Pennuille tuli ikämittariin taas yksi viikko lisää maanantaina. Huligaanit muistuttavat joka päivä enemmän isoja koiria pentujen ruumiissa. Pennut viettävät mahdollisimman paljon aikaa vapaana tupakeittiössä, joten aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä kuulee äänekästä protestointia niiden halutessa pois pentuaitauksesta. Muutaman kerran olen luullut, että siellä on jollakin isompikin hätä, niin raastavia ääniä näistä söpöliineistä lähtee..... Hampaat ovat alkaneet tulla ja välillä pienet naskalit nippaavat ikävästi siskoa/veljeä korvasta, emää tissistä, muita koiria jaloista ja ihmisiä varpaista. Pieta onkin hyvää vauhtia vieroittamassa pentuja ja ottaa yhä enemmän omaa aikaa. Uusia kokemuksia on pyritty myös tarjoamaan: meillä on käynyt vieraita pentuja rapsuttelemassa, pystykorvia on päästy ihmettelemään (tai pikemminkin pystykorvat ovat päässeet ihmettelemään pentuja, pennut kun eivät juurikaan punaturkkejakaan arastele), ollaan käyty autoajelulla lähikaupassa ja joka päivä käydään useita kertoja ulkoilemassa pihalla. Pakkaset ovat onneksi olleet maltilliset, mutta hyvin pennut jaksavat painia ja juosta muiden koirien perässä pienessä viimassakin. Viimeksi tänään seurasin, kuinka Tenho innosti pentuja leikkimään kanssaan eikä porukkaa meinannut saada sisälle ollenkaan.
Myös turkinhoito on jo osa pentujen elämää. Poskia, kaulaa, korvia ja takamuksia on ajeltu useamman kerran trimmauskoneella ja saksiakin on hieman näytetty. Turkkien nyppimistä olen aloitellut hiljalleen, jotta poikien uusissa kodeissa on helpompi päästä kiinni turkinhoitoon. Toisin kuin usein kuulee ohjeistettavan ensimmäistä nypintää ei tarvitse odotella 6kk ikään asti, vaan helpommalla pääsee mitä aikaisemmin pystyy nyppimään pentukarvan pois. Näilläkin pennuilla on selkeästi nähtävissä 2 karvakerrosta, ja ensimmäisen kun saa pois alla on toinen tasainen karvakerros kasvamassa. Kun turkkeja alkaa nyppiä jo nyt ei ensimmäinen varsinainen nypintätrimmi ole pennuille shokeeraava ja pitkä kuin nälkävuosi. Myös ulkonäkö pysyy siistimpänä, eikä ole pelkoa, että trimmien jälkeen nahka paistaisi. Aavistuksen tiukassa karva on aikuiskarvaan verrattuna, mutta karstalla kun ensin karstaa karvat erilleen ja nyppii vain todella pieniä tupsuja kerralla karva lähtee nätisti irti. Usein pennut nukkua tursottavat nyppimisen aikana eivätkä edes hoksaa mitä niiden karvoille tapahtuu ;)
Pojilla alkaa olla viime hetket kotipesässä käsissä, kuun vaihteessa pakataan pentureput ja poitsut lähtevät uusiin koteihin. Nopeasti se aika lopulta menee, vastahan ne syntyivät.... Narttupennun tulevaisuuskin on sinetöity, se jää meille kotiin kasvamaan emänsä rinnalle.
Auroran eli "Priskan" kotiinjäämisen lisäksi meillä on laumassa tapahtunut muitakin muutoksia. Ihana mäyräkoiramme Vieno muutti jokunen viikko sitten sille jo pentuajalta tuttujen ihmisten luo. Päätös ei syntynyt hetkessä eikä todellakaan ollut helppo. Vienon muuttoon syynä oli muuttunut laumadynamiikka, se ei enää nauttinut olostaan osana laumaa ja koko sen olemus kertoi ahdistuksesta, mitä muiden koirien läsnäolo sille tuotti. Se on aina ollut resursseista tarkka tyttö, ja vaikka merkkejä syventyvästä resurssien vahtimisesta on ollut nähtävillä jo viikkoja pentujen syntymä ja erityisesti niiden siirtäminen olohuoneeseen pahensi tilannetta. Vieno ei enää ollut meillä onnellinen, mitä sen koko olemus ilmensi sen kulkiessa alakerrassa jäykkänä kuin viritetty jousi muille koirille ja välillä myös ihmisille äksyillen. Monet itkut on itketty eri vaihtoehtoja miettiessä, mutta onneksi Vienolle varmasti paras vaihtoehto löytyi ja se muutti jonkin matkan päähän sille tärkeiden ihmisten luo. Saman tien kun ajoimme tuttuun pihaan ja Vieno pääsi autosta ulos se juoksi innosta ulisten talon ovelle. Koko puolentoista tunnin aikana mitä paikalla olin Vieno ei edes noteerannut minua, ja se oli pitkästä aikaa se iloinen ja pusutteleva mäyräkoira mikä se normaalioloissa on. Verrattuna esimerkiksi naapurissa appivanhempien luona kylästelyyn Vieno ei edes halunnut lähteä mukaani: sen huomatessa minun tehdessä lähtöä se tuli luokseni alistuneen oloisena ja ahdistuksesta täristen. Kun se tajusi, että tällä kertaa en ota sitä matkaan se lähti saman tien luotani häntä huiskien. Tähän mennessä kaikki on kuulostanut menneen hyvin eikä Vienon ahdistuneisuudesta ole ollut jälkeäkään sen saadessa nauttia yksin ihmisten jakamattomasta huomiosta ainoana koirana.
Nämä on varmasti sellaisia asioita, mitä osa koiranomistajista ei pysty käsittämään eikä edes hyväksymään. Varmasti silloin jos kotona on korkeintaan kaksi koiraa tällaista tilannetta harvemmin pääsee edes syntymään, eikä vastaavaa osaisi kuvitella omalle kohdalle. Koirat ovat kuitenkin yksilöitä, ja vaikka koira pohjimmiltaan on laumaeläin kaikille koirille useamman koiran laumassa eläminen ei vain sovi. Meillä jokainen koira on ja asuu sillä mentaliteetilla, että sillä on paikka meillä aina loppuun asti "kehdosta hautaan", mutta aina ei asiat mene kuten on ajateltu. Vaikka sitä itsekkäästi haluaisi pitää jokaisen koiran kotona hamaan loppuun joskus on pakko kaivaa ne silmät omaa napaa tuijottamasta ja ajateltava asiaa muidenkin kannalta. Jos elämä koirien kanssa menee siihen, että käytännössä hiippailet omassa kodissa miettien koko ajan mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä, jotta yksi koira ei ahdistuisi ja terrorisoisi käytöksellään koko muuta laumaa ihmisiä myöten on pakko tehdä muutoksia. Vieno on yksi elämäni tärkeimmistä koirista: se on meille kaikille hirvittävän rakas, mutta rakkautta on myös päästää irti silloin kun huomaa, että kiinnipitämisessä ei ole enää kenenkään kannalta järkeä. Koko tämä prosessi on ollut kipeä ja pakottanut kohtaamaan uusia, huonompia puolia koirien omistamisessa. Tärkeintä kuitenkin on, että Vienolla on kaikki hyvin ja myös meidän muulle laumalle on palautunut keskinäinen balanssi. Virallisesti Vieno on vielä ns. koeajalla, mutta toivottavasti kaikki sujuu hyvin jatkossakin ja Vieno on uudessa kodissa jäädäkseen.
Muun lauman kuulumisia sen verran, että Kiisa ja Natsa on ilmoitettu vuoden ensimmäisiin näyttelyihin. Maaliskuussa molempia kutsuu Pystykorvajärjestön pääerikoisnäyttely Rokualla sekä Kiisaa perinteinen Kemijärven ryhmänäyttely. Partaosaston kanssa kehiin palaillaan aikaisintaan kesällä, katsotaan miten mamacita palautuu pentujen hoitamiselta ja lapset kasvaa ja kehittyy. Tänä kesänä olisi toiveissa saada pihaa jollekin mallille, joten ihan hyväkin jos jokainen kesäviikonloppu ei mene ympäri Suomea ajellessa ja kehissä juostessa.
Tenhon kanssa lähdetään nyt viikonloppuna pitkästä aikaa muistelemaan miten kehissä käyttäydytään ja toivottavasti oppimaan myös uusia esittämistaitoja Ilpo Ojalan handler-kurssille. Samalla ressulla täydennetään koirien ruokavarastoa, tavataan ihanaa (ihmis)ystävää perinteisen ravintolapäivällisen merkeissä ja tehdään viimeiset hankinnat pentujen survival kiteihin eli pentupakkauksiin. Pennuilla taas on jännä päivä ensi viikon perjantaina, jolloin niillä on pentutarkastus ja ne saavat samalla mikrosirut. Tämän jälkeen pääsenkin vihdoin laittamaan niiden rekisteröinnin eteenpäin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!