Kotikoiran olemisen sietämätön keveys

keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Olen pitkään pyöritellyt mielessäni tästä aiheesta kirjoittamisesta, kunnes termi "kotikoira" nousi taas taannoin esille facebookin kääpiösnautseri-ryhmässä. Aiheesta käydään säännöllisesti keskustelua, ja ihmeekseni monen kotikoiran omistajan mielipide tuntuu olevan, että harrastuskoirien elämä mahtaa olla kamalaa, etenkin jos kyseessä on näyttelykoira. Mitä tarkoitetaan kotikoiralla? Onko kotikoiran eläminen todella paljon mukavampaa kuin näyttely- tai muun harrastekoiran?

"Kotikoira" kuvaa arkikielessä koiraa, joka on hankittu perheeseen olemaan ja elämään seurakoiran elämää. Se on usein pieni ja valkoinen, mutta kotikoirien  rotu-, väri-, koko-, turkinlaatu- ja luonnekirjo on todella laaja. Sitä hemmotellaan paljon herkuilla, uusilla kaulapannoilla ja leluilla, mutta joskus niitä tapaa myös vaatimattomammista lähtökohdista. Sen pääasiallinen harrastus on lenkkeily, ihmisen kainalossa makoilu ja yleinen seurana olo. Sen kanssa ei tavoitella harrastuspuolella mitään, sitä ei näy virallisissa näyttelyissä, toko- tai agilitykisoissa, ei myöskään metsästyskoirien taipumuskokeissa. Ehkä joskus elämänsä aikana sen saattaa nähdä viipottavan match showssa. Eläinlääkärissä se käy tarvittaessa, mutta sille ei todennäköisesti teetetä silmätarkastusta eikä luustokuvausta. Silti sillä saatetaan joskus elämänsä aikana teettää pentue tai pari, yleensä koska "se on niin kiva koira, pitäähän sille pennut saada". Sulho tai morsio on samanrotuinen, tai sitten ei, yleensä luonteeltaan kiva toinen kotikoira, jota ei myöskään ole terveystutkittu. Yhteistä melkein kaikilla kotikoirille on se, että niiden omistajat rakastavat niitä suunnattomasti ja haluavat pitää niistä hyvää huolta. Usein tämä näkyy päällepäin, mutta on myös niitä tapauksia, joissa halu ja tosielämä eivät kohtaa. Tämä kuvaus on hyvin raaka yleistys, mutta täsmää siihen millaisena kotikoira yleensä nähdään.


Tässä koiraharrastuksen aktiivivuosina olen usein huomannut, kuinka näyttely-, agi-, toko- tms. lajin harrastuskoiria säälitellään usein näiden kotikoirien omistajien puolelta. Saapa tästä ryöpytyksestä osansa myös inhottavat ja ahneet kasvattajat, jotka näitä koiraparkoja lisäännyttävät tarkoituksena tuottaa ainoastaan multitsämpiönejä ja kerätä koirien kustannuksella pokaaleja kaappiin. (Sosiaalinen) media on hoitanut tehtävänsä ja saanut koiranäyttelyharrastuksen näyttämään ulkopuolisen silmiin kylmältä, koiria esineellistävältä lajilta, jossa ainoa tavoite on saada omistajan kaapit notkumaan palkinnoista ja koiran nimen eteen rivi titteleitä. Kumma, että muut yleiset harrastuslajit, kuten agility ja toko eivät ole samanlaiseen mankeliin joutuneet.
Näyttelykoirat joutuvat seisomaan tuntitolkulla trimmipöydällä puunattavana, milloin turkkia suoristetaan, värjätään, lakataan ja käytetään mitä mielikuvituksellisimpia vippaskonsteja, jotta koira näyttäisi hyvältä. Tokokoiria simputetaan yksitoikkoisilla harjoituksilla, välillä repaistaan niskanahasta jos koira ei seuraa sentilleen oikeassa kohdassa tai menee makuulle sadasosasekunnin liian hitaasti. Ja ne agilitykiitäjät, niitäkin vain hyppyytetään ja kroppa joutuu koville, hajoavat vielä kun keppejä joutuvat juoksemaan. Metsästysmurre taas voi saada luodin päähänsä työmaallaan, ja mitä niillä kokeillakaan tekee muuta kuin koreilee tuloksilla jossain koiranetissä, parempi vaan kun vetää AVO0:n

Vastaavia keskusteluja vuodesta toiseen lukiessa alkaa ihmetellä missä puskassa osa koiranomistajista elää. Vai olenko se puskassa eläjä sittenkin minä ja muut koiraharrastajat, jotka eivät koe toimiessaan väärin, kun koira tekee muutakin kuin vain lenkkeilee ja löhöää sohvalla. Onko koiraharrastus tosiaan näin vääristynyttä, että mikäli koirasi viralliseen kilpailuun viet olet saman tien koiria esineellistävä ja hyväksikäyttävä, vain palkintoja havitteleva ahne paska?
Tuntuu siltä, että joillakin kotikoirien omistajilla on tarkoitus luoda mielikuva siitä, kuinka kotikoirilla kaikki nyt vaan on paremmin kuin niillä koirilla, joiden hoitoon ja harrastuksiin käytetään vuosittain suunnattomasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Hakemalla haetaan mitä mielenkiintoisempia syitä, jotta voidaan tuntea ylemmyydentuntoa kun "me ei ainakaan harrasteta tuollaista eläinrääkkäyslajia" - samaan aikaan, kun se oma koira ei ehkä ole päässyt viikkoon kotiportaita pidemmälle ulos, kun ei vaan kehtaa eikä tarvi koska "se on vaan kotikoira". Aika mielenkiintoista, kun asiaa alkaa oikeasti ajatella tältä kantilta.


Katson palkintokaappia, johon on vuosien aikana kerääntynyt pystejä ja ruusukkeita. Ne ovat kaikki tulosta monen osa-alueen kovasta työstä, itsekseen eivät koirat näyttelykehiin eksy eivätkä näyttelykuntoon tule. Katson omia koiriani, jotka tällä hetkellä tyytyväisinä löhöilevät sohvilla ja pedeissään lämpimässä tupakeittiössä. Yksi on taas lyngännyt viereeni sohvalle kylki minussa kiinni. Pystykorvat ovat viettäneet sadepäivää niille varta vasten rakennetussa talossa, jossa niillä on mukavat lämpimät pehkut ja sateenpitävä katto pään päällä. Etsin merkkejä ahdistuksesta, sairauksista ja laiminlyödystä perushoidosta. En löydä niitä.
Meillä on näyttely- ja harrastuskoiria, jotka ovat kilpailemassa tai muissa harrastustoiminnoissa vuodenajasta riippuen 0-20 päivää kuukaudesta. Silti samaan aikaan, ja erityisesti kaiken harrastustoiminnan ulkopuolella koirat ovat meille kotikoiria. Ne hoitavat tärkeää seurakoiran virkaa käytännössä 365 päivää vuodesta. Minusta ne eivät näytä rääkätyiltä, päin vastoin hyvin hoidetuilta, rentoutuneilta ihmisperheensä ja toistensa seurasta nauttivilta tavallisilta koirilta. Harmittaa, kuinka joku asiasta mitään tietämätön täysin vieras ihminen leimaa meidät ja monet muut eläinrääkkääjiksi ja koiramme rääkätyiksi vain siksi, että niiden kanssa käydään näyttelyissä tai linnustetaan, tai harrastetaan jotain muuta enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti.

 Sama koira, 2 eri ympäristöä

Mietitäänpä hetki, mistä näyttelykoiran elämä koostuu. Näyttelykoira ei pärjää kehissä huonolla fysiikalla ja lihaskunnolla, se ei saa olla sairas eikä liian laiha tai lihava, sen turkin tulee olla hyvässä kunnossa ja korvienvälinkin kondiksessa. Sen tulee liikkua kehässä tasapainoisesti ja olla esittäjän hallinnassa. Hyvä lihaskunto saadaan liikunnalla, johon kuuluu hihnalenkkeilyn lisäksi mielellään myös vapaana juoksentelua vaihtelevassa maastossa. Koiran sairastuessa se viedään lääkäriin ja hoidetaan kuntoon mikäli se on mahdollista. Koiralle sopiva laadukas ruoka pitää huolen siitä, että läskit ei hylly koiran kävellessä eikä liioin luut paista nahan läpi. Turkki hoidetaan ja sen kuntoa ylläpidetään säännöllisesti rodunomaisesti hoitamalla turkin laadun vaatimalla tavalla. Koiran mieli pysyy virkeänä ja korvienväli kunnossa, kun sen elämään kuuluu virikkeitä, aktivointia, liikuntaa, sitä kohdellaan koirana ottaen huomioon sen lajinomaiset tarpeet ja sen elämään kuuluu sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta.

Eroaako tämä todella siitä, mitä kotikoirankin elämän kuuluisi olla? Eikö kotikoirankin kuuluisi saada monipuolista liikuntaa, laadukasta ruokaa, eläinlääkärin hoitoa tarvittaessa, turkin läpikampauksen kerran viikossa ikävien ihoa kiristävien takkujen ehkäisemiseksi ja mukavaa tekemistä yhdessä omien ihmistensä kanssa?

Meillä on Suomessa ja ylipäänsä muissa Pohjoismaissa se hyvä tilanne, että työ- ja harrastustarkoitukseen hankittu koira on kotikoira. Harrastustoiminta, näyttelyt, jalostus ja terveystutkimukset eivät poista koiralta statusta kotikoira. En myöskään tunne yhtäkään näyttelykoiraa, joka kulkisi näyttelyissä joka ikinen viikko, vähintään joka toinen päivä viikosta - jos koira käy näyttelyissä vain viikonloppuisin eikä silloinkaan joka viikko, onko se silloinkin ainoastaan näyttelykoira, vai mitä se tekee sen ajan kun ei kehissä kulje? Tekeekö yksi näyttelykäynti koirasta näyttelykoiran? Tai rodunomainen säännöllinen turkinhoito, vaikka koira ei ikinä näyttelyissä kävisi?

Omia ns. näyttelykoiriani ei ole koskaan estelty juoksemassa pitkässä nurmikossa, metsässä tai kaislikossa, jotta niiden turkki ei kärsisi siitä. Päin vastoin, mitä enemmän ne pääsevät juoksemaan vapaana vaihtelevassa maastossa sitä paremmin niiden lihaksisto joutuu töihin, vahvistuu ja pysyy kunnossa. Näyttelyissä ei aina vedetä ruusukkeita kotiin, mutta kertaakaan ne eivät ole tämän takia saaneet satikutia eivätkä tule saamaan. "Eläkeläiset" eivät myöskään tee katoamistemppua, kun niiden näyttelyura on ohi, vaan kehien jälkeen ne jatkavat elämäänsä kotonamme siinä missä ennen näyttelyuraansakin. Suurin osa näyttelyharrastajista rakastaa vilpittömästi koiriaan haluten tarjota niille parhaan mahdollisen elämän, vaikka usein näyttelyharrastajista halutaan mustamaalaamalla antaa yleisölle ihan toisenlainen kuva.

Kisakenttien kääntöpuoli: turpakarvat rullalla luontopolkureissun ja makkaranpaiston jälkeen

Siinä missä harrastuskoirien elämästä maalaillaan julmia kuvia kotikoirien omistajien puolelta on todettava, että vastapainoksi myös "kotikoira"-statuksella on kääntöpuolensa. Vaikka kotikoirien elämä usein saadaankin kuulostamaan taivaallisesta seuraavalta verrattuna harrastuskoirien elämään ei asia aina todellisuudessa ole näin.
On surullinen tosiasia, että joillekin koiranomistajille "vain kotikoiraksi" otetun koiran hoitoa laiminlyödään, koska se on "vain kotikoira". Usein tämä on tietämättömyyttä siitä mitä koiran perushoitoon kuuluu - joskus kyse on kuitenkin täydellisestä laiminlyönnistä ja välinpitämättömyydestä, mikä taas on anteeksiantamatonta.
Kääpiösnautsereiden kohdalla kohtaan usein etenkin turkinhoitoon liittyen perustelun, että koiraahan ei tarvitse nyppiä tai turkkia muuten edes hoitaa, koska "tämä on vaan kotikoira". Onko turkinhoito muka vain näyttelykoirien etuoikeus? Näyttelyissä yhtenä arvostelun osa-alueena on turkin laatu, mutta koira on kuitenkin aina kokonaisuus - yksistään hyvin hoidettu ja trimmattu turkki ei riitä pysteistä kilpailemaan, vaan koiran täytyy olla kokonaisuutena kaunis, hyvinhoidettu ja hyväkuntoinen rotunsa edustaja. Kääpiösnautserin turkki on rodunomaisena ja oikein hoidettuna säänkestävä, karvaa irtoamaton, takuuntumaton - nämä ovat ominaisuuksia, joista ovat oikeutettuja nauttimaan myös kotikoirat, ja näistä ominaisuuksista hyötyy myös koiran omistaja. Ongelma ei ole ainoastaan käppänöiden, vaan turkinhoitoa laiminlyödään kymmenillä ja taas kymmenillä koirilla perustellen asiaa sillä, että koira ei käy näyttelyissä - puhtaasta, takuttomasta ja tarpeen vaatiessa vaikka lyhyeksi helppohoitoiseksi trimmatusta turkista nauttii käppänät, terrierit, coton de tulearit, havannat, villakoirat, lagotot...jnejnejne. Olen monesti miettinyt miten tarkkaan rodunvalintaa lopulta pohditaan silloin, kun päädytään turkkirotuun jonka turkkia ei kuitenkaan ole kiinnostusta tai aikomustakaan hoitaa säännöllisesti? Villakoirankaan ei tarvitse elää kotikoirana näyttelypituisessa karvassa ja skandimalliin leikattuna - koiralle riittää, että sen turkki pidetään takuttomana, pestynä ja lyhennetään tarpeen vaatiessa, jotta se on omistajalle helppo ylläpitää.
Yhtä lailla kotikoiran kohdalla tunnutaan säästävän herkemmin ruokinta- ja eläinlääkärikustannuksissa, onhan se "vain kotikoira". Miten moni koira joutuu tälläkin hetkellä elämään Lidlin halvimmalla koiranruualla tai ruuantähteillä, kun sen elämään ei koeta tarvetta satsata, onhan se "vain kotikoira". Tai koiraa ei haluta viedä eläinlääkäriin hammasputsaukseen, "se kävi vuosi sitten", "se on niin kallista". Ei kukaan meistä ihmisistä haluaisi elää jatkuvasti tukka takussa, korvat kipuillen ja ikenet tulehdustilassa - miksi tähän pitäisi altistaa koirakaan elämään? Mikäli koiran elämänlaatu on yks hailea ja se halutaan ottaa vain siksi, että onhan siitä seuraa ja ruokkia voi sillä minkä halvimalla saa, niin parempi osoite on tällöin lelukaupan pehmoleluhylly kuin yhdenkään kasvattajan pentulaatikko.

Onneksi yllä oleva kuvaus koskee lopulta vain pientä osaa kotikoiria. Suurin osa kotikoirista hoidetaan juuri niin hyvin kuin perheenjäsen kuuluukin hoitaa. Suurin osa kotikoirista saa nauttia pitkistä lenkeistä omistajansa kanssa, herkullisesta ruuasta, tarpeellisista eläinlääkärikäynneistä ja säännöllisestä turkinhoidosta paijaus-, leikki- ja rapsutteluhetkiä unohtamatta. Jokaisesta koirasta ei ole, eikä tarvitsekaan olla harrastuskoiraksi, ja monelle koiralle elämänsisällöksi riittää mukava arjessa tekeminen omistajiensa kanssa. Pentueissa tulee aina olemaan yksilöitä, joista ei ole näyttelykehien kirkkaimmiksi tähdiksi, lintumetsien sankareiksi tai vauhdikkaiksi estetykeiksi - tällaisille pennuille etsitään omistajiksi sellaisia ihmisiä, jotka haluavat koiran ensisijaiseksi seuralaiseksi ja lenkille viejäksi.


Sitten se puoli, jota ei useinkaan tulla ajatelleeksi, mutta joka on tärkeä ymmärtää myös ei-harrastuskoiran omistajan. Tämä puoli on se kasvattajan ja rodun jalostuksellinen näkökulma.
Rotukoirien terveysasiat ovat vuodesta toiseen tapetilla. Koiria hankkivat vaativat kasvattajilta rotuisensa näköisiä, hyväluontoisia, terveitä, pitkäikäisiä koiria, joita eivät perinnölliset vaivat riivaa. Kuitenkin on mielenkiintoista, kuinka yleensä vaativimmat ovat niitä, jotka haluavat itselleen kotikoiran, jonka kanssa ole tarkoituskaan käydä näyttelyissä hakemassa arvostelua ulkoisesta habituksesta, ei myöskään luonnetestissä luonneominaisuuksia mittauttamassa. Ok, ei ole pakko.  Mutta toinen, tärkeämpi asia, josta myös yleensä luistetaan verukkeella "vain kotikoira" on nimen omaan terveemmän jalostuksen kannalta tärkeämpi - terveystarkastukset. Näillä tarkoitetaan silmätarkastuksia, luustokuvauksia, geenitestejä - nykyajan apuvälineitä, jotka ovat kasvattajien tukena terveempiä koiria jalostaessa. Se, että koira on käynyt vain kerran elämässään rokotuksilla ei tee yhdestäkään koirasta tervettä. On paljon asioita, mitä ei päällepäin koiran terveydestä välttämättä näe.
Jokainen koira on jalostuksen tulos. Aina ajatellaan, että vain jalostukseen käytettävien koirien näyttely-, käyttö- ja terveystulokset ovat merkitseviä. Tosiasia on, että mitä enemmän tietoa kasvattajilla on eri yksilöistä ja niiden jälkeläisistä sitä terveempiä sukupolvia on mahdollisuus jalostaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jalostukseen käytettävän koiran sukulaiset - siskot, veljet, puolisiskot ja puoliveljet, vanhempien sisarukset, isovanhempien sisarukset.... - ovat yhtä arvokkaita tiedonlähteitä kuin se jalostukseen käytetty uros tai narttu. Koiran sukulinja todennäköisesti jatkuu jos ei koiran itsensä niin  jonkun sen sisaruksen kautta. On sairauksia, jotka periytyvät resessiivisesti (väistyvästi), jolloin sairautta ei näy pentueen vanhemmissa, mutta sairaus saattaa periytyä koiran jälkeläisille. Joidenkin sairauksien perinnöllisyyskuvioiden ollessa monimutkaisemmat voi olla niin, että pentueessa on 1-2 sairastunutta koiraa, ja loput ovat kantajia. Tällöin olisi ehdottoman tärkeää, että sairastuneista koirista menee tieto kasvattajalle ja mieluiten ihan rotujärjestöön asti. Mitä enemmän tietoa eri yksilöistä on saatavilla sitä tehokkaammin myös roduissa esiintyvät sairaudet saadaan kuriin. On myös sairauksia, jotka puhkeavat vasta myöhemmällä iällä, esimerkiksi perinnöllisistä silmäsairauksista PRA ja kaihi useimmiten vasta koiran ollessa täysi-ikäinen. Tällöin 1-vuotiaana tehty silmätarkastus ei takaa sitä, että koira todella on myös aikuisena silmiltään terve.

Kotikoiran omistaja, terveystarkastukset eivät ole vain jalostuskoiria varten: sinun panoksesi koirasi terveystutkimuksissa on äärimmäisen tärkeä koko rodun terveempää tulevaisuutta ajatellen. Myös sinä saat tärkeää tietoa koirasi terveydestä käyttämällä sen terveystarkastuksessa. Jotta voisi vaatia terveempiä rotukoiria olisi tähän annettava oma panostuksena - kasvattaja voi korkeintaan toivoa ja kehottaa, että koira terveystutkitaan, mutta koiran omistaja on lopulta se, joka koiransa tutkimuksiin vie.

Tämän paatoksen lopuksi haluan korostaa sitä, että olipa koira harrastuksissa käyvä, virkakoira tai kotona viihtyvä seurakoira yksikään näistä ei ole toinen toistaan ylempänä tai parempi. Koiran tärkein tehtävä on tuottaa omistajalleen iloa, olla hänen seuranaan, tarjota läheisyyttä jota hän ei välttämättä muuten saa, viedä hänet lenkille ylläpitämään yleiskuntoa ja fyysistä hyvinvointia, riippumatta siitä harrastetaanko sen kanssa esteloikkaa, sienestystä tai kotisohvalla möhöämistä. Kotona ihmisen ilona oleva seurakoira ("kotikoira") ei ole sen huonompi kuin naapurin kansainvälinen muotovalio. Mutta myöskään se kansainvälinen muotovalio tai metsällä työskentelevä lintukoira ei todennäköisesti elä yhtään sen huonompaa elämää kuin kotona sohvalla köllöttelevä kotikoira - pohjimmiltaan nämäkin elävät suurimman osan elämästään ihmisen parhaana seuralaisena sohvanmutkassa loikoillen. Älkää vähätelkö koirianne: ne ansaitsevat hyvää hoivaa ja huolenpitoa, vaikka eivät kantaisikaan olohuoneen kirjahyllyyn palkintopystejä.

Ja lopuksi, itse poistaisin koirasanastosta kokonaan sanan "kotikoira". Sana "seurakoira" olisi paljon mukavampi ja kuvaa koiran tehtävää paremmin.

- Mitä tarkoittaa kesytetty? 
- Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.
---
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. 

- Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Jälleen punnittua puhetta! Toivoisin tuon postauksen päätyvän mahdollisimman usean koiran hankintaa miettivän silmiin, niin monta osa-aluetta olet siinä käsitellyt.
Olen aina ollut sitä mieltä, että koira tarvitsee elämäänsä muutakin sisältöä kuin vain ruokakipon ja pissilenkin.

Nath kirjoitti...

Laura kiitos! Harkitsin pitkään uskallanko edes kirjoittaa asiasta ja saanko lmaistua itseäni selvästi - pari vuotta sitten aloittamani alkuperäinen postaus oli huomattavasti provosoivampi ;) Toivottavasti tämä postaus tosiaan saa koiraa hankkivat pohtimaan millainen rooli "kotikoiralla" tosiaan on...

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!