A-pennut vuoden ikäisiä

Tasan vuosi on kulunut siitä, kun varrottiin Pietan synnytystä ja A-pennut näkivät päivänvalon. Tiiviisti olen pentujen kasvua saanut seurata, ja tähän asti kaikki on sujunut niin hyvin kuin voi toivoa. Koko porukka on pysynyt terveenä, luonteiltaan ovat kaikki reippaita ja hyvin tukevasti omilla jaloillaan seisovia pikkukäppänöitä. Iso kiitos Uunon ja Roiston omistajille kaikesta yhteistyöstä, upeaa työtä olette tehneet poikien kanssa! Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, toivottavasti kehitys jatkuu yhtä hyvänä :)

Alla kuvat pennuista 7 viikon ja 11 kuukauden ikäisinä, on ne hieman muuttuneet tässä kuukausien vieriessä.

Priska - Roisto - Uuno

Meidän vuodenvaihde sujui rauhallisesti 6-päisen koiralauman kanssa. Vähän höristeltiin korvia rakettien äänille, muuten torkuttiin ja katseltiin telkkaria. Kun on lapsuudessa elänyt rakettipelkoisten koirien kanssa tätä osaa arvostaa.

Tenhon vointi on kohentunut huimasti, antibioottikuuri loppui tänään. Huomenna on kontrolliverikokeiden ottoa, mutta onneksi näkee jo ulkoisesti, että arvoissa on tapahtunut muutos parempaan. Nyt vaan toivotaan, että selvittiin säikähdyksellä ja Tenholla on vielä edessään monta hyvää vuotta elettävänä.

Kun maksa vaivaa...

Messarin jälkeen meillä on ollut huolta ja murhetta, jonka vuoksi en ole tuloksia jaksanut aikaisemmin päivittääkään.

Palasin kotiin maanantaiaamuna. Ihmettelin tiistai-iltana Tenhon oksennettua ruokansa, että mistähän nyt kiikastaa. Pistin kuitenkin tämän suolisto-ongelmien syyksi ja ehkä kuppiin oli kipattu poissaollessani jotain, mitä ei suolisto sulata. Keskiviikkoiltana sama tapahtui, ja torstaiaamuna aloin todella huolestua, kun Tenho oli oksentanut loputkin ruuat. Töistä kotiin tullessa ostin meidän perussetin vatsan hoitoon, broiskujauhista ja riisiä. Olin juuri keittämässä näistä Tenholle iltaruokaa, kun sivusilmällä näin kuinka narttujen riehuessa olohuoneessa jompikumpi tönäisi Tenhon kumoon ja Tenho putosi erikoisesti jalat suorana kyljelleen, eikä päässyt itse ylös. Ensimmäisenä mielessä oli joku aivoperäinen kohtaus mennessäni auttamaan koiraa pystyyn. Konsultoin paria tuttua kasvattajaan asiasta ja jäin seuraamaan tilannetta. Yrittäessäni juottaa Tenhoa lusikalla se sai uudestaan kohtauksen, jossa sillä vain lähti jalat alta ja se lysähti voimattomana maahan pysyen kuitenkin tajuissaan. Soittelin päivystävälle (tottakai nämä tulevat aina illalla ja yleensä vielä pyhiä vasten...) ja sovittiin, että tuon koiran aamulla vastaanotolle. Tenhon tila alkoi kuitenkin pian huonontua, se kompuroi, hengitti raskaasti ja sai vielä yhden kohtauksen, joten lähdimmekin yötä vasten ajamaan päivystävälle Äkäslompoloon n. 60km päähän.

Tilanteen karmeus alkoi selvitä perillä, kun kävin eläinlääkärille oireita läpi. Pyörtyilyn ja oksentelun lisäksi Tenho hengitti raskaasti ja sen virtsa oli huolestuttavan väristä, hyvin tummaa oranssiin vivahtavaa. Eläinlääkäri tutki Tenhoa hetken ja totesi, että sinähän olet koira aivan keltainen, maksa tätä vaivaa. Tuossa vaiheessa muistin pari päivää aikaisemmin Tenhon hampaista ottamani kuvan, jonka ienten keltaisuutta ihmettelin. Luulin tämän olevan vain kameran omituista valotusta... Tarkemmin kun alkoi katsoa Tenho tosiaan oli keltainen, ihossa oli selkeä kellertävä sävy ikeniä ja silmämunia myöten. 

Tenhon hampaista otettu kuva, jossa näkyy ienten keltaisuus

Tenho sai ensiapuna nesteytystä, mutta koska asumme täällä kaukana kaikesta ei verikokeita ollut kannattavaa ottaa, koska ne olisivat jääneet pyhien takia jumiin postiin. Olimme seuraavana päivänä ajamassa Rovaniemen kautta Kemijärvelle pappani hautajaisiin, joten sain ohjeeksi pyrkiä saamaan ajan Rovaniemelle eläinlääkäriasemalle, jossa pystyttiin tutkimaan verinäytteet paikan päällä. Tuossa vaiheessa en voinut olla synkkänä miettimättä lasketaanko ensin pappani lepoon ja pian sen jälkeen myös Tenho... Oli karua tajuta, että saatan todella menettää pappakoiran, joka ei ole vielä edes veteraani-iässä!

Yön nukuin vähän väliä heräillen ja Tenhon hengitystä kuulostellen. Aamulla soitin useamman eläinlääkäriaseman läpi ja vihdoin Rovaniemen kaupungineläinlääkäriltä saimme ajan verikokeisiin. Olen äärimmäisen kiitollinen, että meidät otettiin ulkopaikkakuntalaisina vastaan ja Tenho sai tarvitsemaansa hoitoa, se oli todella huonossa kunnossa enkä tiedä miten pitkään olisi hoitamattomana selvinnyt, kun joulun pyhätkin osuivat kohdalle... Asemalla oli todella kiire akuuttitapausten takia ja annettu vastaanottoaika venyi, mutta olisin tuossa vaiheessa istunut maailman tappiin asti kunhan olisin saanut Tenholle apua. Pissanäytettä kun yritin ottaa Tenho menetti raajojensa hallinnan vaikkei muuta tehnyt kuin seisoi paikoillaan. Maksa ei pystynyt puhdistamaan verta kuona-aineista ja ammoniakin korkea pitoisuus alkoi jo vaikuttaa sen aivoihin. Odotustilassa se kyllä tenhomaiseen tapaansa yritti äykätä muille tilassa olleille koirille.
Tenholta otettiin verinäytteet, jonka lisäksi se sai nesteytystä nahan alle. Kaikkia arvoja ei pystytty analysoimaan ja crp lähti iltapäivän postin mukana ulkopuoliseen labraan analysoitavaksi. Bilirubiini oli niin koholla, että se häiritsi jopa muiden arvojen analysointia, tämä kyseinen aine värjäsi myös virtsan sairaalloisen väriseksi. Kohollaan olevat leukosyytit antoivat sen verran osviittaa, että kyseessä voisi olla tulehdus. Kun vihdoin iltapäivällä pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kemijärveä Tenholle oli antibioottia maksan- ja mahdollisen haimatulehduksen hoitoon, pahoinvoinninestolääkettä, Samytolia maksan toimintaa tukemaan sekä Hill's i/d Liver Care-ruokaa. Yöllä Tenhon raskasta hengitystä kuunnellessa ja selkeästi epämukavaa olotilaa seuratessa mietin teinkö oikein - yritänkö vain tekohengittää koiraa takaisin elävien kirjoihin ja pitkitänkö sen kärsimystä? Toipuuko se tästä, missä sillä on vika, onko se parannettavissa? Olisiko ollut armeliainta lopettaa se jo eilen päivystävällä? En ole vuosiin joutunut näiden kysymysten äärelle, ja kipeää teki, kun koira selkeästi kärsi. Olin jossain vaiheessa yötä ihan varma, että löydän sen aamulla herätessäni kuolleena sängyn jalkopäästä, ja papan lisäksi olisi pitänyt luopua Tenhostakin.

Kotiin päästyämme kaivoin klassisen 10-terän esille ja ajelin Tenhon parran lyhyeksi, parin päivän päästä lähtivät toiselta puolelta myös jalkakarvat. Tenhon tämänhetkinen troppiarsenaali on isompi mitä meillä on koko lauma joutunut tähän mennessä lääkkeitä syömään, ja koska Tenho ei itse suostunut syömään saati juomaan kaikki lääkkeet ja nesteet oli pakko juottaa sille spruutalla. Varmaa diagnoosia maksan vajaatoiminnan aiheuttajaan ei saatu eikä tiedossa ole kauanko tätä joudutaan jatkamaan. Siis valmiiksi hankalasti hoidettavien ja pehmeiden koristekarvojen rapsuttelu takuttomiksi ei ole prioriteettilistan kärkipäässä. Parraton käppänä aiheuttaa usein negatiivisia reaktioita rodun harrastajissa, viimeksi Tenhon ollessa lyhyessä parrassa sain oman osani huvittavista ja jopa asiattomista kommenteista. Henkilökohtaisesti minulle on yksi lysti miten koirani parran pituus sopii kenenkin silmään, jos lyhyt parta on koiran hyvinvoinnin etu niin sitten se leikataan lyhyeksi, piste.

Tenhoa on hoidettu viikon ajan ja nyt alkaa näyttää valoisalta. Antibiootit ovat alkaneet tehota ja koira on jo lähes entisensä ainakin käytökseltään. Tiistaina töistä tullessa ihmettelin oliko Tenho itsekseen tullut portaiden alta minua vastaan, häntäänsäkin vähän heilutteli ja ruokakin hieman maistui, ensimmäistä kertaa sitten lauantaiaamun. Fyysisesti se on ihan kamalassa kunnossa, lihakseton ja niin laiha, että selkäranka näkyy... Ruokinta on kuitenkin voitu aloittaa hyvin varovasti, pitkän syömättömyyden jälkeen suolistolla menee hetki totutellessa kiinteään ruokaan. Ruokana menee vielä i/d-ruoka, vaan toivottavasti tämä oli nyt tulehdusperäinen vajaatoiminta ja päästään lähiaikoina palaamaan jollekin normaalille sapuskalle, tämä sapuska kun koiraparkaa närästää ja onpa alkaneet taas suupielet värjäytyä runsaan viljapitoisuuden takia.... Antibiootteja jatketaan vielä viikon ajan ja ensi viikolla käydään kontrollissa otattamassa taas liuta verikokeita.

Tenhon jäädessä näyttelyeläkkeelle kolmisen vuotta sitten ajatus oli tuoda se takaisin kehiin veteraani-iässä. Tätä silmällä pitäen sen turkkia on yhä nypitty ja saatu se rullattavaksi ja olin myös saanut jalkakarvat parempaan kuntoon ja karkeuteen. Tenhon oli tarkoitus tehdä comeback kehiin 2019 kesällä sen täytettyä kesäkuussa 8 vuotta. Nyt eletään kuitenkin päivä kerrallaan ja toivotaan, että pappakoira tästä toipuu ennalleen, terveys menee kehäkäyntien edelle. Tenholla piti myös olla kattava suunhuoltokäynti Rovaniemellä tammikuun alussa, mutta koska vajaalla toimivalla maksalla ei nukuttaminenkaan onnistu joudutaan hampaat hoitamaan kuntoon myöhemmin.

Koiramessut 2018

Näyttelykausi päättyi perinteisesti Helsingissä pidetyillä Koiramessuilla Helsinki Winner- ja Voittaja-näyttelyihin. Meiltä oli ilmoitettu viikonlopun kemuihin kaikki A-pennut, Priska ja Uuno lauantaille ja Roisto sunnuntaille. Molempina päivinä oli paljon junnuja kehissä molemmissa sukupuolissa, joten ei lähdetty henkseleitä läpsytellen kilpailemaan titteleistä. Minulle henkilökohtaisesti oli tärkeämpää saada junnuja esille, sen verran kivannäköistä sakkia kuitenkin ovat ettei näitä tarvitse häpeillä esittää. Kirkasmerkkisten kavereiden keskellä junnut näyttivät normaalia nokisemmilta ja osittain värimerkeistä laatuarvostelut jäivätkin kiinni, mutta kokonaisuudessaan hyvin meni!

Lauantai, Helsinki Winner

tuomari Birgit Bischoff (FinnSG-tuomari)

K. Auspicious Vesper "Uuno" JUN-EH

K. Aurora Waltz "Priska" JUN-ERI 

Sunnuntai, Voittaja

tuomari Mervi Raisaari (FinnSG-tuomari) 

K. Alluring Arctic "Roisto" JUN-EH

Tältä vuodelta on näyttelyt näytelty. Kiitos menneen vuoden reissukavereille, kehänlaitaseuralaisille ja muille kanssaharrastajille! Erityiskiitokset Pinja ja Esteri poikien tuomisesta esille! Nyt on tauko paikallaan, saavat junnut kasvaa ja ihmiset valmistautua ensi vuoteen istuakseen taas satoja kilometrejä auton penkeillä. Aikomus kyllä olisi näytemöidä ensi vuonna vähemmän ja kotoilla enemmän, mutta jahka tässä kevät levätään saattaahan se mieli muuttua.

Kuulumisia

Marraskuu on menty hiljaiseloa, mutta täällä ollaan yhä!

Marraskuun alussa tein reissun Sastamalaan kääpiösnautsereiden jalostuspäivän merkeissä yhtenä tapahtuman järjestäjän roolissa. Päivän luentoaiheina oli monipuolinen kattaus terveys- ja jalostusasiaa, saimme kattavat tietopaketit maksashunteista, selkäsairauksista mm. välimuotoinen lanne-ristinikama sekä jalostuksen perusteista. Vähän jännitti miten päivä lähtee sujumaan, mutta hyvin saatiin tapahtuma vietyä läpi ja seuraavana päivänä jatkettiin jalostustarkastuksella. Se vasta olikin mielenkiintoista, kun ulkomuototuomarin johdolla pääsi tunnustelemaan koiria ja esittämään myös kysymyksiä rakenteen eri osien vikutuksesta koiran ulkomuotoon ja liikkeisiin. Taas vähän viisaampana, ja sen verran hyvä draivi jäi päälle päivästä, että toivottavasti saadaan vastaavia tapahtumia järjestettyä jatkossakin!

Tyttöjen kanssa on jatkettu agilitytreeneissä, ja sanoisinko, että varsin pätevät agiparrat onkin käteen osuneet! Erityisesti Priska herättää ihastusta oma-aloitteellisuudellaan, kaikki menee. Putki? OK! Kepit? Selvä homma! Keinu? Ei ongelmaa! Puomi? Täältä tullaan! Pieta ottaa asiat aavistuksen maltillisemmin, mutta vain aavistuksen. Se tosin tuntuu lukevan ohjaajaansa vähän paremmin, toisin kun tyttärensä, jolla on ihan omat radat usein mielessä. Ohjaajalla taas on niin paljon tekemistä oman kroppansa hallitsemisessa, että hetki menee ennen kuin oikeat moovit on otettu haltuun. Videomatskua en ole treeneistä saanut kuvattua, mutta eiköhän sitäkin tule jossain vaiheessa.

Priska ja Pieta kävivät toistamiseen hierojalla, mehän mielellään tällaista palvelua käytetään kun sellainen on saatu lähistölle. Marjatassu-Kirsi hieroi plikat taas vetreiksi, ja siitä parin päivän päästä lähdettiinkin Suvin ja Sannin kanssa kohti Viron Narvaa. Omasta poppoosta mukana olivat Priska ja veljensä Uuno. Baltian reissu täältä pohjoisen metsistä ovat pitkiä ja raskaita, mutta hyvässä seurassa ja reissumielellä on aina mukava lähteä katsastamaan uusia maisemia. Tuloksellisestikin mukava viikonloppu, juniorit avasivat serti-tilinsä!

Uuno (K. Auspicious Vesper) JUK-ERI1, SA, jun-SERT, ROP-jun, PU3

Priska (K. Aurora Waltz) JUK-ERI1, SA, jun-SERT, VSP-jun, PN3

tuomari Oksana Vertinska (FinnSieger-tuomari)

Sunnuntaina molemmille EH ruotsalaiselta Eva Liljeqvist Borgilta, hänkin FinnSG-tuomari. Hänelle molemmat juniorit, nyt juuri 11-kuukauden ikäiset olivat kesken kehityksen, muuten hyvät arvostelut molemmille. Tästä on hyvä jatkaa kohti Messaria!

Pystykorvat ovat päässeet metsään ja Kiisalle on tälle syksylle saatu 2 metsoa. Yhä on turhan kauas irtoava ja etäisyyttä ottaa kuin hirvikoira, mutta ainakin haukku raikaa ja saalista on tullut. 

Koiriin liittyen, meillä on nyt uudet trimmitilat, vasitusti tähän käyttöön suunnitellut! Tästä suurin kiitos menee miehelleni, joka tilat on pitkälti omin käsin rakentanut, jotta saadaan työhommat asiallisempiin oloihin ja karvat pois meidän kylppäristä ;) Alkavalla viikolla on tulossa Ikea-reissu ja onpa sitä tavaraa tilattu ympäri nettiä, mutta tilat ovat jo tällä viikolla käyttökunnossa. Palvelen Sieppijärvellä kaikenrotuisia kotikoiria ja myös tietyn rotuisia näyttelykoiria turkinhoitoasioissa, lisätietoja löytää kotisivuilta: http://rohkisoma.net/

Pentukyselyitä on jokunen tullut, ja nyt kun kotisivut ovat yhä rempan alla päivitän uusimpia pentuesuunnitelmia tänne. Meillä on seuraava pentue toiveissa loppukesälle/alkusyksylle 2019 Pietalle. Sulhoherra meillä on mietitty ja omistajansa kanssa ajatuksia yhdistelmästä vaihdettu yksimielisessä hengessä. Koska astutukseen on vielä aikaa yhdistelmän julkaisen vasta onnistuneen astutuksen jälkeen. Mikäli Pietan pentue kiinnostaa annan lisätietoja yhdistelmästä mielelläni sähköpostitse nathalie.karakko@gmail.com .

Pietan A-pennut ovat tällä hetkellä 11-kuukauden ikäisiä ja niiden kasvu ja henkinen kehitys on ollut mukava seurattavaa. Suunnitelmissa oleva pentue on Pietan toinen ja mahdollisesti myös viimeinen. Yhdistelmä on minulle kovin mieleinen ja toiveissa on rodunomaista liioittelematonta rakennetta, tasapainoista ja itsevarmaa käppänän luonnetta sekä rehellisesti karkeaa helppohoitoista karvaa. Terveys on tottakai myös tärkeä tekijä. Vanhempien silmät on PEVISA-tutkittu, Pieta tämän lisäksi laajasti luustokuvattu ja tullaan myös DNA-testaamaan MAC:in (Mycobacterium Avium Complex) osalta ennen astutusta.

Kuluneen vuoden aikana olen miettinyt paljon rooliani kasvattajana, ja myös koiraharrastuksen ja koirien asemaa elämässäni. Meillä koirat ovat ensisijaisesti perheenjäseniä, eivät pennutuskoneita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pentueita syntyy harvakseltaan, tarkoin harkituista yhdistelmistä, harkittuina ajankohtina - kasvattaminen ei ole minulle koiraharrastuksessa pääasia, vaikka tärkeässä osassa onkin. Haluan aikaansaada laadukkaita pentueita, koen tämän onnistuvan kasvatustoiminnan ollessa pienimuotoista. Kasvattamisessakin on ongelmansa ja kipukohtansa, enkä halua altistaa koiriani tarpeettoman paljon kantoajan ja synnytyksen riskeille. Yhdistelmissä minulle on tärkeää sairausriskien minimoiminen ja geenipoolin ylläpitäminen mahdollisimman laajana. Toki kun olemme luonnon ja sattuman kanssa tekemisissä ikinä ei voi tietää miten geenilotossa käy ja saako pentu kuitenkin ne huonot geenit, jotka jossain kohtaa johtavat sairasteluun - parhaani pyrin kuitenkin tekemään, että näin ei kävisi. Pidän pennutuksissa mieluummin pidemmät välit, jotta narttu ehtii toipua edellisen tiineyden rasituksista. Pennuille taas pyrin antamaan mahdollisimman hyvän alun elämälle: niitä käsitellään heti ensimmäisistä päivistä lähtien, totutetaan hoitotoimenpiteisiin, ruokitaan laadukkaalla monipuolisella ruualla (jo emän kantoajasta lähtien), aletaan opettaa sisäsiisteyden alkeita, sosialistaa ja tutustuttaa arjen eri ääniin ja toimiin. Ennen kaikkea niille pyritään etsimään parhaat mahdolliset kodit. Välttämättä ei tarvitse olla innostunut esimerkiksi näyttelyharrastuksesta, vaikkakin harrastavat kodit ovat minulle kasvattajana eduksi. Esimerkiksi jalostusuroksia on hankala löytää kotisohvilta, vaan jotta meillä aikaansaadaan uusia käppänäsukupolvia pitää olla erilaisia, erisukuisia uroksia, jotka myös ovat nähtävissä, esimerkiksi siellä näyttelykehässä. Jalostuskoiranhan ei tarvitse olla kovin menestynyt tai ravata näyttelyissä joka viikonloppu, näyttelytuloksilla ei aina ole yhteyttä uroksen jalostusominaisuuksien kanssa. Myyn pentuja myös ihan ns. kotikoiriksi, mutta toivon, että mikäli näen koirassa potentiaalia esimerkiksi näyttelykehiin omistajia tämä harrastus kiinnostaisi edes sen verran, että antaisivat koiransa kerran tai pari lainaan kehässä pyöräytettäväksi. Pennut myyn ensisijaisesti pohjois-Suomen alueelle, jotta voin taata omistajille avun mm. turkinhoidossa.