Hard days are the best 'cos that's when champions are made

tiistai 25. heinäkuuta 2017
Lauantaina oltiin Kemi KV:ssa Natsan ja Kiisan kanssa. Toiveet olivat korkealla, olihan kyseessä Natsan viimeinen näyttely ainakin tälle vuodelle.
Kemin näyttely on yksi suosikeistani täällä pohjoisessa, se on joka vuosi yhtä hyvin järjestetty ja hyvässä paikassa nurmipohjaisella urheilukentällä. Hyvät ilmatkin sinne on saatu aina tilattua, eikä tälläkään kertaa tarvinnut värjötellä sateessa.

Kävi tuuri, kun kaikki omat rodut (karhukoira, pystykorva ja kääpiösnautseri) olivat samalla kentällä vierekkäisissä kehissä, ja käppänätkin ehdin näkemään. Pieta joutui jättämään vielä nämä kisat käymättä, mutta koska sillä on tällä hetkellä lähes täydellinen runkoturkki ilmoitin sen elokuulle vielä yhteen näyttelyyn - mennään nyt harrastelemaan omaksi iloksi :) Onneksi meillä on naapurissa ihana nuori kenneltyttö, joka oli käynyt koirat hoitamassa meidän ollessa Kemissä kisaamassa, kiitos Milka!

Natsa meni kehään ensin. Karhukoiria oli paikalla 11, joista uroksia 6, KÄY-luokassa kilpaili toinenkin uros.
Natsa käyttäytyi kehässä varsin siivosti ja tyypilliseen tapaansa liiteli sulavasti ympäri kehää. Luokkavoitto toisen uroksen saadessa EH:n ja heti perään PU-kehään. Jännitys kaikkosi siinä vaiheessa, kun tuomari laittoi juoksemaan peräkanaa ympyrää Natsa etummaisena ja sivukorvalla kuulin lauseen "ja tämä on päivän järjestys". Natsa saavutti viidennen ja myös viimeisen sertinsä samalta tuomarilta, jolta se 1,5 vuotta sitten sai ensimmäisen sertinsä - meillä on nyt uusi Suomen muotovalio!

Kuvat Juha Koskenniemi & Venla Oinas

KÄK-ERI1, SA, PU1, SERT, CACIB, VSP -> Suomen muotovalio
tuomari Mari Lackman

"2v. Keskikokoa hieman kookkaampi. Erinomainen tyyppi. Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pää. Keskiruskeat silmät. Hyvä pigmentti. Erinomainen ylä- ja alalinja. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä oikeanlaatuinen kesäturkki. Karhunmustaa. Väritys 7/3. Liikkuu kevyesti erinomaisella askelpituudella." 

Kuva Venla Oinas

ROP Rohmoivan Ava - VSP Suvenkehrän Stuffe

Kiisa joutui odottelemaan pari tuntia ennen kehään pääsyä, ja sillä alkoikin olla jo vähän väsy. Kehään meno oli vähän hankalan takana, hihnassa liikkuminen oli sen mielestä tympeää ja jarrut oli useampaan kertaan päällä. Tyypillinen pystykorva....
Kotimaisten rotujen kehillä tuomariteltan vieressä on usein "kehänlaitatuomarit" kuulemassa tuomarin mielipiteen koirasta (kotimaisia rotuja tuomaroidessa tuomarin tulee kertoa katsojille ääneen huomionsa koiran ulkomuodosta), ja kuuleepa sieltä myös jos jonkinnäköistä kommenttia koirista. Aina eivät kommentit ole kovin mairittelevia, eikä tältä säästytty tällä kertaa mekään. Suoraan meidän takana kehän laidalla istuskeli vanhempi herra, joka antoi heti kehään päästyämme mielipiteensä Kiisan takajaloista ("katso nyt miten suorat pölkyt!") sekä kuulosti myös ihmettelevän mistä perähikiältä on tämmönen sessu näyttelyyn raahattu :D Herra sai meikäläiseltä kyllä varsin vihaisen mulkaisun, tämän pölkkykintun näyttelyt on vasta alussa ;)
Pystykorvilla oli miellyttävä tuomari, hän käsitteli Kiisaa hyvin ottaen huomioon, että kyseessä on vasta pentu harjoittelemassa. Kiisa antoi taas hyvin tunnustella kroppansa ja hampaat, eikä säikkynyt mittakeppiäkään. Näiden eteen on tehtykin töitä, olen ihan liian monta kertaa nähnyt tuomareita karkuun juoksevia ja puremista yrittäviä pystykorvia - meillä ei toivottavasti sitä hätää ole jatkossakaan. Kiisa poikkeuksellisesti mitattiin, vaan mittakeppi näytti koon olevan 40cm huitteilla - nartuilla säkä on rotumääritelmän mukaan 39-45cm, ihanne on 42cm.
Liikkuessa Kiisa taas stoppaili, mutta päästiin me silti kokonaiset ympyrät pyörähdettyä. Kiisalla on vielä pennunpehmeyttä ylälinjassa ja onhan se muutenkin kesken kehityksen vaikka ikäisekseen onkin hyvin kehittynyt. Oli siis mieluisa yllätys, että tällä kertaa meille heltisi kunniapalkinto. Ainoana pentuna Kiisasta tuli myös ROP-pentu

Kuvat Juha Koskenniemi

PEK1, KP, ROP-pentu
tuomari Perttu Ståhlberg

"Kokoon sopiva vahvuus. Nartulle hyvät mittasuhteet. Silmät saisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Vielä pehmeä selkä. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Riittävästi kulmautunut. Keskipunainen, jossa ei vielä riittävät värivaihtelut. Hyvä häntä. Rodunomainen liikunta."

Kiisa ja ensimmäiset rosettinsa kotipihalla kuvattuna

Palkintorohmut, edustusposeeraukset jäivät molemmilla kehään

Erinomainen näyttelypäivä! Tuore muotovalio ja roppipuppy lähtivät appivanhempien kyydillä kotia kohti, Juhan kanssa suuntasimme vielä Ikean läpijuoksulle... Kotona oltiin alkuillasta, jännittävä päivä vaati veronsa....


Natsasta otettiin seuraavana päivänä parempi valiokuva. Ei meistä varmaan kukaan olisi arvannut vuosi sitten, että Natsasta tulisi vielä jonain päivänä muotovalio - ensimmäiseen näyttelyyn se ilmoitettiin pentuluokkaan vähän sillä mentaliteetilla, että katsotaan mitä sieltä nyt tulee. On ollut kunnia viedä näin hienoa koiraa kehiin ja tuoda samalla kotimaista rotua esille. Onnea Kosti ja kasvattaja Pasi Keränen!


Natsan näyttelyt on tosiaan tältä erää taputeltu, seuraavaksi se suuntaa omistajansa kanssa käyttökokeisiin ja hirvimetsälle. Toivottavasti Natsa seuraa isänsä Sutkin (21 x HIRV-1 tulosta peräkkäin) jalanjäljissä  ja voimme myöhemmin juhlia kaksoisvalion arvoa :)

Tämän vuoden viimeisetkin näyttelyt alkavat olla käsillä, mutta niistä taas tuonnempana.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!