Kuulumisia

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Päivitystä tännekin välillä. Paljon ehtii tapahtua, vaan kun jaksaisi ja ehtisi istahtaa koneelle kertomaan niitä bloginkin puolella.

 30.10. pakattiin Pieta ja Natsa autoon ja hurautettiin Rovaniemelle silmätarkastuksen merkeissä. Aina sitä jännittää jos jotain epäilyttävää löytyy, ja kun jalostuskäyttöä suunnittelee niin mielenrauhan vuoksi pääsi junnuosasto tutkimuksiin. Hyvin meni molempien kokemattomien osalta, ja mikä parasta molempien silmät ovat terveet. Vielä ei tulokset näytä olevan KoiraNetissä, vaan eiköhän ne kohta sinne ilmesty. Loppuvuodelle on Pietalle suunniteltu myös sappihappotestiä  (rodussa on valitettavasti taipumusta maksashunttiin ja mikrovaskulaariseen dysplasiaan, joten jalostuksessa käytettävien koirien maksan toiminta suositellaan tutkittavan) ja ensi vuonna molemmille luustokuvauksia.

5.11. käytiin Natsan kanssa Pellossa mätsärissä kenraaliharjoituksena joulukuun Voittaja-näyttelyille. En voinut olla miettimättä, että onneksi rotukehissä painoarvo on muussakin kuin esittämistaidoissa: selälleen kehässä rötkähtävä ja rapsutuksia kerjäävä karhukoira oli hyvin mielenkiintoinen esitettävä, kun koira olisi pitänyt saada seisomaan nätisti neljällä ketaralla :D Junnuiän pööpöilyä.... Tuloksena oli suoritukseen nähden varsin hyvä isojen aikuisten SIN3. Ennen Messaria ei taida enää olla mätsäreitä missä harjoitella, mutta jospa me muutaman kerran kerettäis käydä Rohki-hallilla näyttelyharjoituksissa seisomista ja juoksemista harjoittelemassa. Perinteinen Helsinki-reissu tehdään tänä vuonna kepon, Pietan ja Natsan kanssa, innolla jo odotan tulevaa tapahtumaa!

Jottei pelkkää mukavaa, niin pennut muuttivat lauantaina Rovaniemelle Johannan luo odottaessaan omiin koteihin pääsyä. Palasin viime viikolla taas koulun penkille, ja koska minulla ja kepolla työ- ja koulupaikat ovat naapuripaikkakunnilla pentujen kannalta oli mukavampi muuttaa Rovaniemelle, jossa niiden hoitaminen ja ruokkiminen järjestyy helpommin. Kyllä siinä itku tuli! Talo tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta, kun pentujen kanssa elettiin ja seurattiin niiden kasvua 8 viikkoa ja sitä ennen odotettiin samainen aika niiden syntymää. Pentuihin kiintyi ja ne olivat osa perhettä siinä missä muutkin talon koirat. Suunnittelin jo jättäväni "vahingossa" pinkin tytön eli Mini-Vienon kotiin seuraamaan emänsä jalanjäljissä, se kun on muutenkin aivan kuin emänsä pentuna - harmi, että neidille ilmaantui lopulta alapurenta torpedoiden ajatukseni, mutta sille on onneksi koti odottamassa ja se pääsee viettämään seurakoiran elämää. Tällä hetkellä enää pojat etsivät koteja.
Mitä tulee muuten ajatuksiin ja kokemuksiin pentujen kanssa olemisesta ja elämisestä, niin ne viimeisetkin harhakuvitelmat pentuajan helppoudesta karisivat. Se ei ole helppoa, vaikka sitä kuinka kuvittelee miten ihania ne pennuntuoksuiset karvapallerot ovat ja miten ihanaa on seurata niiden leikkiä, välillä laittaa lautasellinen nappulamössöä tarjolle ja joskus pyyhkäistä parit kakat pois lattialta. Pissa lorisee ja kakkaa tulee, sanomalehtiä kuluu niin että niitä joutui välillä dyykkaamaan lehdenkeräyksestä, pyykkikoneessa pyörii päivittäin 1-2 pissattua karva-alustaa, tuijotat kelloa ettei ruokintaväli veny liian pitkäksi, juoksutat 5 pentua ruokailun jälkeen pihalla ja tuskastelet kun matossa on taas yksi lammikko, järjestelet apuvoimia jos joutuu olemaan päivän poissa kotoa. Siinä sivussa ala jo opettaa sisäsiisteyden alkeita - mikä ei ollut kovin helppoa, kun ilmat ehtivät viiletä ja pennuille tuli melkein heti kylmä pihalle päästyä, totuta autossa olemiseen, leikkaa ja totuta kynnenleikkuuseen, pyydä vieraita kylään jotta pennut tottuvat erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin..jnejnejne... Onneksi oli mahdollisuus olla kotona nämä pari kuukautta, en tiedä millaista järjestelyä pentujen hoito olisi vaatinut jos olisin käynyt normaalisti päivätöissä tai opiskellut. Hetkeäkään en kuitenkaan heittäisi pois, tämä oli antoisa kokemus ja sain ammennettua tästä paljon oppia tulevaisuutta ajatellen. Nyt vielä toivotaan, että pojillekin löytyisi ihanat kodit - ymmärrän todella hyvin kotien löytämisen haasteen, sen jälkeen kun pentujen eloa on seurannut ja opastanut niitä elämän alkuun todellakin toivoisi, että jokainen pentu saisi itselleen rakastavan kodin, jossa niiden tarpeista huolehditaan ja ne saavat viettää hyvää koiranelämää. Mäyräkoirakaan ei söpöstä ulkonäöstä huolimatta ole välttämättä helpoin mahdollinen rotu, ja näissäkin pennuissa luonnetta piisaa.

Pennut ulkoilemassa Vienon ja Pietan kanssa
Sininen ja vihreä poika sekä pinkki tyttö ("Mini-Vieno")
Ylhäältä Sininen poika, Mini-Vieno ja Vihreä poika. Alhaalta Paksu-Bertta ja Valkoinen poika

Vuoden päästä osaa jo valmistautua paremmin ja tietää mitä on tulossa, Pietalle kun on toiveissa pentue vuodelle 2018. JOS kaikki menee kuten asioiden toivoisi menevän pentueesta jää kotiin narttu kasvamaan emänsä rinnalla. Vaan kun ei ole kristallipalloa koskaan ei tiedä miten lopulta käy, aikaa on vielä paljon ja kaikkea voi sattua ja tapahtua (*kop kop*). Pidetään sormia ristissä ja peukkuja pystyssä!

Mammaloman päätyttyä loppui myös Vienon karvamaahisena elely ja mamski pääsi trimmipöydälle siistittäväksi. Nuorenihan se taas ainakin 5 vuotta ja värityskin vaaleni. Kaulasta siltä löytyi trimmauksen yhteydessä yllätyksekseni pieni hotspot, todennäköisesti joku pennuista tai Pieta nirhaissut hampailla nahkaa. Karvojen ajelu alueen ympäriltä ja kohdan desinfiointi onneksi parantavan vaivan nopeasti. Tällä hetkellä meillä ei ole Vienon kanssa juurikaan suurempia suunnitelmia. Joku käyttökoetulos pitäisi nyt saada ja selkäkuvauskin olisi hyvä tehdä jossain vaiheessa, mutta muuten nyt vain ollaan ja pohditaan mille seuraavaksi aletaan.


Seuraavan viikonloppuna lähdetään pitkästä aikaa kauemmas reissuun, kun minua ja Pietaa kutsuu Latvia ja Baltic Winner. Meidän oli ensin tarkoitus mennä samana viikonloppuna järjestettävään Jyväskylä KV-näyttelyyn, mutta kun tuli mahdollisuus lähteä pidemmälle, niin tartuttiin tilaisuuteen. Reissu otetaan matkailun ja lomailun kannalta, minä kun en ole tähän mennessä vielä käynyt kertaakaan Keski-Euroopassa. Täältä pohjoisesta on sen verran matkaa näihin "litilatimaihin", että ulkomaan näyttelyihin ollaan lähdetty suosiolla Ruotsiin ja Norjaan. Mistäpä sitä tietää, vaikka tähän tulisi nyt muutos ja jatkossa näyttelyreissut suuntautuisivat pidemmälle :)

1 kommenttia:

Aatu Hauva kirjoitti...

Sihteeri: Voi, muistan sen tyhjän tunteen, kun pennut lähtivät, vaikka vimpasta pentueestani on aikaa 33 vuotta ja risat.
Onnenpotkuja, ei sotkuja näyttelyreissuille!

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!