Pieta matkalla agikoiraksi

torstai 14. syyskuuta 2017
Agility on ollut laji, jota olen halunnut päästä koiran kanssa harrastamaan jo vuosia. Alun perin kaavailin agilitya Tenholle lajiksi, mutta este toisensa perään oli meidän ja alkeiskurssin välissä. Mutta nyt, vihdoin ja viimein aloitimme tiistaina agilityn alkeiskurssin Pietan kanssa Länsirajan Kennelkerholla. Siinä missä kaupungeissa on agikursseille tunkua vuodesta toiseen täällä oli päinvastainen tilanne, meidän onni! Ryhmässämme on yhteensä 5 koirakkoa, ohjaajana SM-tasolla kilpaillut Ari Korteniemi.

Ensimmäisellä kerralla startattiin ihan alkeista. Aluksi testattiin koirien hallittavuutta ja lopulta alettiin opettaa koirille ohjaajafocusta. 
Pieta oli ihan intopinkeänä heti, kun nameja alettiin kaivaa esille. Ensin arastelin lähteekö Pieta muiden koirien luo ja malttaako se pysyä paikoillaan sekuntiakaan, vaan näköjään tämä näyttelyfifi on seisomisen ja pönöttämisen ohessa oppinut myös istumaan hetken paikoillaan. Mikä voima nameilla onkaan....  Hallittavuutta testattiin seisomalla koirien kanssa rivissä ja vuorotellen kuljettiin koirien kanssa koirakkojen välistä rivin päästä päähän. Pieta malttoi melko nätisti istua pönöttää edessäni eikä juurikaan haikaillut muiden koirien perään - myös seuraaminen sujui hyvin, ei pienintäkään yritystä mennä muiden koirien luo. Luotto koiraan kasvoi, se ei olekaan enää täysin villikoira! Sillä on malttia! Se kuuntelee!

Ohjaajafocusta harjoittelimme vuorotellen "karsinoissa" rimattomalla esteellä, tarkoituksena saada koira lukemaan ruumiin kieltä, hartioiden ja jalkaterien asentoa ja suuntaa vaihtamalla saada koira kulkemaan esteen läpi.
Tässä vaiheessa Pieta yllätti minut täysin. Vaikka se on käytännössä luovutusikäisestä asti kulkenut kanssani lähes joka paikassa en ole koskaan pistänyt merkille kuinka hyvin se tulkitsee kehonkieltäni. Arvelin karsinaan mennessä, että houkutteluksi menee ja Pieta vaatii selkeää kädellä ohjaamista. Miten pahasti sitä voikaan koiransa aliarvioida. Hyvä, että olin esteen viereen päässyt Pieta jo sujahti esteen läpi. Vaihdoin suuntaa, sama tapahtui taas. Sehän osaa! Namikäsi tyhjeni ennätysnopeaa, ohjaajalta tuli kehuja. Käytiin pari kertaa uudestaan harjoittelemassa, lopputulos täysin sama. Pieta oli tyytyväinen saalistaessaan maahan viljeltyjä herkkuja, omistaja hehkui sisäistä tyytyväisyyttä ja ylpeyttä koiraa kohtaan. Se osaa! Uskaltauduin kokeilemaan harjoitusta myös karsinan ulkopuolella ja tämä myös videoitiin. Pieta ei vieläkään läksinyt käpälämäkeen, vaan reippaasti kulki esteen läpi edestakaisin siihen suuntaan mihin käännyin.
Pienin askelin edetään, mutta ensimmäisestä tunnista jäi hyvä ja odottavainen fiilis - mitä seuraavaksi? Esteiden yli liitelyyn on vielä jonkin matkaa ja kisakentät siintävät vasta jossain kaukana tulevaisuudessa, mutta jo nyt mietin mihin asti meillä on mahdollisuus edetä? Agility vaikuttaa Pietalle sopivalta lajilta, johon sen vilkkauden, nopeuden ja hyppelehtimisen saa suunnattua. Meidän laumasta Pieta myös vaikuttaa eniten koiralta, joka agilityyn sopii. Voi kuitenkin olla, että mikäli pentuesuunnitelma etenee ja mammaloma on paikallaan alkuperäinen vuosien takainen suunnitelma Tenho the Agilitydogesta ei jää täysin unholaan. Keskenään Pieta ja Tenho ovat täysin erilaisia luonteiltaan ja koulutettavuudeltaan, Pieta vilkas elosalama ja Tenho hitaammanpuoleinen jäyhä.... Vaan tiedä vaikka Mr. Teps yllättäisi ;)

Ennen kaikkea olen todella, todella ylpeä Pietasta. Miten pienestä lähes vapaan kasvatuksen saaneesta hulivilistä onkaan tullut näin näppärä kaveri? Viime aikoina olen pohtinut paljon kääpiösnautsereiden luonteita ja samalla tehnyt vertailua näiden kahden saman katon alla elävän käppänän välillä. Vaikka Tenho on mukava ja monella tapaa helppo koira on Pieta enemmän sitä, millainen kääpiösnautserin mielestäni tulee ollakin. Siinä on vilkkautta, viettejä, itseluottamusta ja periksiantamattomuutta oikeassa suhteessa - iso koira pienessä paketissa. Sen lisäksi se on loistava seurakoira, kaikkeen osallistuva ja isäntäuskollinen kodin vahti. Tuohon se taas hyppäsi viereen keittiön pirttipöydän ääreen ja yrittää kammeta itsensä syliini (ja siitä vaivihkaa pöydälle leivänmuruja metsästämään...). Hienoin ja rakkain Pieta-sinttura!

Agilityn parissa jatketaan taas ensi tiistaina. Sitä odotellessa!


Toisen tulevaisuuden toivon kuulumisia myös tähän postaukseen, eli Kiisa matkalla mettäkoiraksi. Juha ja Kiisan eilisiltainen reissu antoi osviittaa siitä, että Kiisa taitaa olla monenviljankoira. Lintuhaukkujen lisäksi tämä itsepäinen tuliturkki oli ottanut haukkuun myös uroshirven. Hirvien kiima-aika on alkamassa ja sarvipäät voivat olla hyvinkin tuimalla päällä, vaan siitä ei Kisu ollut välittänyt. Ehkä meillä tulevaisuudessa punaturkki haukkuu pöytään metso- ja hirvipaistit, kuinka kätevää.... Ensimmäisestä LINT-koekäynnistä haaveillaankin jo tälle syksylle. Nyt vaan toivotaan ja odotellaan, että ennen kauden loppumista Kiisan nupissa naksahtaa viimeiset ratkaisevat palikat tetriksen lailla oikeille kohdille, hiljainen lintu + puu = haukuhaukuhauku!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!