Syksyn koostetta

lauantai 9. marraskuuta 2019
Syksy ja alkutalvi on porhallettu menemään pitkin Suomea ja vähän Baltiaakin. Nyt eletään pientä harrastustaukoa, joka todella tuli tarpeeseen, ehtii istahtaa läppärin ääreen päivittämään kuulumisia.

Sherin kanssa on aloiteltu näyttelyrintamalla kotimaassa, Ruotsissa ja Latviassa. Latviasta tuli kotiintuomisina 2 junnusertiä, yritetään ensi vuoden puolella saada kolmaskin junnuvalion arvoon vaadittava tulos. Tämän vuoden puolella riitää Baltiassa reissaaminen, on sinne meiltä kuitenkin niin pitkä matka...

Siikajoki RN JUK-ERI3, kuvat Petra Tiittanen
Latvia, Reto KR JUK-ERI1, SA, jun-SERT, PN2 & jun-SERT, PN1, VSP
Kuvat Mari Mäki
Kuva Alexdesign

Priskan nappasin Retoon mukaan kokeilemaan onnea josko se serti tulisi. Lauantaina EH ja lämmintä kättä, sunnuntaina ROP ja SERT! Priska valioituu siis Latviaan aikanaan, kun jostain toivottavasti saamme viimeisen Suomen sertin kotimaan valionarvoon.
Latvia, Reto KR AVK-EH & AVK-ERI1, SA, PN1, SERT, ROP
Kuvat Alexdesign

Vuoden viimeinen näyttelyreissu tulee olemaan perinteisesti joulukuun Messari. Ensi vuoden puolella keskitytään taas enemmän käppänäosastoon, kun nuoriso saavuttaa junnuiän. 

Sheri on kotiutunut hienosti porukkaan ja arki rullaa eteenpäin. Viikoittaiset pesutuokit vievät oman osansa (vapaa-)ajasta, kun pelkkään turkin kuivaamiseen saattaa hyvinkin mennä kolmatta tuntia. Parhaimmillaan koko urakka pesusta kuivaamisen kautta pää- ja niskaturkin ponnarointiin ja nyytittämiseen kestää 5-6h. Vaikka välillä tekisi mieli jättää pesupäivä välistä fakta on, että pidemmällä pesuvälillä turkki takkuuntuu helpommin, jolloin edessä on vielä isompi työmaa. Oppimishalu pitää myös yllä motivaatiota, kun ensimmäisiä kertoja yhden suoran jakauksen tekoon saattoi mennä vartti  nyt tuossa ajassa tekee jo 3-4 osiota ponnarointeineen. Myös erilaiset purkki-, pullo-, suihke- ja pussukkarivit trimmaamossa ovat kasvaneet, kun vastaan tulee jatkuvasti uusia mielenkiintoisia tuotteita, joita haluaa testata turkinhoidossa.
Persoonana Sheri aikamoinen, mikä on toisaalta vahvistanut ajatusta, että villakoirien kokomuunnoksista juuri iso on tähän talouteen sopiva. Vaikka alkuun sen tukkalaitteet saivat ajattelemaan, että siinä on elegantti salonkileijona joka elää vain ollakseen nätti, niin on tuolta frisyyrin alta paljastunut kovapäinen ja vauhdikas junnu, jolle joutuu käyttämään myös vahvempaa äänenpainoa. Aika näyttää kuinka syvälle tämän rodun saloihin haluaa paneutua, mutta vaihtelua ja uusia näkökulmia koiraharrastukseen Sheri on ainakin tuonut.

Käppänäpuolella on ollut sikäli tapahtumia, että Priska kävi ensimmäistä kerta ECVO-silmätutkimuksessa, tuloksena terveet silmät. Vuodenvaihteen jälkeen on vuorossa luustokuvat ja ensi syksynä luonnetesti, kun kerta tälle linjalle on alettu. Myös geenitestaaminen on ajankohtainen, koska Priskan isä todettiin PRA B-kantajaksi. A-pentueen astutuksen aikaan PRA B-testi teki vasta tuloaan, mutta toisaalta taas hyvä osoitus siitä, että meillä on uusi työkalu entistä terveempien koirien kasvattamista ajatellen. Huomautuksena, jos perusgenetiikka ei ole jollekin blogin lukijalle tuttua, että kantajuus ei tee koirasta sairasta eikä sulje koiraa jalostuskäytöstä. Sairauden periytyessä autosomaalin resessiivisesti (sukupuolesta riippumatta peittyvästi) koiralla ilmenee sairaus, kun se on perinyt molemmilta vanhemmiltaan viallisen geenin. Teoriassa viallista geeniä kantavista vanhemmista voi syntyä yhteen pentueeseen 25% todennäköisyydellä sairas pentu (perii viallisen geenin molemmilta vanhemmilta), 25% todennäköisyydellä terve pentu (perii molemmilta vanhemmiltaan normaalin geenin) ja 50% todennäköisyydellä kantaja-pentu (perii toiselta vanhemmalta normaalin ja toiselta viallisen geenin). Kantaja-koiria jalostukseen käyttäessä, mikäli geneettinen status periytyvän sairauden suhteen on tiedossa (kääpiösnautsereillahan on tällä hetkellä olemassa vasta kolme geenitestiä, joista on jalostuksellisessa mielessä hyötyä: MAC, myotonia congenita ja nyt tämä PRA-B) kantaja-koiralle on järkevin käyttää terveeksi testattua koiraa, jolloin syntyvät pennut ovat joko terveitä tai kantajia. Ennen astutussuunnitelmia Priska tullaan geenitestaamaan ainakin PRA-B:n osalta ja Pieta kantanarttuna testataan MAC:in, myotonian ja PRA-B:n osalta, sitten ollaan taas vähän viisaampia.
Joskus tulee pohtineeksi tekeekö asiat itselleen vaan hankalaksi, koska tänä päivänä terveystutkimuksiin voisi käyttää niin paljon resursseja kuin vain mahdollista on, ja sitten jos jotain jalostuskäytön estävää ikävää ilmaantuu onko se kaikki aika, vaiva ja raha hukkaan heitettyä. Tätä tulee mietittyä usein, kun normaalisti tässä rodussa ainoa mitä tutkitaan on silmät. Olisi paljon helpompaa jos toimisi kuten enemmistö eikä "tutkisi koiraa sairaaksi". Sitä en tiedä kuinka suuri painoarvo esimerkiksi luustokuvausten tuloksilla tulee olemaan omassa kasvatustyössä, omat koirat kun kuvaan enemmän oman mielenkiinnon vuoksi, jotta tietäisin koiristani enemmän. Aika näyttää tämänkin asian.

Muuta terveysrintamalla, Pietalta hoidettiin kuukausi aikaa puhjenneita anaalirauhasia. Ihme sissi, kun ei missään vaiheessa rauhasia vikonut, päivä ennen puhkeamista viiletti agilitytreeneissäkin, silläpä tätä ongelmaa ei edes huomattu ennen kuin tilanne oli edennyt. Sinänsä erikoinen vika, koska Pieta ei ole tyypillinen anaalirauhaspotilas, se syö järkevää ruokaa, liikkuu, on perusterve eikä liikalihava. Nyt tilanne on jo ohi, mutta seurattavaksi jää kuinka paljon tämä vaikutta jatkossa anaalirauhasten toimintaan.


Tenho-pappa on ja puksuttaa yhä, tasaisen varmasti. Keskusteltuani sitä hoitaneen eläinlääkärin kanssa todettiin, että tilanne kun on vakaa verikokeita otetaan jatkossa voinnin mukaan, kuitenkin kontrolloidaan n. puolivuosittain. Tenhon maksa ei tule vajaatoiminnasta enää toipumaan ja se on loppuelämänsä maksan toimintaa tukevalla ruokavaliolla ja päivittäisellä lääkityksellä. On pitänyt hyväksyä, että tämä sairaus lyhentää sen elinikää ja jäljellä oleva yhteinen aika on lyhyempi kuin jos Tenho se olisi terve. Etukäteen ei kuitenkaan kukaan tiedä millaisesta ajasta on kyse, puhutaanko nyt kuukausista vai vuosista. Hampaat siltä hoidettiin perinpohjin kesällä, kaikki etuhampaat ja useita pieniä sivuhampaita lähti poistoon, joten suun kautta ei tällä hetkellä tule syömistä enempää rasitetta maksalle. Lenkeillä se jaksaa käydä entiseen malliin, nyt talven tultua puen sille herkemmin vaatetta päälle, koska kylmää se ei siedä enää samaan tapaan kuin nuorempana ja terveempänä. Tenhon kohdalla tuntosarvet on koko ajan vähän kohollaan ja sitä seuraa nykyään ihan eri tavalla kuin ennen. Me yritetään nyt nauttia hetkestä ja samalla valmistaudutaan henkisesti siihen, että jossain vaiheessa meilläkin on eron hetki edessä. Sen tiedän jo nyt, että mikäli Tenhon kunto romahtaa ruokavaliosta ja lääkityksestä huolimatta samaan tapaan kuin vuosi sitten joulukuussa tekohengitystoimenpiteisiin ei enää aleta. Päivä kerrallaan....

Pystykorvaosastolle kuuluu hyvää. Kiisan kanssa käytiin huvin ja urheilun vuoksi luonnetestissä, Kisu oli 10 vuoden aikana 12:sta luonnetestattu pystykorva.

Toimintakyky +1B kohtuullisen pieni
Terävyys +1B ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1A hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepääsyävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
LTEP 140+++

Metsällä on myös riistaa saatu omaan pakkaseen asti. Kokeissa taas ei valitettavasti ole mennyt yhtä vahvasti, maastojen kanssa ei arpaonni suosinut ja lintuja on ollut huonosti. Liekö myös lumikelit vaikeuttaneet, kun ne vähäisetkään eivät ole pysyneet haukussa. Tältä syksyltä kokeista siis saldona 0-tuloksia, mikä on kyllä harmi, kun koira on petrannut mielettömästi työskentelyään metsällä ja sen päänupissa on selvästi palikat loksuneet paikoilleen mitä siellä kuuluu tehdä. Sitten taas odotellaan ensi vuotta ja seuraavaa koekautta....
Kahku on käynyt appiukon kanssa virkistäytymisreissuilla metsällä, mutta muuten se elelee pitkälti seurakoiran virassa eikä sen kuulumisissa sinänsä ole paljon erikoista kerrottavaa.


B-pentuja alkaa pikku hiljaa tulla puolivuositrimmiin, koko poppoo on trimmattu läpi ensimmäisen kerran syyskuun aikana. Kuvassa lähimmäksi kotipesää jäänyt Noki, K. Behold The Hurricane trimmauksen jälkeen. Joitain pentuja tulnee näkymään ensi vuoden puolella näyttelykehissä, seurataan miten kehittyvät.
A-pennuista Roisto treenailee tokoa ja nose workia ja Uuno agilitya, luustokuvaus- ja luonnetestiasioista on puhuttu jos niitä järjestettäisiin ensi vuodelle.
Kaikkien pentujen omistajien kanssa on juteltu jo ennen myyntisoppareiden tekoa ja myös tekohetkellä terveystarkastusten teosta ja kaikki pennut ovat lähteneet uusiin koteihin nk. terveyspantin kera - myyntisoppareihin asti on kirjattu summa, jonka palautan omistajalle kunhan pentu on käynyt virallisessa silmätarkastuksessa 2-3 vuoden iässä tai omistajan halutessa luustokuvauttaa koiran hyvitän tämän summan luustokuvausmaksuista. Koska panostan itse siihen, että koiristani on julkisesti olemassa muutakin terveysdataa kuin pelkkä silmätarkastuslausunto toivon, että myös omistajat ymmärtävät miksi näitä terveystutkimuksia tehdään ja haluavat kantaa korren kekoon rodun yleisen terveyden takia. Ketään en voi pakottaa koiraansa tutkimuksiin viemään, mutta toivottavasti aikanaan kaikista kasvateistani (tai edes suurimmasta osasta...) on KoiraNetissä edes yksi aikuisiän silmätutkimuslausunto, myös niillä joita ei käytetä jalostuksessa. Kasvattajana näen erikoisena ajatuksena tämän nykypäivän vaatimuskulttuurin, kun joskus törmää siihen, kuinka aina kyllä vaaditaan kasvattamaan terveitä koiria ja tutkituttamaan jalostuskoirat jne.jne., mutta kysyttäessä onko itse tutkituttanut mahdollisia aiempia koiriaan tai onko itse kiinnostunut koiransa tutkituttamaan tämä ei olekaan tärkeää. Jos kasvattajalta vaatii terveystutkimuksia pitäisi minusta olla kiinnostunut tutkituttamaan myös omaa koiraansa, terveeksi tutkitut  vanhemmathan eivät tarkoita aina sitä, että myös jälkeläiset olisivat terveitä ( ja nyt palaamme taas jo käsiteltyy aiheeseen autosomaalin resessiivinen perityminen).

Tässä syyskiireiden ohella on ehtinyt miettiä monenlaisia aiheita mistä pitäisi kirjoittaa täällä blogin puolella, mutta aika ei vaan tahdo riittää. Ehkä tammikuussa on sen verran hiljaista, että ehtisi ajatuksia taas koota tänne...

Kyllikki

lauantai 24. elokuuta 2019

Kaiserschnauz's Butterfly Effect 12vko

B-pentueen Kylli-Kyllerö, Kiira-Kyllikki kasvaa ja kehittyy hienosti Kainuussa. Kyllikki on minun, Sannin ja Annen (kennel Juliuksen) yhteistyökoira ja asuu tätä nykyä sijoituskodissaan Sotkamossa Katrin silmäteränä. Saa nähdä mitä neidistä tulee aikuistuessaan! Piraijan elkeet ei ainakaan olleet hävinneet mihinkään viime viikonloppuna Kajaanissa Kylliä nähdessäni.

Muitakin B-pentueen pentuja pyrin näkemään syyskuun aikana, katsellaan vähän turkkeja ja miten ovat kehittyneet kasvukodista muutettuaan. 

Casta Diva

sunnuntai 11. elokuuta 2019


Yksi pitkäaikainen haaveeni kävi toteen viikko sitten, kun laumaamme liittyi isovillakoira Sheri, virallisesti Samarcanda Casta Diva. Sherissä konkretisoitui niin monta toivetta ja tavoittamattomiksi luulemaani haavetta, että hyvä kun en kulje nipistelemässä itseäni onko tämä oikeasti totta.

Harva tietää, että aikoinaan miettiessäni ensimmäisen koiran hankintaa yksi rotuvaihtoehto oli villakoira. Tuolloin kuitenkin koin, että rotu on aivan liian "fifi" ja siinä on liikaa puunattavaa, kun koiran kanssa oli kuitenkin aikomus lähteä myös näyttelyihin. Päädyin lopulta kääpiösnautseriin ja ajatukset villakoirasta oli kuopattu -  tällä nykyisellä tietämyksellä turkin vaativuudesta olisi saattanut valinta olla toinen, mutta toisaalta, jos en olisi tätä polkua käynyt olisinko lie puudeliin nyt edes päätynyt? Ajatus villakoiran hankinnasta alkoi kuitenkin elää, kun työn puolesta pääsin käsiksi villakoiran turkin muotoiluun. Vaikka pidän nypittävän turkin hyvistä puolista on nyppiminen pidemmän päälle käsiä hyvin kuluttavaa eikä minulla lopulta riitä kärsivällisyys rullata turkkia niin usein, että koirat olisivat ympäri vuoden tikissä näyttelyitä ajatellen. Sen sijaan olen huomannut nauttivani saksimisesta ja saksittavan turkin monipuolisista muotoilumahdollisuuksista. Trimmaajapiireissä puhutaan "pakkopuudelista", kun usein juuri työn kautta tulee halu kehittyä saksien käytössä ja silloin varsin usein päädytään hankkimaan villakoira. En kuitenkaan ajatellut voivani hankkia villakoiraa vielä vuosiin, tämän piti tapahtua "sitten joskus kun on vain yksi käppänä", eläkeiässä....?

Olin pidemmän aikaa hankkinut tietoa villakoirien turkinhoidosta ja seurannut villakoiria eri somekanavilla. Yksi tiiviisti seuraamistani on ollut Marte, jonka kuvia katsellessa on vain voinut toivoa, että ehkä joskus minulla voisi olla yhtä upea koira hihnan päässä. Liekö kohtalon oikku vai onnellista sattumaa, kun viime joulukuussa Messarissa törmäsin entiseen työkaveriin Siniin, juuri kun olin aikeissa lähteä majapaikkaan raskaan päivän jälkeen. Muistin hänen olevan tekemisissä villakoirien kanssa, joten silkasta mielenkiinnosta kysyin jos olisin hankkimassa isovillaa keneltä kannattaisi lähteä pentua kyselemään. Tässä vaiheessa selvisi, että Sini on Marten ja omistajansa Sonian kanssa liikkenteessä, ja kohta minua vietiinkin Sonian juttusille. Tiedättekö sen tunteen, kun stalkkaat jotain somessa, ja sitten tapaatkin hänet/sen ilmielävänä? :D Tällaiselle metsässäeläjälle tilanne tuntui siltä kuin olisin ollut lapsi karkkikaupassa. Kakisteltuani asiani "showpoodle, I prefer black, gender doesn't matter" ja toppuuteltuani, että mikään kiire ei ole, voin hyvin odottaa vuoden, kaksi, kolmekin ajattelin, että jos tästä ei tule mitään niin onpahan ainakin yritetty. Tuosta ne rattaat kuitenkin alkoivat pyöriä nopeammalla tahdilla kuin olin kuvitellut. Oliko lie toukokuuta vai kesäkuun alkua saadessani soiton, että sinulle olisi musta isovillanarttu Suomessa, otatko? Sattui juuri tuolloin unenpöpperössä puhelimeen vastatessani kepo pesemään hampaita seinän takana ja kuulemaan keskustelun, joten Juhallekin kävi rytinällä ilmi, että puudelia oltiin taloon roudaamassa. Lunastin varmaan Vuoden paskin vaimo-palkinnon, kun toisen puoliskon estelyistä huolimatta päätin, että tätä tilaisuutta ei hukata ja katsotaan mitä ne vastoinkäymiset ovat minkä tämä parisuhde kestää. Sheri on asettunut taloksi ja vielä asumme koko lössi saman katon alla, joten eiköhän tämä ole vähintään pomminvarma liitto ;) Mitä tulee tavoittamattomaksi luultuun haaveeseen: Sheri on Marten tytär ja siinä on niin paljon isäänsä, että eihän tätä todeksi uskoisi ellei tuota koiraa päivittäin katselisi. Pitkä on ollut matka italiattarella tänne tunturien juurelle.


Sheri on virallisesti sijoituksessa Siniltä (kennel Scandalous), mielenkiinnolla odotan tulevaa yhteistyötä! Paljon on uutta opittavaa etenkin turkinhoidon suhteen ja oppiminen on tapahduttava vauhdilla, koska Sheri on ilmoitettu jo useampaan näyttelyyn. Sherin kanssa päästään sopivasti starttaamaan junnuluokissa, se tosin on ehtinyt seikkailla maailmalla pentuluokissa Euroopanvoittaja-näyttelyä myöten. Lisäksi meidän riemuna on alkava takkukausi, joten turkinhoitohommia riittää joka päivälle. Tällä hetkellä pesupäivä on kerta viikkoon ja ponnarit vaihdan n. 2 päivän välein,  rutiinia tulee siis väkipakolla. Välillä tuntuu siltä, etten edes kehtaisi kysellä kaikkea mieltä askarruttavaa turkkiin liittyen. Pientä turhautumistakin olen jo kokenut, kun ei jakaukset mene kohdalleen, sormet ei pyöritä lenkkejä päätukkaan tehokkaasti, nyytittäminen vaikuttaa ydinfysiikalta eikä turkki tahdo föönatessa suoristua riittävästi. Siniltä ja muilta villakoiraihmisiltä olen kuitenkin hyviä neuvoja jo saanut ja omalle mielenrauhalle tuo helpotusta ajatus, että vuoden päästä tiedän ja osaan enemmän.


Vaikka ensin ajattelin, että aika ei ole sopiva villakoiralle tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämän oli määrä tapahtua. Käpsyjen kanssa on sopivasti pientä hiljaiseloa, kun näyttelyitä ei ole tiedossa ja odotellaan nuorempien sukupolvien kasvua ja kehittymistä. Jo hetken on tuntunut siltä, että kaipaan koirapuolella uusia tuulia, erilainen rotu tuo sopivasti uutta tekemistä ja näkökulmaa tähän touhuun. Sheri on osoittautunut olevan ulkoisen olemuksensa lisäksi myös luonteeltaan upea, se solahti laumaan tuosta vaan - kuin se olisi asunut meillä pidempään.


Pentuaitaus hiljentyi

lauantai 27. heinäkuuta 2019
Torstaina muuttivat viimeisetkin B-pennut omiin koteihinsa. Hyvää matkaa elon taipaleelle Kyllikki, Mila, Noki, Karu, Kaapo ja Käpy! Kotipesässä ollaan nyt kaikki vähän kummissamme, kun 8 viikkoa eli käytännössä kesä hurahti nopeasti ohi ja enää ei aamulla kuulu alakerrasta vapaudenkaipuista kiljuntaa eikä sukat sotkeennu pissalätäköihin. Ruokittavat suutkin vähenivät 11:sta normaaliin 5:een, mitä nyt tällä hetkellä pystykorvien riemuna on myös veljeni staffimix ruokakuntaa täydentämässä. Ei päässyt Thor kalareissulle Norjaan, kun ovat ottaneet mallia Tanskasta kieltämällä ns. pittityyppisiä rotuja.

B-pentuihin palatakseni, uusista kodeista on jo tullut viestejä ja hyvin on kotiutuminen lähtenyt etenemään. Todella tyytyväinen olen myös itse näin reippaisiin pentuihin, ilmeisesti yksikään ei ole pitänyt erityisemmin ikävyyskonsertteja ja ovat ottaneet uudet kodit hyvin haltuun.

A-pentujen mönkiessä pentulaatikossa kuvittelin, että minusta tulee kasvattaja, joka soittelee joka toinen päivä pentujen kuulumisia, säksättää asioista jotka tehdään eri tavalla kuin itse tekisin ja torottaa ja neuvoo jatkuvasti mitä tehdä, miten tehdä ja milloin tehdä. Kuitenkin todellisuus on (onneksi...) osoittautunut toisenlaiseksi. Kun uusista omistajista on jo alussa hyvä tunne ja ajatusmaailma kohtaa voi hyvällä omatunnolla todeta tehneensä parhaansa, luovuttaa pennut koteihinsa, ottaa askeleen taaksepäin ja toivoa, että kaikki menee hyvin. Että kasvavat suoraselkäisiksi reippaiksi pikku naussereiksi, jotka pysyvät mahdollisimman terveinä ja tuovat iloa sekä hyviä hetkiä omistajilleen. Luovutuksen jälkeen minun tehtäväni on tarvittaessa auttaa, neuvoa ja tukea uusia perheitä, mutta ohjat on osattava luovuttaa uusille omistajille - en jaksaisi itsekään, jos koiran ostaessani kasvattaja on joka mutkassa hönkimässä niskaan. Välillä toki saatan vähän potkia persauksille, esimerkiksi terveystutkimuksista on jokaisen perheen kanssa puhuttu ja toivon, että kukin koiran omistaja kantaa oman kortensa kekoon rodun terveyden eteen tutkituttamalla edes koiransa silmät virallisesti. Tämä ei voi olla vain kasvattajien harteilla, vaan tähän tarvitaan kaikkia rodun omakseen valinneita ihmisiä.

Tässä pentueessa on niitä ominaisuuksia, joita tältä yhdistelmältä alun perin toivoin: sain hyviä karvoja, parempia värimerkkejä, pitkiä kauloja, nättejä päitä, tasapainoista perusrakennetta ja ilmeisesti ainakin yhden suoran hännän. Luonteetkin ovat kaikilla tasaisen varmoja ja reippaita. Toki vasta aika näyttää mitä pennuista lopulta kasvaa, mutta toiveikas olen.

 K. Bedtime Story "Mila"

Mila asuu sijoituskodissa lapsiperheessä Keminmaassa. Pitkään mietin myynkö vai sijoitanko sen, mutta kasvaessa sen luonne ja kirsikkana kakun päällä karvanlaatu kallistivat vaa'an sijoittamisen puolelle. Ihan ei joka päivä kävele vastaan näin tikkukarvaista käppänää ja todella toivon, että Milasta kasvaa potentiaalinen jalostuskoira ja aikanaan saan siitä jälkikasvua yhtä laadukkaalla karvalla. Milakin on aika "mustikki" eli värimerkeiltään nokinen emänsä ja siskopuolensa Priskan tapaan, katsotaan mihin suuntaan merkit alkavat kehittyä. Hirvittävän reipas ja rohkea tapaus, paljon tykkäsi ainakin täällä kotopesässä käyttää hampaitaan milloin mihinkin ja painia sisarustensa kanssa. Tuntui hyvältä luovuttaa Mila perheeseen, jossa sitä oli odotettu käytännössä heti sen syntymästä saakka, vaikka 7-viikkoiseksi panttasinkin tietoa kumpi narttupennuista muuttaa kumpaan kotiin.

 K. Butterfly Effect "Kyllikki"

Kyllikki muutti Kajaaniin Annen ja Sannin (kennel Juliuksen) huomaan. Kyllikki on niitä pentuja, joista tietää heti syntymästä lähtien, että tätä ei ns. näpeistä päästetä eikä ainakaan myydä peräkammariin piiloteltavaksi. Ulkoisesti siinä on paljon sitä, mistä itse pidän - on päätä, kaulaa, luustoa, kompakti kroppa ja tyyppi, joka tuntuu omalta. Karvalta geenilotto osui nyt sinne runsaamman puolelle, mutta onpahan silti karkea ja on myös selkeät värimerkit. Kyllikin tiimoilta, kuten myös muutenkin tulemme tekemään tulevaisuudessa yhteistyötä Annen ja Sannin kanssa.


 K. Beast Mode "Kaapo"

Kaapo syntyi viimeisenä ja kieltämättä siitä tuli kasvattajan pikku lutupussi - ei liene yllätys, kun se niin kovalla työllä kirjaimellisesti vedettiin tähän maailmaan. Kaapo on junioriversio isästään, siinä on monta kivaa peruspalikkaa kohdallaan. Luonteeltaan tuntui niin omalta, että kotiin olisin jemmannut mikäli koiranpaikka olisi ollut avoinna. Onneksi Kaapolle löytyi sopiva koti Rovaniemeltä, jossa se asuu lapsiperheessä toisen käppänän kaverina. Kaapoon minulla on jalostusoikeus, joten toivottavasti siitä kasvaa vähintään isänsä veroinen ja voisin joskus tulevaisuudessa käyttää sitä jollekin omalle nartulle tätä linjaa ja sen ominaisuuksia jatkaakseni.

K. Biting Bullets "Karu"

Karu (ent. Raipe) on pentueen söpöliini. Pienestä koosta huolimatta se ei antanut isompien talloa itseään jalkoihin saati jäänyt keneltäkään huomaamatta eikä etenkään kuulematta - Karu oli porukasta se, joka aamulla ensimmäisenä kiljui pentuaitauksessa vapauteen pääsyä. Pentujen kasvaessa Karu osoittautui luonteeltaan porukan rauhallisimmaksi, vaan kylläpä siltäkin virtaa ja pilkettä silmäkulmast löytyy. Pennuista se on pienin, sillä on  miellyttävä tiivis runko ja hyvä karkea karva sekä kirkkaat värimerkit. Karu asuu Rovaniemellä, tarkemmin Hirvaalla lapsiperheessä, jolle käppänä on ennestään tuttu rotu.

 K. Behold The Hurricane "Noki"

Noki on pentueen itsenäinen tuumailija. Se oli pennuista se, joka nukkui yleensä erillään muista, valitsi omat polkunsa ja katseli sisarusten riehumista hieman kauempaa. Sitten kun innostui leikkimään muiden kanssa leikki kyllä täysin rinnoin. Pihalla ollessaan kanniskeli mielellään leluja ja kilpaili niistä muiden pentujen kanssa. Hyvin omilla jaloillaan seisova pikkupoika, jolla ei rakennekaan ole hassumpi. Noki muutti kotipesää lähelle Ylläsjärvelle pariskunnalle, jonka kanssa pääsee nauttimaan aktiivisesta luonnossa liikkumisesta. Nokilla on seuranaan vanhempi käppänäuros.

K. Blaze of Glory "Käpy"

Käpy (ent. Mörkö) on pentueen tummin, jonka takia alkujaan saikin työnimensä. Se on reipas ja leikkisä käppänänalku, erityisesti vetoleikit ja sisarusten kanssa painiminen olivat sen mieleen kotipesässä asuessa. Jollain etäisellä tavalla se muistuttaa enoaan Tenhoa pentuna, karva sillä on kuitenkin onneksi huomattavasti parempi kuin setämies Tepalla. Tyyppi ja rakenne ovat mieleiset, toivottavasti värimerkitkin aikanaan kirkastuvat kunnolla. Käpyn koti on Torniossa lapsiperheessä.

Ilahduttavasti kävi niin, että kaikilla pentujen omistajilla on jo ennestään kokemusta rodusta. Pennut muuttivat lähelle (täällä pohjoisessahan joku 200km ei ole matka eikä mikään...), joten pääsen omistajia tarvittaessa opastamaan kädestä pitäen ja pentuja näkemään jatkossakin.  Ylipäänsä minulla ei tällä hetkellä ole intressejä myydä kasvattejani Oulua pidemmälle, koska haluan tarvittaessa auttaa perheitä konkreettisesti esim. turkinhoidossa. Meillä kotimaassa suurin osa rodun kasvattajista asuu joka tapauksessa eteläisessä Suomessa, joten etelässä asuvat pennunetsijät löytänevät kyllä sopivan pennun lähempääkin kuin täältä tunturin juurelta.

Nyt vaan odotellaan mitä pennuista kasvaa! Toivottavasti aikanaan useampaa näkee näyttelykehissäkin, jotta pääsevät muutkin näkemään mitä täällä perähikiällä touhutaan ;) Nyt meillä on käppänäpentueista taukoa, toivottavasti seuraava pentue on Priskalle ehkä vuonna 2021. Priskalla on pikkuhiljaa alkanut aivolohkoissa tapahtua järkeistymistä, mutta saa vielä kasvaa ja aikuistua ennen kuin jaksan edes miettiä mahdollisia puolisoita. Lisäksi olisihan se nyt hauska saada meidän hyvin alkanut agilityharrastus eteenpäin ja ehkä jopa kisoihin asti, Priskalla kun on selkeästi lajiin lahjoja - tarttis vaan saada tämä ohjaajakin hallitsemaan kroppansa ja opettelemaan parempaa ohjausta.
Mahdollisesti meillä on tässä välissä suomenpystykorvapentue Kiisalle Juhan kasvattamana, suuntia saadaan tämän syksyn kokeista aletaanko millekään. Kiisa on talven aikana selkeästi aikuistunut fyysisesti ja psyykkisesti, toivottavasti samaa kehitystä on nähtävillä metsälläkin. Kohtahan tämäkin selviää, kun kiinnipitoaika päättyy parin viikon kuluttua ja syyskuussa alkaa linnustus. Eiköhän tänä syksynä ole itselläkin enemmän aikaa lähteä isännän ja koiran kanssa metsälle.

Viimeisiä päiviä kotipesässä

maanantai 22. heinäkuuta 2019
Pennut ovat 8-viikkoisia ja valmiita muuttamaan uusiin koteihin. Tämä kesä on mennyt ohi todella nopeasti totutellen pentuarkeen ja orientoituen yrittäjyyteen sekä kahden eri työpisteen välillä suhaamiseen. Juuri kun alkaa tuntua siltä, että palikat alkaa loksua paikoilleen on aika luopua pentuarjesta ja palata pienempään koiramäärään. Vaikka minusta meille mahtuisikin vielä monta monta koiraa tosielämässä en jaksaisi 9-päistä kääpiölaumaa pyörimässä jaloissa :D Aika aikaansa kutakin.

Pentujen Hugo-isän kasvattajat Anne ja Sanni kävivät pari viikkoa sitten visitiillä, samalla trimmattiin pennut ja otettiin pönötyskuvat. Kuvissa pennut siis 6,5vko ikäisiä. Nyt pennuista on jo 3 lentänyt kotipesästä, laitetan 8-viikkoiskuvat esille jahka kerkeän.

Kaiserschnauz's Bedtime Story "Mila"
Kaiserschnauz's Butterfly Effect "Kyllikki" (Kiira)
Kaiserschnauz's Beast Mode "Kaapo"
Kaiserschnauz's Behold The Hurricane "Noki" (Kevin)
Kaiserschnauz's Biting Bullets "Karu" (Raipe)
Kaiserschnauz's Blaze of Glory "Käpy" (Mörkö)

6-viikkoisten passikuvat

tiistai 9. heinäkuuta 2019
 Raipe
 Kiira-Kyllikki
 Mila
 Kaapo
 Kevin
 Mörkö


Beekkoset 5,5vko

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019
Aika rientää! Vastahan näiden silmät avautuivat, ja kohta lähtevät jo kotipesästä... 

Minulta on kysytty miten pennuista voi luopua ja eikö niitä tule ikävä. Totta kai pentujen luovutus liikuttaa, vähän surettaakin. Mielenrauhan tuovat kuitenkin uusia perheenjäseniä odottavat mukavat perheet, joiden kanssa on tavattu etukäteen kerran tai useammin. Pennuille pyrin löytämään kodit, joilla on mielenkiintoa pitää kasvattajaan yhteyttä luovutuksen jälkeenkin - kasvattajana taas toivon voivani olla sellainen tuki ja turva, jonka puoleen on helppo kääntyä ongelmatilanteissa, toki muutenkin ihan jo kuulumisten muodossa.

Nyt näyttäisi ilahduttavasti siltä, että kaikille pennuille on kodit löytyneet pohjoisesta, yhtä lukuun ottamatta poppoo jää Lapin lääniin asustamaan. Vielä joutuvat uudet omistajat pentujaan vartomaan pari viikkoa, lähtöluvan saavat vasta kun ollaan eläinlääkärin paikkeilla käyty ja mittarissa on ikää 8 viikkoa. Kauaa ei meillä hiljaisuutta kuitenkaan kestä pentujen lähdön jälkeen - tosin, Priska pitää joka tapauksessa huolen, että ääntä ei talosta puutu....

Kevin ja Kaapo

Mila ja Kaapo
Mörkö
Mila
Raipe

Kiira-Kyllikki

Kiira-Kyllikki

Mila

Kaapo

Raipe

Kevin

Kaapo
Mörkö
Kevin ja Raipe