Elämää ja erotiikkaa sekalaumassa

perjantai 13. toukokuuta 2016

Meillä eletään sitä aikaa vuodesta, kun yksi narttu kulkee pöksyt jalassa sisätiloissa Tenhoa kiusaten ja toinen on aloittelemassa juoksuja. Sekalauman arkea rytmittää pääsääntöisesti puolen vuoden välein narttujen hormonimyräkkä ja sen seurauksena järjestelyt ei-toivottujen pentueiden välttämiseksi.
Urosten ja narttujen yhteiselo samassa taloudessa mietityttää monia ja aiheesta kysellään säännöllisesti keskustelupalstoilla. Narttujen juoksut aiheuttavat pään raapimista, etenkin jos koirapoppoolla on kaikilla pelit ja vehkeet tallessa. Tuleeko yhteiselosta mitään? Leikata vai ei leikata? Miten järjestää asiat juoksujen aikaan?
Lueskelin mielenkiinnosta joitakin aiheeseen liittyviä keskusteluja. Enemmistö vaikutti olevan sitä mieltä, ettei voisi missään olosuhteissa ottaa leikkaamattomia uroksia ja narttuja samaan talouteen. Joku oli jopa sitä mieltä, että jos useamman koiran haluaa, niin miksei ottaisi vain yhtä sukupuolta ja pitäytyisi siinä? Kuulostaa helpommalta vaihtoehdolta, mutta onko sekalauman kanssa eläminen lopulta niin hankalaa kuin yleinen luulo vaikuttaa olevan?

Meille sekalauman arki on tuttua vähän päälle puolen vuoden ajalta, ja sitä ennen ehdimme Tenhon ja Vienon kanssa elellä kolmistaan puolentoista vuoden verran. Alkujännityksestä huolimatta tähän mennessä kokemukset sekalauman yhteiselosta ovat olleet ainoastaan myönteiset. Juoksuja lukuun ottamatta koirien sukupuolijakauma ei juurikaan näy elämässä isommin. Koirat tulevat hyvin toimeen keskenään ja urosten tasaisuus tuntuu ajoittain rauhoittavan narttujen hormoitöhinöitä.
Meidän lauman ollessa "uusiolauma" koirien päätyttyä saman katon alle omistajien kemioiden kohtaamisen vuoksi sekalauma on ollut itsestäänselvyys. Ehkä jos kummallakaan meistä ei olisi koiria ollut ennestään olisimme ehkä päätyneet helpompaan ratkaisuun hankkia vain jompaa kumpa sukupuolta. Ken tietää. Kaikki koiramme ovat leikkaamattomia, eikä yhtäkään ole aikomus lähiaikoina viedä operoitavaksi.

Miten tämä homma sitten meillä toimii ja miten sukupuolten väliset erot lopulta vaikuttavat elämäämme?

 Tenho ja Vieno toukokuussa 2015

Uroksissa ja nartuissa on eroja, joskaan nämä sukupuolelliset luonteisiin vaikuttavat erot eivät ole suuren suuria. Meillä nartuista huomaa helposti milloin on juoksut tulossa ja menossa, hormonitason vaihtelu vaikuttaa selvästi niiden luonteisiin. Pieta ja Vieno ovat juoksujen alkaessa molemmat hellyydenkipeitä ja hakevat huomiota normaalia enemmän, lisäksi Vieno on selkeästi kärttyisämpi muille koirille ja äsähtää herkästi, jos joku ei matamimäyrää miellytä. Urokset ovat tasaisempia. Olen aina pitänyt uroksista enemmän, osittain niiden massavamman ulkonäön ja myös tasaisuuden takia, mutta aikoinaan toista koiraa hankkiessa oli ajateltava kauaskatseisemmin ja päädyin lopulta narttuun. Kasvatusajatukset olivat käyneet mielessä ja ajattelin, että on helpompi elää sekalaumassa yhden uroksen ja useamman nartun kanssa kuin tilanteen ollessa päinvastainen. Mikäli kasvattaminen ei kiinnostaisi olisin todennäköisesti jatkossakin pysynyt uroksissa.

 Lauman vanhin ja nuorin

Laumadynamiikka toimii meillä loistavasti. Kun puhutaan normaalitilasta, jolloin juoksuja ei ole sekoittamassa poikien päitä kaikki koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. Meille on sattunut yksilöitä, joiden luonteenpiirteet ja ominaisuudet toimivat hyvin yhteen eikä meillä ole tähän mennessä tullut koirien välisiä konflikteja. Uusia karvaisia perheenjäseniä hankkiessa on tosin pitänyt miettiä kuinka muu lauma ottaa uudet tulokkaat vastaan ja ennakoida mahdollisia ongelmatilanteita. Minä en esimerkiksi ottaisi tähän nykyiseen laumaan toista mäyräkoiraa, koska kahden mäyräkoiran egot eivät välttämättä mahtuisi tämän katon alle - Vieno saa siis pitää itseoikeutetusti kuningattaren asemansa. Toisesta uroskäppänästä haaveilen säännöllisesti, mutta en toisaalta haluaisi ottaa sitäkään riskiä, että urosten välille syntyisi rähinä ja Tenhon elämä vaikeutuisi, se kun on jo nyt akkalauman yliotteen nujertama. Tarkoitus ei kuitenkaan ole hankaloittaa nykyisten koirien elämää, etenkin kun tämänhetkinen tilanne on hyvä ja elämä on todella helppoa, kun kaikki koirat tulevat toimeen keskenään. Jatkossa mikäli uusia laumanjäseniä tulee ne tulevat ainakin lähivuosina olemaan narttuja. Luonne-eroja toki yksilöiden välillä on, mutta tähän laumaan tuntuu olevan helppo sulauttaa uusia narttuja mukaan. Meidän molemmat urokset sietävät melkoisen hyvin muita uroksia, mutta ennakoivasti olemme päättäneet jättää urokset tällä hetkellä laumanlisäysajatuksista, ettei jo olemassaolevien ja uusien välille syntyisi rähinää etenkään juoksujen aikaan.

Tenho, Pieta ja Vieno vappuna
 Minit ulkoilemassa Kahkun häkissä huhtikuussa

Arjen sekoittajat, juoksut, ovat Vienolla tulleet n. 6-7kk välein, Pietan juoksujen toivon noudattavan samaa kaavaa.
Juoksut ovat sekalaumoja miettiessä yleensä Se Juttu, joka saa karvat nousemaan pystyyn. Oven takana ulvovia uroksia, vahinkoastumisia, urosten merkkailuja verhoissa ja ovenpielissä..... Toki kaikki riippuu yksilöistä ja koirien sukupuolivietistä. Meillä nartut ovat sen sortin tyrkkyjä tärppien aikaan, että oman talon urokset olisivat oikein potentiaalisia sulhokandidaatteja niiden mielestä. Uroksetkin ymmärtävät tärppien päälle, mutta yllättävän rauhallista meillä on silti tyttöjen juostessa, yöt saadaan nukkua rauhassa eikä kumpikaan ole tullut ovien läpi.
Kaupungissa pienissä yksiöissä asuessa juoksut olivat hankalia ihan jo siksi, että pienen tilan vuoksi ei ollut sopivaa paikkaa eristää koiria toisistaan. Ainoat mahdollisuudet olivat käytännössä pieni vessa tai vaatehuone/komero.... Koiranomistajan suurin apu löytyykin usein hyvästä sosiaalisesta verkostosta ja koirarakkaista ystävistä. Meillä juoksujen aikainen ongelma ratkesi Tenhon mennessä hoitoon yleensä sen veli- ja siskopuolen omistajien luo tärppien ajaksi, onneksi tällaisia ihania ja luotettavia hoitopaikkoja löytyy!
Nykyään maalla asuessa on tilaakin ihan eri tavalla, ja juoksujen aikaan koko lauma pystyy olemaan kotona. Nyt lämpimillä ilmoilla Tenho on viettänyt päivät Kahkun kanssa ulkohäkissä, jotta sen ei tarvitsisi nököttää pitkää päivää sisätiloissa työhuoneeseen eristettynä. Tenhoa järjestely ei vaikuta haittaavan, se viihtyy muutenkin ulkona. Poikien välille ei ole syntynyt tappeluitakaan, vaikka tyrkkypylly-Pieta on pörrännyt häkin lähettyvillä. Kahkua se on selvästi kiinnostanut ja se onkin pitänyt enemmän ääntä kuin normaalisti, mutta onneksi kumpikaan pojista ei ole niin Äijä, että olisi edes yrittänyt harrastaa hellyyttä häkin läpi. Talviaikaan meillä on vain pidetty koiria erillään, niiden ollessa yksin ovien takana ja jomman kumman kaksijalkaisen ollessa kotona koirien välille on riittänyt portti.

 "Siellä se tyttö menee ja me ollaan täällä häkissä."

Sterilisaatiota/kastraatiota meillä ei ole vakavammin edes harkittu. Tyttöjen kohdalla sterkkaus ei olisi edes mahdollista jalostussuunnitelmien vuoksi, joten veitsenterä osuisi poikiin. Kahkun kulkuset ovat jääneet laskeutumatta, mutta ainakaan vielä leikkausta ei ole koettu tarpeelliseksi terveydellisistä syistä tai seksuaalihaluja hillitsemään - etenkään kun jälkimmäinen ilmenee lähinnä sen hurmaavana tapana ruikkia häkin verkon läpi juoksuisen nartun päälle.... Nivusonteloissa olevia pallukoita toki seurataan ja toimitaan mikäli jotain huolestuttavaa ilmenee. Tenho jää näillä näkymin vanhapojaksi eikä sille tule jälkikasvua, mutta en silti ole kokenut tarpeelliseksi pohtia sen kastroimista kuin korkeintaan pintapuolisesti. Uroksena se on tarkka oikeista päivistä ja se on rasittava vain tärppipäivien ajan, mikä käytännössä tarkoittaa n. 2 viikkoa vuoden 52:sta viikosta. Juoksut eivät sitä onneksi isommin stressaa, pissat pitää toki käydä lupsuttamassa ja sen jälkeen leuka louskuu, jonkin verran se saattaa vinkua oven takana narttujen perään. Nytkin se nukkuu rauhallisesti työhuoneessa pedissään Pietan tärpeistä huolimatta. Ehkä on sattunut tuuri, kun Tepa ei vouhota heti ensimmäisestä veritipasta ja ulvo seuraavaa kolmea viikkoa putkeen ja syö lastulevyovia rei'ille päästäkseen narttujen luo, ja juuri sen juoksujen aikaisen käytöksen takia en ole kokenutkaan kastroimista tarpeelliseksi "ihan vaan varmuudeksi" tai oman mukavuuden vuoksi. En myöskään ole kovin innoissani kastroinnin mahdollisista vaikutuksista luonteen tai turkin laadun muuttumiseen. Mikäli narttujen juoksut alkaisivat häiritä kotirauhaa ja partapojan päätä tosissaan ja koira selkeästi kärsisi tilanteesta asia olisi toinen.

Olen kokenut, että meillä koirat viihtyvät mainiosti sekalaumassa ja omalla tavallaan eri sukupuolet tasapainottavat toisiaan. Totta kai kyse on myös yksilöllisistä ja rotukohtaisista eroista, ja todennäköisesti elämä olisi hankalampaa, mikäli uroksilla olisi suurempi sukupulivietti. Tavallaan asiaa helpottaa myös se, että toinen uroksista asuu pääsääntöisesti ulkona ja toinen taas sisällä, kahden uroksen hörvääminen sisätiloissa juoksuisten narttujen perään voisi koetella sietokykyä enemmän.

Elämä yhtä sukupuolta edustavan lauman kanssa on toki helpompaa, mutta sekalaumakaan ei ole ongelma, jos siitä ei tee itselleen ongelmaa. Ratkaisuja juoksujen varalle kuitenkin löytyy useampi (koirien erottaminen eri huoneisiin, hoitoon laitto ja leikkaaminen), ja kun tämä asia on ratkaistu mielestäni suurempi merkitys sekalaumoissa on koirien laumadynamiikassa ja koirien välisissä kemioissa.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Minä taas nappasin aikanaan piilokivekset pois heti kun koira oli aikuistunut. En tahtonut odotella mahdollisia syöpäriskejä.

Nyt mulla on ekaa kertaa pelkästään narttuja, ja voi olla että jatkossakin tulee olemaan. Meillä nuoremman ekat juoksut kiristivät välejä selvästi (jälkiä paikattiin eläinlääkärillä asti), mutta hormonien tasoituttua laumadynamiikka oli taas kunnossa. Mini on toki leikattu jo 3,5v sitten, mutta kasvatussuunnitelmia silmällä pitäen Keke toivottavasti saa pitää kohtunsa vielä kolme vuotta. Tarkoitus on jatkossakin steriloida/kastroida kaikki koirat kun ne ovat tehtävänsä jalostuksessa tehneet. :)
Mun kokemuksien mukaan se on helpottanut huomattavasti pääasiassa muualla asuvien koirien tuomista tähän laumaan. Toki terriereillä tunteetkin varmasti kuohuvat herkemmin kuin käppänöillä. :)

Josefiina kirjoitti...

Mie oon niin uros-ihminen, etten osaa kuvitella itselleni narttukoiraa. Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan jne, ja jos Aleksi haluaisi tähän porukkaan jonakin päivänä itselleen tyttökoiran (kun on niihin tottunut) niin sekin varmasti järjestyisi. Itse vaan tykkään enemmän urosten yksinkertaisuudesta ja ulkonäöstä.

Nath kirjoitti...

Jaana, sen mitä terrierejä tiedän/tunnen, niin niillä kavereilla tuo tunteiden kuohunta tosiaan tuntuu olevan runsaampaa kuin käppänöillä :D Meilläkin nuo nartut kyllä välillä kahistelevat ja Pieta oli tässä alkuviikosta ottaa yhteen samanikäisen russelinartun kanssa, kun vetoleikeissä tuli riitaa lelusta. Kotona sentään Vienon sana on vielä laki ja sitä kuunnellaan.

Josefiina, uroksissa on kyllä sitä jotain! Minusta niitä on helpompi käsitellä ja ne ovat tietyllä tapaa "putkiaivoisempia", nartuilla taas on ne omat vinkeensä ja ne ovat mutkikkaampia. Vähän kuin hmisilläkin :D Miehet tuntuu olevan enemmän halki-poikki-ja-pinoon -tyyppisiä, kun taas hameväki tekee monta asiaa hankalammin :D

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!