Vapun nenätyöskentelyä ja helatorstai mätsäröintiä

perjantai 6. toukokuuta 2016
Vappuviikonloppu vietettiin Vienon kanssa Pellossa Nose Work-kurssin merkeissä. Vähän mietitytti mitähän tästä hommasta tulee, koska vaikka nenä hyvin pelaakin Vienon mielenkiinto saattaa olla enemmän paikalla olevissa ihmisissä kuin tuoksuissa. Mäyräneiti oli kuitenkin selkeästi omassa elementissään, se hoksasi nopeasti alkuharjoittelussa käydä nuuskuttamassa laatikoit herkkujen toivossa, ja hyvin näppärästi se yhdisti myös eukalyptuksen tuoksun makupaloihin. Tuoksun etsiminen eri esineistä oli jo haastavampaa, mutta jahka kotona maltetaan harjoitella lisää tämäkin tlee varmasti sujumaan tulevaisuudessa nopeammin. Kurssi oli kaikkiaan mukava avaus Nose Workin maailmaan ja on ylipäänsä hienoa, että meillä täällä pohjoisessa on mahdollisuus kokeilla ja harrastaa eri lajeja.

Vieno ja eukalyptuksen tuoksu muovilaatikossa
 
Helatorstaina oltiin taas käymässä Pellossa, tällä kertaa match shown merkeissä. Koirista menossa mukana oli kepon veljen koira Komu (Rimpisuon Komu), jonka kanssa olisi syksympänä tarkoitus käydä näyttelyissä pyörähtämässä. Komun kanssa ollaan viimeksi otettu kehäkrumeluuritreenejä alkukeväästä, ja nyt ajatuksena olikin totuttaa sitä kehässä olemiseen ja näyttelyiden koira- ja ihmisvilinään.

Mukavastihan se lopulta meni, tuloksena oli nimittäin isojen pentujen PUN2-sijoitus. Alkuhäsläyksen jälkeen Komukin pääsi jutun jujulle ja kehässä juostiin ihan hyvään malliin, vaikka vauhtia oli ajoittain vähän liikaa ja seistessä olisi kivempi olla pakarat tuomariin päin :D Pääasia, että treeniä tuli ja Komu sai tuntumaa tilanteeseen.

Mätsärit ja vastaavat tapahtumat ovat hyvää harjoitusta mille tahansa koiralle ennen virallisiin näyttelyihin menoa. Nykyiset näyttelyilmoittautumismaksut ovat kuitenkin sen verran arvokkaita, että on harmi, kun koirat viedään kehään kirjaimellisesti pystymetsästä ja niiden hämmennys voi jopa vaikuttaa tulokseen alentavasti. Olisi myös tärkeää totuttaa koira kaikenlaiseen käsittelyyn ja etenkin hampaiden ja kivesten tarkistamiseen - on ikävää, kun muuten todella lupaava koira voi saada EVA:n (ei voida arvostella), koska se ei anna tuomarin katsoa hampaita.

Ensi viikonloppuna ollaankin Keminmaassa näyttelyiden merkeissä, tällä kertaa kehässä on vuorostaan Natsa (Suvenkehrän Stuffe). Natsan kanssa vietimmekin tänään keposat pari tuntia anoppilan pesuhuoneessa puunaten ja föönaten kevätpölyt turkista pois. Täytyy laittaa nämä pesunraikkaat kuvat tänne bloginkin puolelle, värit on niin kirkkaat ja pohjavilla selvä ja tuuhea :)


Leppoisaa arkea on nyt sotkenut Pietan juoksut, jotka ovat vaatineet hieman järjestelyitä vahinkojen välttämiseksi. Tenho on saanut viettää ihanan lämpimiä kevätpäiviä Kahkun kanssa häkissä ulkoillen, jottei sen tarvitsisi napottaa koko päivää sisällä suljetun oven takana. Pietan tärppipäivät ovat parhaimmillaan menossa, mutta näistä huolimatta meininki on ollut onneksi varsin rauhallista, Tenhokin rauhoittuu nukkumaan eikä vollaa koko yötä hempukan perään. Seuraavaksi alammekin odottaa Vienon juoksuja.....

1 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Puhdas ja karvoiltaan kunnossa olena karjalankarhukoira on komea joskin harvinainen näky. Onnea Natsalle kehään, sitäkin tarvitaan komeuden ja hyvän käytöksen lisäksi.
Yhtään en kadehdi tilannetta, jossa talossa on juoksuinen narttu ja innokkaita koirapoikia.

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!