Koiranpäivän hulinat

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Tänään käytiin mutka lapsuudenkodissani syömässä pannukakkua ja koirat pääsivät samalla rälläämään pihalle Simo-cotonin kanssa. Simo ja Pieta ovat olleet tekemisissä toistensa kanssa melkein luovutusikäisistä lähtien, kaveruksilla kun on vain parin viikon ikäero. Vauhtia riitti, kotona on loppupäivän rötköttänyt väsyneitä tyytyväisen oloisia koiria.


Sen kummempaa meille ei kuulukaan tällä hetkellä. Pietan ilmoitin ensimmäiseen näyttelyynsä Rovaniemelle, jossa käydään pyörähtämässä pentuluokassa. Kuitenkin luulen, että tänä vuonna näyttelyissä kierrellään aikaisempia vuosia vähemmän ja nautitaan enemmän näyttelyvapaista kesäviikonlopuista ihan kotosalla. Vienon kassa on vappuviikonloppuna luvassa Nose Work-kurssi, saa neiti-mäyräkin normaalista poikkeavaa tekemistä ja aktiviteettia.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mahtavaa liikunnan riemua ja loistokuvia, mutta pystyyn hyppäävä mäykky on kyllä ainutlaatuinen otos! Kovin usein ei myöskään näe cotoneita maastokuvissa, vaikka tietenkin nekin tykkäävät juosta vapaana, ellei niitä ole ehdoin tahdoin sohvakoiriksi koulutettu. Simolla on käynyt säkä palveluskunta-arvonnassa :)

Nath kirjoitti...

Kiitos Aatu Hauva! Vieno on tosiaan oppinut salaa levitoimaan :) Simolle ollaan itse asiassa melko vasta laitettu turkkikin maastoilukuosiin, lyhyempitukkaisena on kuitenkin helpompi hulmuta rapaisella pihalla ja risukkoisessa metsässä kuin täyspitkässä karvassa. Se viettää täyttä koiran elämää :)

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!