Elämä saa näkyä

maanantai 10. lokakuuta 2016

Katselin yhtenä päivänä pihalla temuavia koiria ja mietin kuinka ne ovat kaikki hyvin kaukana niistä tupsutetuista ja viimeisen päälle viimeistellyistä kehäotuksista, miltä ne näyttävät näyttelyissä ollessaan. Pietan parrassa oli eilispäivän ja varmaan myös sitä edellisen päivän ruuantörsteet ja sen olemus muistuttaa pikemminin Pirates of the Caribbeanin Davy Jonesia lonkeroineen. Tenhon turkki näytti epätasaiselta, jalat siistimättä, parta ja kulmakarvat käytännöllisen lyhyet. Vienoa en ole kehdannut trimmaamisella rasittaa sen keskityttyä hoitamaan pentuja, vaan kohta on silläkin parturiaika: se muistuttaa tällä hetkellä juuri niin homssuista kotiäitiä kuin mäyräkoiraversion voi kuvitella näyttävän. Kahkulla on kauluksessa irtoamispisteessä olevaa pohjavillaa ja häntäkin kaipaisi karstaa. Näyttelyissä esittämäni Natsa-karhukoira naapurista on pyöriskellyt näin jahtikaudella antaumuksella hirvenkusessa ja se todellakin näyttää tällä hetkellä kunnon työkoiralta mudan rusentaman kauluksensa kera.

Totuus on, että ne rotuoppaiden ja näyttelykehien koirat näyttävät arjessa ihan joltain muulta kuin niiltä viimeisen päälle puunatuilta kehänkiertäjiltä, etenkin jos sattuvat olemaan ns. turkkirotuja. Sitä viiden minuutin kuvanottoa tai kehässäkäyntiä varten koiraa on saatettu tupeerata ja nipsiä tuntikausia. Meillä omat koirat näyttävät näyttelykoirilta puoli vuorokautta ennen näyttelypäivä, näyttelypäivänä ja ehkä jos ei sada vettä osa tästä glamourista saattaa olla nähtävissä vielä näyttelyn jälkeisenä päivänä.

Muuten ne näyttävät siltä, miltä normaalia koiranelämää viettävä koira näyttää. Parta enemmän tai vähemmän rullalla, tukka vinossa, koipikarvat kikkuralla ja alalinja siksasilla.

Olen usein miettinyt miten paljon minun olisi tarvetta sensuroida koirien arkielämästä kertovia kuvia. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että koska meillä koirat ovat ensisijaisesti koiria, niiden pääasiallinen käyttötarkoitus on olla seuralainen ja lenkilleviejä, pystykorvien lisäksi metsästyspäivien apulaisia, niin ei - minun ei tarvitse silotella sitä pintaa, miltä meidän koiramainen arki näyttää ja miltä nämä arkeaan elävät koirat näyttävät.

Yksikään meidän näyttelyitä kiertävistä koirista ei elä pelkästään näyttelyitä varten. Me käymme vuodessa ehkä 10 kertaa näyttelyissä, mikä on vuoden 365:stä päivästä hyvin pieni murto-osa. Keskimäärin 355 päivää ne pinkovat pihalla, uittavat itseään metsäojissa ja tähän aikaan vuodesta myös pelloille levitetyssä lehmänpaskassa. Lumien tullessa niiden koipiin kertyy nuoskapalloja, joita joutuu sulattelemaan suihkussa. Talvisin niille on pakko vetää palttoota päälle, jotta ne eivät paleltuisi näissä pohjoisen pakkasissa. Suurimman osan ajasta näyttävät ja tuoksuvat ihan joltain muulta kuin suoraan trimmistä tulleilta rotuikoneilta. Kammottavinta olisi, jos pitäisin koiria aina sisätiloissa, kenties häkeissä, ja ulkoilu tapahtuisi laatoitetulla alueella, ettei vaan karvat mene sekaisin - onko sellainen enää koiran elämää?


Koirani eivät ole myöskään mitään katalogimalleja, vaikka ammattini puolesta työskentelenkin turkkien parissa. Niiden turkkeja kyllä huolletaan säännöllisesti, useammin kuin 2 kertaa vuodessa, koska haluan niiden näyttävän päällisin puolin siisteiltä ja rotuisiltaan myös näyttelykauden ulkopuolella - mutta niin säntillinen en ole, että alkaisin niitä pesemään ja föönaamaan jokaista kuvanottoa varten, jotta ne näyttäisivät kuvissa aina freesiltä. Miksi? Ne ovat koiria, eivät mitään mallinukkeja. Niiden säännöllinen (ei kuitenkaan päivittäinen) trimmaus ja Tenhon tapauksessa käytännöllinen kotilook takaavat sen, että niiden elämä on mukavaa ja helppoa, puhdasta ja takutonta. Vaikka olenkin trimmaaja en koe tarvetta olla turkkien kimpussa joka hetki, siitä huolimatta että hommasta pidänkin. Minua ei juurikaan kiinnosta se, mitä muut ihmiset luomukunnossa olevista kanssaeläjistämme mahtavat ajatella silloin, kun ne eivät ole täydessä tällingissä. En myöskään mielessäni jeesustele jokaista vastaantulevaa koiraa, että kylläpä tuollekin kampaa pitäisi vilauttaa. Koirilla pitää olla elämässä muutakin kuin turkin sipsuttelua, ja minulla pitää olla vapaa-aikana muutakin kuin koiria ja turkinlaittoa.

Monikohan koiranottoa harkitseva ihastuu siihen kauniissa skandinaavisessa leikkauksessa olevaan villakoiraan näyttelykehässä, ihanan pyöreäpäiseen bichon frisen tai vakavan ja ylvään näköisen tolppajalkaisen kääpiösnautserin kuvaan? Moniko saa jo ennen turkkirodun laittoa realistisen kuvan siitä, millainen vaivannäkö todellisuudessa on näiden siistiksi laitettujen koirien takana ja miltä koirat näyttävät silloin, kun ei shampoopullot lorise, fööni suhise ja sakset napsi? Minut ainakin yllätti alkuaikoina kuinka työläs käppänän turkki voi toisinaan olla, jos koiran haluaa näyttävän ns. rotuiseltaan. Nykyään tämä on jo rutiinia ja selkeä osa koiran hoitoa ja panostamista sen hyvinvointiin. En kuitenkaan aio jatkossakaan esitellä blogissa pelkkiä kehäkuvia tai trimmikuvia, vaan toivon, että rodusta kiinnostuneet ja pennunhankintaa miettivät saavat realistisen kuvan siitä, mitä kääpiösnautsereiden kanssa eläminen tuo tullessaan. Meillä koirat näyttävät päällisin puolin aina jokseenkin siisteiltä, mutta esimerkiksi kääpiösnautsereiden kohdalla mikäli trimmi on vain pari kertaa vuodessa eikä välisiistimisiä tehdä koira alkaa jossain vaiheessa muistuttaa enemmän suohirviötä kuin snautseria - kuka olisi uskonut rotukirjojen kuvia katsellessa... Turkinhoito on ilman muuta tärkeä osa koiran hyvinvoinnista huolehtimista etenkin silloin, kun pelkkä harjalla rapsuttelu tai säämiskällä sutaisu ei riitä - toivoisin useamman koiran hankintaa ja erityisesti turkkiroduista kiinnostuneen pohtivan tätä ja miettivän omaa aikaansa ja resurssejaan turkin hoitoon. Pääasia on kuitenkin, että turkki hoidetaan säännöllisesti eikä koiran tarvitse kulkea ikävissä takuissa kesät talvet.


Eilen huollettiin turkkeja: Pietalta ja Tenholta poistin pohjavilloja ja nypin kerrokset pois. Vienon päätä siistitään tänään. Kahku käy pesulla, kunhan sen metsästysreissuilta löytyy tähän sopiva väli. Natsakin pestään, viimeistään ennen Messaria. Puitteiden koirien hyvään elämään ollessa kunnossa ja niiden hyvinvointiin satsatessa säännöllisesti ei ole tarvetta pohtia joka hetki miltä me näytetään, näyttääkö tämä meidän koirallinen elämä jonkun mielestä kamalalta, ollaankohan me ihan kamalia koiranomistajia/kasvattajia/trimmaajia.... Viimeisenä toiveena toivoisisin, että aina ei tarvitsisi miettiä mitä muut ovat mieltä. Se on kuin häkki, josta ei pääse koskaan pakoon, ikinä et pysty miellyttämään kaikkia tarpeeksi. Koiramaailmassa saa niin surullisen helposti leiman otsaan milloin mistäkin, joskus jopa ihan naurettavan pienestä asiasta. Elämä saa näkyä, myös täällä sosiaalisessa mediassa.

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Allekirjoitan täysin! Eikä koske pelkästään turkkia.

Mä lopetin Veden valamien ensimmäisen version aikoinaan juuri siitä syystä, että tunsin itseni luuseriksi: Kaikki muut hehkuttivat blogeissaan treenejä, kisa- ja näyttelytuloksia, pentueita yms. samaan aikaan kun oma koira-arki täyttyi koiran sairastamisesta ja kaikesta sen mukanaan tuomasta oheissotkusta. Masensi ja suorastaan ärsytti lukea kuinka kaikilla muilla oli terveet koirat, ihanat kasvattajat ja suurinpana huolena se, ettei se oma mussukka voittanutkaan tällä kertaa kaikkia vastustajia. Joku ehkä kirjoitti joskus jostain treeneihin liittyvästä ongelmasta, mutta se tuntui kovin pieneltä, kun itse itkeskeli illat peläten joutuvansa saattamaan sen yli 10-vuotisen unelmansa monttuun ennen kuin yhteinen taival ehtii kunnolla alkaakaan. Sitä miettiä, että mitä pirua mä tein väärin ansaitakseni tämän.

Nyt muutama vuosi myöhemmin huomaan, etten ollutkaan mikään epäonnistunut poikkeus. Koiriensa terveysongelmien kanssa painivia on paljon, kun ynnätään tähän vielä pääkopan ongelmat ja puhtaat koulutukselliset ongelmat, monenkaan koira-arki ei ole tuota vaaleanpunaista hattaraa. Mie olen alkanut arvostaa koko ajan enemmän rehellistä avoimuutta: Päätin puhua avoimesti koirieni (terveys)ongelmista ja myös niistä ajatuksista, joita ongelmat ovat allekirjoittaneessa nostaneet esiin. Jos joku haluaa iskeä leiman otsaan tai lykätä mustalle listalle niin siitä vaan. Kanssani samanlaisen ajatusmaailman jakavia löytyy runsaasti ja siihen joukkoon mahtuvat mm. ne kasvattajat, joiden työtä haluan jatkossa tukea.

Josefiina kirjoitti...

<3 Totta joka sana, kiitos kun kirjoitit tämän!

Unknown kirjoitti...

Just näin,koira on koira eikä sisustuselementti sohvan nurkassa tai kaapin päällä. Ei myöskään siisti pihakoriste vimpan päälle hoidetulla pihalla. Meillä ainakin koirilla on ihan oma käsitys kivasta pihasta: siihen kuuluu mm kaivamista, palloja eri elämänvaiheissaan ja tietenkin haukkumista.

Nath kirjoitti...

Hanna, kiitos pitkästä kommentista! Luulen, että etenkin alussa, jos koiraharrastustaustaa ei ole vielä paljon, koira on ensimmäinen ja on vasta astumassa koiramaailmaan nenällä on vielä ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit.... Olen monesti miettinyt, että kaikki olisi helpompaa, jos koirat ottaisi vaan kotikoiriksi, tärkein kriteeri että siitä saa kivan lenkkeilykaverin ja telkunkatseluseuraa. Mutta mitä syvemmälle koiramaailmaan uppoutuu sitä paremmin alkaa myös nähdä harrastuksen negatiiviset puolet.... Koiramaailmassa on hemmetin hankalaa olla oikeasti avoin ja rehellinen. Moni kertoo myös negatiivisista asioista kysyttäessä, muttei välttämättä tuo niitä muuten julkisuuteen. Paskaa saa niskaan hirveän helposti ja joskus aivan älyttömistä asioista. Omalla kohdalla luotto koiraihmisiin on mennyt, kovin harvoille uskallan nykyään kertoa esim. kasvatukseen liittyvistä suunnitelmista tai keskustella asioista, joissa näen epäkohtia. Etenkin koira-alalla työskennellessä joutuu myös miettimään mistä uskaltaa kirjoittaa, ketjussa työskennellessä en uskaltanut enää blogissakaan kirjoittaa mielipideaiheista, ettei joku mielensäpahoittaja osu linjoille. Nykyään yksityisenä työskennellessä voin sentään pitää vapaampaa linjaa, mutta yritän silti olla kirjoittamatta kovin provosoivia - ja lopulta en itsekään enää jaksa tapella milloin mistäkin milloin kenenkin kanssa, helpommalla tuntuu pääsevän kun ei kirjoita mistään tunteita herättävästä :D

Josefiina kiitos! <3

Aatu Hauva, juu ei, kyllä koiran täytyy saada elää sellaista elämää mihin se on luotu - ja se ei ole jatkuvaa häkkielämää tai nurkassa kyyröttämistä! Sääliksi käy niitä koiria, joiden elämä on tuollaista, ja surullisinta on, että tätäkin tapahtuu..... Mutta kun ei voi kaikille koirille suoda iloa hyvästä ja lajinomaisesta koiranelämästä, niin pyritään tekemään ainakin omille koirillemme hyvä elämä, jossa ne saavat olla koiria :)

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!