Kehäkuulumiset

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
Tuoreimmat näyttelykäynnit ovat jääneet raportoimatta, joten tähän hiljaisuuden väliin terveisiä kehistä!

Kuun alussa heitimme mutkan Vaasassa Pietan kanssa. Torniossa loikattiin Minnan ja Marin kyydille ja lähdettiin ajelemaan kohti Pohjanmaata. Kerrankin ei tarvinnut pitää kiirettä ja pysähdyttiin muutaman kerran kaffepussilla ja syömässä. Täällä blogissakin on vinkattava ennen Vaasaa sijaitseva Tesses Cafesta, aivan loistavat ruuat ja miljöökin mitä kodikkain! Aiottiin pysähtyä siellä myös paluumatkalla, mutta moni muukin oli huomannut paikan erinomaisuuden pihalla olleista autoista päätellen, joten toinen käynti jäi nyt toiseen kertaan.
Yövyimme Best Western Hotel Valloniassa, huonekavereinamme Tarja ja pikku-Iiris.Tytöt tulivat varin hyvin toimeen keskenään, Pieta ollen itselleen ominaiseen tapaan vieraskoreampi ja hitaasti lämpenevä.

Aamulla nautittiin hotellin runsas aamupala ja lähdettiin Botniahallille. Edellinen reissu Vaasaan lienee ollut 20 vuotta sitten pikkutyttönä, näyttelyreissuna tämä oli meille ensimmäinen kerta. Näyttelypaikka yllätti positiivisesti tilavuudellaan, mukava oli myös nähdä pitkästä aikaa tuttuja kehän laidalla!


Käppänät tuomaroi Veli-Pekka Kumpumäki. Syyni oli tarkka, mutta arvostelu kattava ja ihan Pietan näköinen.


NUK-ERI2

"Reipas nuori narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet. Sopiva luusto. Ilmeikäs narttumainen pää. Vielä eturinnaltaan vailla täytteitä. Seisoessaan kaunis ylälinja. Rintakehä saa syvetä ja rotevoitua. Hyvä takaosa, mutta hännän tulisi olla suorempi. Karkea, hyvin trimmattu karvapeite. Huojuu hieman edestä liikkeessä."

Sijoittamisen jälkeen saatiin vielä maininta, että nätti narttu, mutta liikkeessä häntä taittuu liikaa selälle. Sinänsä vähän harmittaa, kun Pieta on kokonaisuutena nätti pakkaus, mutta hännän takia se SA on nyt jäänyt saamatta parissa näyttelyssä.Toki virhe mikä virhe, mutta me ei luovuta toivosta - näyttelykausi on vasta alussa.

Seuraavaksi näyteltiin Pello RN:ssä Natsan kanssa. Natsaa on käytetty alkuvuodesta harvoin kehässä, sillä kun on jo 4 sertiä kasassa eikä se oikeastaan tarvitse mitään ennen 2-vuoden ikää - veisi vaan turhaan sertit niitä ehkä enemmän tarvitsevilta, mikäli palkintopallille pääsisi. Pelloon kuitenkin lähdettiin ihan oman seuran kannatuksen vuoksi.

Natsa on vuodessa miehistynyt ja maailmaa ihmettelevästä karhukoiranuorukaisesta on kasvanut itsetietoinen ja itsevarma uros. Muille koirille se kertoo mielipiteensä louskutusta kuullessaan, mutta itse ei kyllä aloita provosointia.


KÄK-ERI2
tuomari Kurt Nilsson

"Erinomainen pää ja ilme. Hieman vaaleat silmät. Hyvä kaula. Hyvät mittasuhteet. Hyvä rintaosa. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä häntä. Hyvä väri." (suomennettu)

Sijoittamisten jälkeen tuomari kävi kertomassa, että silmät ovat liian vaaleat ja se määräsi sijoittumisen. Tämä vuosi on siis aloitettu molempien koirien kanssa sileällä ERI-tilillä, vaan jos kesää kohti mentäessä petrataan ja alkaisi sitä SA:takin tipahdella....

Seuraavat näyttelyt kisataankin Ruotsin puolella, Natsa ja Pieta on molemmat ilmoitettu Piteån KR-näyttelyyn. Natsalle on toiveissa saada Ruotsin serti, vaikka se ei Ruotsiin valioituisikaan kuin "sitten joskus" mikäli sille saadaan Ruotsin KVA-titteli... Olivat valioitumissäännöt länsinaapurissa kiristyneet vuoden alussa. Aloitetaan siitä Suomen käyttövalionarvosta, hirvenhaukkukokeita sille on jo syksylle laitettukin kalenteriin. Pietalle odotan taas mainintaa hännästä ja lämmintä kättä, mutta koska kaksi koiraa menee siinä missä yksikin, niin samahan se on ottaa mukaan ja lähteä kokeilemaan - jos sitä vaikka yllättyisi positiivisesti....

Ennen seuraavia missikisoja on kuitenkin luvassa reissu Keski-Suomeen Kannonkoskelle SPJ:n pystykorvapäiville. Lauantaina on luvassa mielenkiintoiselta vaikuttavia luentoja mm. käyttökoiran ruokinnasta ja pennun koulutuksesta lintukoiraksi, joista tällainen keltanokkakin pystynee oppia ammentamaan. Kiisa lähtee luonnollisesti mukaan ja samalla reissulla tavataan pikku-Kisun kasvattajatkin, niin pääsevät hekin näkemään neidin kehittymistä.

Kiisa 4,5kk

Kiisa on päässyt tutkan kanssa seikkailemaan metsään ja on tähän mennessä tehnyt pätevänoloista hakulenkkiä - koppelonkin on jo itsenäisesti löytänyt. Pikkuhiljaa alkaa siis pohdinnoissa olla josko jo syksyllä lähdetään ensimmäisiin kokeisiin.... Koppelohaukkujen tämänvuotista paikkaa ja ajankohtaa yritin kaivellakin, mutta aika heikolla menestyksellä.
Ollaan käytyä myös tälle vuodelle ensimmäisissä näyttelytreeneissä Pellossa. Rotua asiantuntevilta saatiin kommentteja lupaavasta nartusta, joten jos kehityksessä ei tapahtu mitään maata kaatavaa loppukesästä olisi tarkoitus lähteä Kiisan kanssa näyttelyihin. Saatiin myös kutsu tulla Pelloon viikonloppuna järjestettävän tapahtumaan, jossa on Suomi100-juhlavuoden kunniaksi kotimaisten rotujen esittely - meidät voi siis bongata lauantaina Rohki-Hallilla järjestettävästä perhetapahtumasta!

Muuta porukkaa on siistitty kevätkuntoon, Tenho ja Vieno pääsivät eroon pitkistä karvoista ja ovat taas katseenkestäviä. Vienolle on joku näyttely mietinnässä tälle kesälle, mutta kovin ahkerasti emme taida kehissä kiertää ainakaan Suomen puolella.
Tenhon kanssa käytiin alkuviikosta eläinlääkärin paikkeilla sen saatua omituisia kipukohtauksia, mutta syitä näille ei löytynyt. Mistään epilepsiatyyppisestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan todennäköisemmin kyseessä on jotain ruuansulatukseen liittyvää häikkää. Sille aloitettiin kokeeksi närästyslääke Antepsin. Nyt kipuilua ei olekaan ollut ja myös ruokinnan jälkeinen nuoleskelu on vähentynyt, joten ilmeisesti lääke toimii. Samalla käynnillä siltä palpoitiin myös mahan alue sekä eturauhanen, joista ei löytynyt mitään poikkeavaa, ja tutkittiin virtsanäyte (ei kiteitä/kiviä). Ainoa poikkeus löytyi sydänkuuntelussa, jossa havaittiin "mahdollisesti hyvin lievä sivuääni". Tätä tullaan nyt seuraamaan eläinlääkärireissujen yhteydessä, mutta mikäli pumpussa nyt jotain on, se on hyvin hyvin lievää vaikuttamatta koiran elämään eikä aiheuta tällä hetkellä mitään toimenpiteitä. Tenholta tullaan tutkituttamaan sappihappoarvot samalla kun ne katsotaan Pietalta, jos kohtausten aiheuttava voisikin olla siellä.... Toivotaan kuitenkin, että Antepsinin aloittamisen jälkeen näitä ei enää tule.


Tähän loppuun vielä vähän lehtikuvaa. Joulukuisen Helsinki-reissun tiimoilta Natsasta löytyi kuva uusimmasta SPJ:n lehdestä :)


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!