Pennut viikon vanhoja

maanantai 12. syyskuuta 2016

Vienon pennut syntyivät viikko sitten ja pennuntuoksuinen arki alkaa asettua uomiinsa. Nukuin ensimmäiset yöt Vienon ja pentujen kanssa työhuoneessa, mikä olikin tarpeen istukoiden syömisestä seuranneen ripaskan takia. Nyt maha on jo asettunut uomiinsa ja pikkuhiljaa päästään kaurapuuro-jauheliha-kanamuna -kuurista takaisin kuivamuonaan ja lihaan. Ensimmäiset päivät oliva Vienolta aikamoista murinaa ja örinää, kun emänvaistot ottivat vallaan ja hormonit hyrräsivät. Nyt tilanne on rauhoittunut pahimpien hormonihuurujen laskettua, murinaa kuuluu harvemmin ja yleensä sitä saavat osakseen portin taakse eksähtävät Tenho ja Pieta. Mammakoira on muutenkin alkanut rentoutua ja päivällä muiden koirien ollessa pihalla häkissä Vieno käy välillä huoneesta pois ikään kuin ottamassa omaa aikaa. Sen käyttäytymistä on ollut mielenkiintoista seurata, niin huolella se pentujaan hoitaa ja ennen uloslähtöä tai huoneesta poistumista se aina odottaa, että pennut ovat syöneet ja nukahtaneet.


Pennut ovat voineet koko ajan hyvin ja painot nousseet tasaisesti - tällä hetkellä ovat kukin margariinipaketin painoisia jössiköitä. Paljonhan nämä eivät vielä tässä vaiheessa tee - syövät, nukkuvat ja tekevät tarpeensa - joten isompia eroja pentujen välillä en ole vielä huomannut. Violetti tyttö ja vihreä poika ovat pentueen isoimmat ja näillä onkin massan puolesta kyynärpäätaktiikka käytössä ruoka-aikaan. Violetti tyttö on pennuista ehkä äänekkäin, se kyllä ilmaisee kun jokin ei miellytä. Vihreän pojan kutsumanimi on "Kurttu" sen naamassa olevien ryppyjen takia. Valkoisella pojalla on päässä iso tumma maski, saa nähdä miten väri muuttuu sen kasvaessa. Muuten ovat kaikki aika tasaisia, tyytyväisiä pentuja. Viikon päästä pitäisi silmienkin olla avautuneet ja siitä eteenpäin pentulaatikossa taitaa vilinäkin kasvaa :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!