kirpaista. Sinttura olikin elementissään, kun edessä oli vain lunta ja jäätä siintävä horisontti. Niin se kirmasi ympyrää ja hyppi ja loikki, kiusasi välillä Vienoa ja Tenhoa ja juoksi vielä lisää.

Kotiin päästyä sohvilla ja pedeillä makasi väsyneitä koiria, ja loppupäivä onkin sujunut rauhallisesti. Kahkun jätin tämänpäiväiseltä lenkiltä pois, kun flexin ja kameran käsitteleminen yhtä aikaa on turhan haastavaa. Huomiselle on luvattu yhtä nättiä säätä, joten eiköhän käydä sama lenkki silloin uudestaan ja otetaan kepokin mukaan.

Vienon selkälihakset ovat viime aikoina jumineet ja tämä näkyy inhottavasti siinä, että toisinaan hypätessä se vingahtaa kipeän oloisesti. Vieno onkin kulkenut kotosalla Back on Trackin verkkoloimi päällä. Pieta on innostunut saunomisesta ja olen alkanut totuttaa myös Vienoa lauteiden lämpöön ja saunassa hierontaan, jos tämä helpottaisi sen oloa. Hierojallekin pitäisi tilailla ajat koko porukalle.

Loppuun vielä video Vienon lumipallohulluudesta, neiti on aivan hulluna tähän vuodenaikaan! Toisinaan sillä menee maanisuuden puolelle, kun se alkaa tähyillä ylitseen lentäviä näkymättömiä palloja ja seisoo takajaloillaan kuin olisi kohta syöksymässä jonkin kimppuun.

Videon äänitehosteet eivät ole mediaseksikkäimmät mahdolliset....

Video, jonka Tenho, Vieno, Pieta & Kahku (@kaiserschnauzers) julkaisi 18. 03ta 2016 klo 4.20 PDT

Pietan putsipäivä

Karvasavottaa alkuviikolta, kun aiemmin en kerennyt tekstiä kirjoittamaan. Koirien turkinhoito kuuluu tässä taloudessa vakiona vapaa-aikaan, jotta koirat näyttäisivät edes suurimman osan ajasta rotuisiltaan. Viikon parin välein Pieta pääsee hypisteltäväksi ja siltä poistetaan pohjavillaa ja peitinkarvaa. Tenhoa siistin n. kuukauden välein pohjavillasta ja pitkistä karvoista. Vienon turkki on tästä poppoosta helpoin, sille kun riittää nyppiminen parin tai kolmen kuukauden välein. 

Ostin koirille Rukan kylpytakit nopeuttamaan pesujen jälkeistä kuivaamista, turbofööni kun on vielä ostoslistalla ja käsiföönilla kuivaaminen on hidasta. Aivan huipputuote, suosittelen lämpimästi etenkin tuplaturkkisille koirille! Takkikangas on mikrokuitua, joka imaisee koiran turkkiin jääneen veden itseensä ja koira on hetkessä puolikuiva. Koot ovat vähän reippaammat, XS-koko menee näppärästi mäyräkoiralle ja käppänälle, joskin Vienolle ostin varmuuden vuoksi S-kokoisen oman takin.... Kahkun takki on M-kokoa.

Innokkaat mallit esittelemässä takkeja. Vienolla päällä S-koon takki ja Tenholla XS.

Pietalla oli tällä kertaa putsausvuoro. Pietalla on mukavan helppohoitoinen todella karkea karva ja sopiva määrä pohjavillaa. Runkoturkin lisäksi olen poistanut pohjavillaa jaloista ja nyppinyt osan jalkakarvoista. Tällä pitäisi olla kauaskantoiset seuraukset ja ensi talvena jalkakarvoihin ei toivottavasti tartu lumi yhtä näpsäkästi kuin tänä talvena.

Pietan turkkia on työstetty heti sen kotiuttamisesta lähtien, pentukarva on nypitty sen ollessa  vasta 13-viikkoinen. Kun turkkia työstää heti pennusta lähtien sen ylläpito on helpompaa aikuisiällä - ensimmäinen vuosi on kaikista työläin.  Työn alla onkin postaus, joka koskee erityisesti pennun karvan huoltoa: suurin osa kääpiösnautserinpennun hankkivista ei valitettavasti tiedä millainen savotta käppänän turkki voi pahimmillaan olla (nimim. Kokemusta On) ja voikin tulla aikamoisena yllätyksenä, miten paljon hoitamista tämän "helppohoitoien kahdesti vuodessa trimmattavaksi" mainostetun rodun turkinhoito todellisuudessa on. Kääpiösnautserin turkki ei valitettavasti ole enää tänä päivänä kovin helppohoitoinen edes ns. kotikoiralla ja useimmilla tämän päivän käppänöillä sopiva trimmausväli onkin 3kk eli 4 kertaa vuodessa, eikä 6kk. Mutta tästä lisää tulevassa postauksessa, toivottavasti se valottaa käppänäpennun turkin sielunelämää ja antaa viitettä siitä millaista rodun turkinhoito todellisuudessa on!

Sinttura ennen trimmiä. Kuvan ottamisen jälkeen aloin poistaa pohjavillaa pohjavillaveitsellä ja nypin pisimmät peitinkarvat pois, jotta saan uuden karvakerroksen kasvamaan. Tenho kyttäsi uskollisesti pöydän alla ja saalisti lattialle tippuvia karvatuppoja. Yhteensä tähän vaiheeseen kului n. tunti.

Ennen pesua Pieta pääsi Vienon kanssa pihalle riehumaan ja käymään pissalla. Sisäsiisteys on jo hyvällä mallilla, tänä aamuna ei tarvinnut rätin kanssa pyyhkiä lammikoita ja neiti pyysi itse päästä ulos!

Meillä koirat käyvät pesulla kahden kuukauden välein. Olin pitkään sitä mieltä, että karkeakarvaisina rotuina näitä ei tarvitse pestä, mutta lopulta otin kokeiluun parin kuukauden pesuvälin ja kappas - puhtaan turkin tuntu likaiseen verrattuna on niin erilainen, että puhtaaseen tottuneena nykyään tunnen käteen, milloin koirien turkit ovat likaisia ja niiden on aika käydä kylvyssä. Käytän pestessä laimennettavaa shampoota ja hoitoainetta, ja etenkin hoitoaineen käytön vaikutus näkyy siinä, että Tenhon jalka- ja partakarvat pysyvät paremmin takuttomina. Aineet ovat karkealle karvalle tarkoitettuja (Chris Christensen Spectrum One, #1 All Systems Crisp Coat & Protein Lotion tai Bio-Groom Wiry Coat-shampoo CC:n tai #1 AS:n hoitoaineen kanssa) ja oikeassa suhteessa laimennettuna aineet vievät turkista lian pois kuivattamatta karvaa tai ihoa. Kahkulle käyvät samat aineet, mutta sen pesemisen ollessa työläämpää ajoitan pesut karvanlähdön aikaan, jolloin pesu on n. 3kk välein.

Sintturaa ei miellyttänyt  uudessa takissa kuivattelu. Pannuhuoneessa on kuitenkin mukava lämmitellä kylpytakkiin kääriytyneenä.

Pieta sai kuivua takissa kymmenisen minuuttia kuivatessani kylpyhuoneen lattian. Tämän jälkeen föönäsin sen käsiföönillä kauttaaltaan kuivaksi, ja lopuksi siistin korvat, posket, kaulan, nivuset ja peräpeilin koneella ja tein saksityöt.

Valmis partaneiti! Kokoa neidillä on nyt n. 31-32cm, lisää korkeutta tuskin enää tulee. Seuraavaksi alamme kasvattaa jalkakarvoja, josko kesän tullen uskaltautuisimme käväisemään jossain näyttelyssäkin esiintymässä.

Tänä viikonloppuna olisi Tenhon vuoro. Kävi nimittäin niin, että Tenho oli tarkoitus siistiä Pietan jälkeen, mutta suihkusta loppui lämmin vesi ja veden lämmittämisessä menee näin puulämmitteisessä taloudessa pari tuntia :D Runkoturkkia nypin, mutta peseminen ja loppufiksaus jäi myöhempään, tarvitaan uusi yritys!

Ryhmästä toiseen, rotuhaaveita ja -mietteitä

Koirablogeissa kiersi taannoin listaus roturyhmien suosikkiroduista. Me ei tähän buumiin ihan ehditty mukaan, mutta hypätään kyytiin näin jälkijunassa. Osa listan roduista on sellaisia, joita voisin harkita tai pystyisin kuvittelemaan osaksi laumaamme, osa taas sellaisia, jotka koen kiinnostaviksi, mutta joiden en kuitenkaan usko sopivan meille.

Aikoinaan ennen kuin oli edes mahdollisuutta oman koiran hankintaan olin varma, että se ensimmäinen koira tulee olemaan joku ykkösryhmäläinen. Welsh corgi cardigan ja lancashirenkarjakoira olivat itse asiassa jopa ehdolla ensimmäiseksi omaksi koiraksi. Kuitenkin tänä päivänä ryhmän rotuja miettiessäni en saa listalle kuin pari rotua, ehkä paimenet eivät lopulta kuitenkaan ole ihan minun juttuni....

Bouvier. Törmäsin rotuun teini-iässä nähtyäni siitä esittelyjakson AnimalPlanet-kanavalla. Rodun ulkonäkö ja olemus tekivät vaikutuksen jo silloin, mutta jälkikäteen rotuun vähän paremmin perehdyttyäni olen alkanut hieman epäillä olisiko minusta kuitenkaan omistamaan bouvieria. Tällä hetkellä en näe, että meille bouvieria olisi milloinkaan tulossa, mutta rotu pysyy silti 1-ryhmästä ehdottomana suosikkinani - ja koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan...

Komondor on tästä ryhmästä myös kiinnostava rotu ja mitä näitä taannoin kävin Messarissa kehän laidalta ihailemassa, myös hyvin vaikuttava ilmestys.

Kakkosryhmässä on sydäntäni lähellä ja tässä ryhmässä onkin eniten rotuja, jotka kiinnostavat ja joita voisin joskus kuvitella omistavani. Oma taipaleeni kakkosten kanssa alkoi jo 4-vuotiaana, kun perheeseen tuli (sittemmin ainoaksi jäänyt) pitkäkarvainen bernhardinkoira, ja tällä tiellä ollaan yhä, vaikka ryhmän isoimmat molossit eivät olekaan intressien kärkipäässä.

Ensimmäisenä listalla on totta kai kääpiösnautseri. Musta-hopea on minulle käppänöistä Oma Juttu, mutta en näe lainkaan mahdottomana, etteikö meillä voisi joskus tulevaisuudessa kirmailla myös pippureita ja/tai mustia käpsyjä. Snautseri-ihmisenä lienen erikoinen siinä mielessä, että käppänän isompia serkkuja en ole liiemmin kiinnostunut itselleni hankkimaan.

Käpsyjen kaveriksi voisin hyvin kuvitella ottavani joskus apinapinserin. Näillä kavereilla on hauska ulkonäkö, karkea nyppimällä hoidettava turkki ja tapaamillani yksilöillä on ollut kivat luonteetkin.

Hollandse smoushondista eli hollanninrottakoirasta olen haaveillut parisen vuotta. Tällä hetkellä rodun yksilöitä ei ilmeisemmin juurikaan ole Hollannin ulkopuolella ja niiden tuonti Hollannista taas on ymmärtääkseni äärimmäisen hankalaa, ellei mahdotonta. Tätä syystä smoushond taitaa jäädä pitkäaikaiseksi haaveeksi, joka ei välttämättä toteudu koskaan.....

Kun mennään ryhmän isompiin rotuihin on dobermann alkanut kiinnostaa viime aikoina kaivatessani isompaa koiraa käpsyjen rinnalle ja harrastuskaveriksi mm. koirahiihtoon ja juoksulenkeille. Dobermannin voisin ottaa vaikka heti ulkonäkönsä puolesta, mutta vielä pohdin onko minussa riittävästi ominaisuuksia dobermannia omistamaan. Rodun luonne- ja terveyspuoli myös mietityttävät, mutta dobberi on tällä hetkellä yksi potentiaalisista rotuehdokkaista isomman koiran hankinnan tullessa ajankohtaiseksi. Mustaterrieri on dobermannin ohella toinen potentiaalinen isompikokoinen rotu ja mustiksien kanssa olenkin päässyt jonkin verran olemaan tekemisissä. Rotu on vaikuttava ilmestys, monipuolinen ja turkinhoidollisesti hieman erilainen. Rodun terveystilanne ja toisaalta myös suuri vahtimisvietti ovat asioita, joita täytyy vielä punnita.

Dogo argentino miellyttää silmää ja rodun luonnekin vaikuttaa päällisin puolin mukavalta. Kuitenkin rodun aggressiivisuus perheen ulkopuolisia koiria ja muita eläimiä kohtaan on ominaisuus, jonka kanssa kokisin hankalaksi elää, joten en usko, että meille tämä rotuista koiraa koskaan tulee.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tulee bokseri, nämä saksalaiset rodut on selvästi enemmistönä lemppareissa! Boksereissa viehättää niiden vilkkaus ja olemus ja käyn näitä mielelläni näyttelyissäkin kuvaamassa, joskaan en välttämättä näkisi bokseria osana laumaamme.

Terrieriporukka oli pitkään sellainen, etten osannut nimetä yhtäkään miellyttävää rotua. Terrieriä meille ei varmaankaan ihan hetkeen jos koskaan ole tulossa, mutta muutamalle rodulle olen sentään saanut mieleni herkistymään.

Karkeakarvainen kettuterrieri on tästä ryhmästä ehdoton lempparini. Tapaamani yksilöt ovat olleet mukavia käsitellä ja niillä on ollut kivat luonteet, pidän näiden kikkurasta karkeasta karvasta ja ulkonäöstä. Ceskyterrieri olisi ulkonäöllisesti hyvä kompromissi, jos en voisi ottaa mäyräkoiraa ja käppänää, tässä rodussa kun yhdistyy snautserimainen pää ja mäyräkoiran kroppa. Rodun luonnekin vaikuttaa mukavalta. Australianterrieri ja pitkäkarvainen venäjäntoyterrieri viehättävät ulkonäöllisesti, lisäksi tapaamillani yksilöillä on ollut mukavat luonteet. Bedlingtoninterrierissä on myös jotain kiinnostavaa.

Mäyräkoira on ollut rotu, jolle en ole aikoinaan lämmennyt erityisemmin. Kuitenkin Vienon kotiuduttua taloon minun on ollut hankala kuvitella elämää ilman mäyräkoiraa, se sopii niin loistavasti käppänöiden rinnalle.

Karkeakarvainen mäyräkoira on mäykyistä eniten mieleeni, aikoinaan rotu valikoituikin kokonsa ja turkinlaatunsa takia. Suurin osa tuntemistani karkkareista rakastaa ihmisiä ja ottaa mielellään torkut sohvalla ihmisensä kyljessä, mutta niiltä löytyy myös energinen touhukas puoli. Nyppiessä ne ovat niin surkeita ja rullautuvat kerälle piiloon trimmiveistä, mutta trimmipöydältä päästessään ovat yhtä hännänhuisketta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Riistavietti mietitytti alkuun karkkariin päätyessä, mutta meillä asuvan yksilön kohdalla riistavietti on aika maltillinen, vaikka hajut sitä kovasti kiinnostavatkin.

Karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiran olen sanonut vielä joskus laittavani, ja lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira on toinen potentiaalinen vaihtoehto, nämä minityypit kun ovat niin hellyyttäviä. Näissä kääpiöversioissa ns. kääpiömäiset piirteet eivät tosin viehätä ja harmillisen moni tapaamani kääpiö on ollut luonteeltaan arka, joten pitäisi löytää yksilö ilman kääpiöpiirteitä ja hermostunutta luonnetta. Jos kepo joskus innostuu enemmänkin mäyräkoiran kanssa metsästämisestä valinta olisi ehdottomasti "normikokoinen" karkkari.

Minusta on ikävää kuinka monella ihmisellä on mäyräkoirista stereotyyppiset ja todella vääristyneet käsitykset vain rodun ulkomuodon vuoksi. Useammassa blogissa tuli vastaan jokseenkin sen tyyppinen lausahdus, että "en ottaisi mistään hinnasta mäyräkoiraa, ne on niin sairaitakin". Sen ymmärrän että kaikkia ei varmasti mäyräkoira erilaisen rakenteensa ja ominaisuuksiensa vuoksi kiinnosta, ja rotuna mäykky on sellainen, että se ei jokaiselle edes sovi. Sen sijaan en pysty allekirjoittamaan tätä viljeltyä väittämää, että mäyräkoirat olisivat rakenteensa vuoksi jotenkin ultimaalisen sairaita muihin rotuihin verrattuna. Samassa listauksessa saattoi vielä olla, että kyllä coton tai lhasa tai göötti kelpaisi, vaikka nekin ovat kondro-rotuja siinä missä mäyräkoirakin, ja enemmän olen cotoneilla ja lhasoilla nähnyt mutkilla olevia eturaajoja kuin yhdessäkään mäykkyrodussa. Totta kai pitkä selkä ja lyhyet raajat altistavat tietyille ongelmille, mutta mäyräkoiria käytetään kuitenkin edelleen alkuperäisessä tehtävässään metsästyksessä - minusta tämä on hyvin painava esimerkki siitä kuinka "sairas" mäyräkoiran rakenne todella on, jos koira jaksaa paahtaa metsässä peuran jäljillä tai luolissa ketun perässä tuntitolkulla. Meillä Vieno on se, joka juoksulenkeillä on etummaisena kirittämässä muita ja pihalla rundatessa käppänät jäävät mäyräneidille vauhdissa ihan kakkosiksi. Sen verran olen myös mäyräkoirien parissa parin viime vuoden aikana pyörinyt, etten todellakaan mene koko roturyhmää leimaamaan sairaaksi vain sen takia, että koirilla on lyhyet raajat ja pitkä selkä. Faktoja, ei mutuja kiitos.

Olen elänyt suurimman osan elämästäni suomenpystykorvien, laikojen, samojedinkoirien ja norjanharmaiden kanssa, ja nykyäänkin elämään kuuluu kiinteänä osana suomenpystykorva ja karjalankarhukoira. Tästä ryhmästä koen metsästyskäyttöön jalostetut rodut eniten omakseni koirahistoriastani johtuen, ja kiitos kepon olen oppinut arvostamaan erityisesti kotimaisia rotujamme.

Karjalankarhukoiraa kohtaan minulla on ollut suuret ennakkoluulot, mutta nyt kun näitä on enemmänkin nähnyt ja parin kanssa on tiiviimmin tekemisissä olen jopa alkanut harkita oman karhukoiran laittoa sitten joskus kunhan keksin, mikä harkitsemistani isokokoisemmista roduista olisi minulle sopivin. Aikeen vakavuudesta kertonee se, että metsästäjätutkinnon suorittaminen on to do-listalla, eihän karhukoiraa voi pelkäksi lenkkeilykaveriksi hankkia!

Rakkauteni itäsiperianlaikoja kohtaan ei sammu, kiitos edesmenneen Patu-laikan. Harmillisesti itälaikaa ei meidän taloudessamme tulla todennäköisesti näkemään, vaikka välillä olen kepoa yrittänyt tälle rodulle taivuttaa - vaan ei taivu, ei..

Pienet saksalaiset pystykorvat eivät muuten varsinaisesti kuulu suosikkeihini, mutta kauniisti trimmattu hyvärakenteinen pomeranian on viehättävä ilmestys!

Kepon mieliksi pitänee laittaa listalle myös suomenpystykorva, joskin tämän talouden punanuttupopulaatiosta tulee jatkossakin vastaamaan kepo itse ;)

Nyt liikutaan minulle vieraammilla vesillä, joskin kutosten kanssa on jonkinlaista yhteistä historiaa ja suosikkirodut löytyvät helposti.

Basset houndin hankkimista mietin vakavissani joitakin vuosia takaperin ja otin yhteyttäkin pariin kasvattajaan. Lopulta senhetkinen elämäntilanne ei mahdollistanut houndin laittoa ja sitten houndit jäivät taka-alalle. Pidän kuitenkin rodusta edelleen todella paljon. Bretagnenbasset vaikuttaa rodulta, jollainen meille voisi joskus jopa tulla, mikäli mäyräkoirien kanssa tulee tenkkapoo. Vihikoiraan tutustuin yläasteikäisenä päästessäni toisinaan sukulaisille hoitamaan koiralaumaa, jonka yksi jäsenistä oli vihikoira. Rotu on tehnyt pysyvän vaikutuksen. 

Tämä ja seuraava ryhmä ovat minulle kaikista vieraammat ja näistä minun on myös hankalin nimetä suosikkeja. Tämän ryhmän koirille meillä ei myöskään minun puolesta olisi varsinaista rodunomaista käyttötarkoitusta tarjolla, ja kepo taas luottaa enemmän kotimaisiin rotuihin, joten kanakoiria ei meille taida tupaan kotiutua. Ulkonäöllisesti viehättäviä rotuja tästä ryhmästä ovat joka tapauksessa bracco italiano, weimarinseisoja ja setterit.

Sama kuin yllä, joskin kasiryhmäläisiä olen päässyt käsittelemään melko paljon monen rodun yksilön ollessa nykyään enemmäkin seura- ja harrastekoira kuin käyttökoira. Amerikancockerspanieli on tämän ryhmän roduista ainoa, jota voisin meille harkita. 

Tämän ryhmän rotuja kohtaan koin pitkään samanlaista kiinnostuksen puutetta kuin terriereitä, mutta mitä enemmän olen päässyt eri rotuihin tutustumaan käytönnössä sitä useampi suosikki on tästä ryhmästä löytynyt.

Koska parta on pop, niin ryhmästä nousee toki esille griffon belge ja griffon bruxellois. Lyhyestä kuonosta en varsinaisesti välitä, mutta ulkonäkö on hauska ja historia käyttötarkoituksinen samantapainen kuin kääpiösnautserilla.

Kiinanharjakoira on ollut uusi hauska tuttavuus, powderpuff-muunnokseen olen ihastunut siinä määrin, että tiedä vaikka tällainen joskus laumaan liittyisi. Kuten monen muun rodun kohdalla terveysasiat mietityttävät vielä, lisäksi sisäsiisteysopetusta inhoavana olen kuullut liian monta kauhutarinaa pitkälle aikuisikään sisälle merkkailevista harjiksista. Turkinhoito on myös oma lukunsa, joka vaatii enemmän paneutumista kuin mitä minulla tällä hetkellä on mahdollisuus antaa.

Hassua, että muutama vuosi sitten kikkaraturkit ohitin suosiolla sopivaa rotua itselleni miettiessä, kun taas nyt olen jo tovin haaveillut isovillakoirasta. Värikin on jo varma (musta), mutta koska koiran kanssa tultaisiin käymään näyttelyissä joutuu tämä haave odottamaan sitä aikaa, kun on mahdollisuus paneutua enemmän näyttelyturkin ylläpitoon. Toisessa ääripäässä on toyvillakoira, joka sekin viehättää kokonsa ja olemuksensa puolesta.

Vinttikoirat ovat minulle rotuja, joita on mukava katsella ja ihailla, mutta jollaista tuskin tulen omistamaan. Afgaaninvinttikoira on lumoavan kaunis rotu pitkinen turkkeineen, venäjänvinttikoirasta taas olen joskus haaveillut enemmänkin. Irlanninsusikoiria olen pari päässyt tapaamaan ja siinä on myös rotu, joka on mieleeni - muuten voisin irlistä harkita vakavamminkin, harmi vaan että tällä meikäläisen varrella ei noin isoa koiraa pidätellä siinä vaiheessa, kun se päättää lähteä.

Pohdintatuokio....

Vaikka koen olevani lempirotujen suhteen todella kranttu ja vielä krantumpi silloin, kun pitäisi miettiä mikä koira meille todellisuudessa sopisi lemppareita eri ryhmistä löytyi lopulta yllättävän monta. Todellisuudessa osa kiinnostavista roduista on kuitenkin sellaisia, joita on kiva katsoa ja yksilöihin mukava tutustua, mutta lopulta en niitä kuitenkaan osaisi kuvitella meille elämään yhteistä arkea. Kääpiösnautseri on ollut minulle sopiva rotu ja sitä kohtaan tunnen suurta rakkautta ja intohimoa, mutta ei ole kiveen hakattu etteikö laumaan liittyisi joskus muitakin rotuja. Koen olevani hyvin harkitsevainen ihminen ja punnitsevani tarkkaan eri rotujen ominaisuuksia kuinka hyvin ne natsaisivat yhteen omieni kanssa, onko minulla riittävästi kiinnostusta, motivaatiota ja rahkeita rotua kohtaan? Meillä on tällä hetkellä todella hyvin toimiva lauma, ja vaikka kaikki on yksilöistä ja kemioista kiinni en haluaisi tarkoituksella lähteä riskeeraamaan lauman balanssia ottamalla kuvioihin rodun/yksilön, jonka luonne ei natsaisi yhteen muiden kanssa ja joka todennäköisesti tulisi aiheuttamaan ylimääräistä hiustenrepimistä.

Pidin vuosia itseäni enemmän isojen kuin pienten koirien ihmisenä, olihan lapsuudessa seurana mm. itäsiperianlaika ja samojedinkoirauroksia. Kuitenkin puolitoistametrisenä ja melko rajallisella fyysisellä voimalla varustettuna on minulle pienikokoisten koirien hallitseminen ja käsitteleminen helpompaa. Kokorajoitteinen en varsinaisesti ole, mutta harvemmin huomaan enää pohtivani kuinka jokin rotu olisi minulle "liian pieni" - pikemminkin osa roduista on minulle "liian suuria" enkä halua tahallani riskeerata muiden tai omaa turvallisuutta hankkimalla koiran, joka ei kokonsa ja voimiensa puolesta pysyisi näpeissäni. 

Koiraharrastajana intressini ovat suuntautuneet enemmän näyttelykehiin ja koiran omia luontaisia viettejä hyödyntäviin lajeihin. Voin ihan myöntää olevani koiranomistajana melko mukavuudenhaluinen ja koirilleni olen opettanut vain ne asiat, jotka koen tarpeellisiksi meidän arjessamme. Tästä syystä paljon aktiviteettia vaativat ja koulutuksen kannalta työläät rodut eivät ole ihan sitä mitä koen omakseni - kuitenkin isompaa rotua harkitessani listalle on päätynyt pari pk-rotua. Onneksi ei olla jäniksen selässä ja minulla on vuosia aikaa pohtia rotujen ominaisuuksia ja sopivuutta, mihin lie vaaka lopulta tuleekaan kallistumaan.

Pidän toiminnallisesta rakenteesta ja ulkonäöllisesti koirasta, jonka ääriviivat ovat helposti nähtävillä, joka on linjakas ja elegantti. Kondrodystrofia ei minua enää melkein kolmen mäyräkoirallisen vuoden jälkeen juurikaan hetkauta, jos rodun rakenne ja terveystilanne on muuten kunnossa. Lyhytkuonoisuutta ja mulkosilmäisyyttä taas pidän enemmän rodunvalintaan vaikuttavina seikkoina, vaikka listassani jokunen lyhytkuonoinen rotu onkin.

Turkinhoidollisesti karkeakarvaiset rodut ovat minun juttuni: kolmen karkeakarvaisen sisäkoiran taloudessa ei koirien olemassaoloa huomaa ainakaan lattialla pyörivistä irtokarvoista (koska niitä ei ole). Leikattava kihara turkki tulee hyvänä kakkosena, pidän siitä kuinka turkkia voi muotoilla mielensä mukaan ja karvat jäävät taas trimmipöydälle. Turkkien laitto on mukavaa ja tästä johtuen moni mieleinen rotu onkin sellainen, jonka tukan kanssa pääsisi nyhertelemään.

Onneksi jo tässä vaiheessa on tiedossa, että myös seuraava(t) koira(t) tulee olemaan tutuista ryhmistä FCI 2 ja FCI 5 - ei liene hankala arvata rotujakaan :)