Tuoreimmat passikuvat

Johanna kävi lauantaina katsomassa pentuja ja samalla laitettiin sirut niskaan sekä otettiin jokaisesta ensimmäiset pönötyskuvat. Viralliset nimetkin alkavat hiljalleen hahmottua :)

Pentujen kuulumisia

Pennuilla vauhti kiihtyy! Tehtiin syyssiivous ja samalla mulkattiin työhuoneen järjestystä, jotta sanomalehtien vaihto ja luutun kanssa heiluminen kävisi helpommin.  Pentulaatikkoakin uusiokäytettiin ja muutettiin niin, että pennuilla on nyt enemmän liikkumatilaa laatikossa ollessaan. Kovin suosiolla ei tätä vapaudenriistoa nielty, erityisesti tytöt ovat kunnostautuneet aitauksesta karkaamisessa. Seuraavaa pentuetta varten hankitaan kyllä metallinen pentuaitaus korkeammilla reunoilla, niin ei tarvitse aamuisin stepata karkureiden pissalätäköitä väistellen.

Kaikki pennut ovat vilkkaita ja ottavat innolla kontaktia ihmiseen. Yksikään ei ole arka, vieraitakin ihmisiä lähestyvät rohkeasti. Meidän muita koiria juoksevat jopa päin, myös Kahkua jota eivät ole paljon nähneet.
Mini-Vieno (pinkki tyttö) on selkeästi pentueen solakoin vaan silti jäntevin pentu. Sen luonne on aivan omaa luokkaansa, ihmisen kuullessaan pää kurkkii lautojen takaa ja häntä vispaa että pentu kaatuu melkein kumoon. Se on ihan kuin emänsä pentuna, erityisesti sen päässä on paljon samaa - ja mikä pusuttelija! Ei ole epäilystäkään minkä näistä jättäisin kotiin, jos meillä olisi mäyräkoiran paikka nyt auki.....

Paksu-Bertta (violetti tyttö) on muuttunut karvan kasvun myötä todella tummaksi. Se on varsinainen pikku kapinallinen, jos joku pentu puuhailee aitauksen ulkopuolella se on varmasti Bertta. Todistinkin tässä taannoin, kuinka se mäyräkoiran sinnikkyydellä kiipesi aitauksen laitaa pitkin toiselle puolelle. Nytkin se tuolla selän takana tuijottelee ja inahtelee välillä vähän siihen malliin, että ota pois täältä.... Tykkää kovasti silittelystä ja rapsuttelusta, juoksee häntä heiluen ihmisten tykö kun sitä lähestyy.

Vihreä poika ja sininen poika ovat aika samankaltaisia, molemmat tykkäävät pusutella ja olla paijattavina, molemmat ovat todella vilkkaita ja reippaita pikku mäykkyjä. Valkoinen poika erottuu veljeksistä selkeästi erilaisena luonteena: sekin tulee mielellään tykö kuten sisaruksensa, mutta ei ole ihan niin mieltynyt sylissä olemiseen ja rapsutteluun kuin muut pennut, ja on selkeästi muita itsenäisempi ja puuhailee enemmän omiaan.

Pennut saavat nyt ruuan 4 kertaa päivässä. Pikku hiljaa totutellaan raaempaan jauhelihaan, mahat ovat pysyneet hyvin kunnossa. Ulkoiluakin on nyt alettu harrastaa silloin kun sää sallii, käytännössä pikku pakkaset ja ja ajoittain huurteinen kylmä maa tekevät ulkonakäymisistä hieman hankalaa ja pennuille tulee nopeasti vilu. Tarpeet tehdään nopeasti pihalle ja sitten jo kömmitään takaisin lämpimään kevythäkkiin.

Pieta on ollut koko ajan hyvin kiinnostunut pennuista ja onkin niille kuin lastenhoitaja. Etenkin tyttöpennut juoksevat sen perässä ja kaikki kolme leikkivät keskenään, Pietakin varoo varsin nätisti pikkuisia eikä heittäydy kovakouraiseksi. Tenho vielä tuntuu tuumivan mitä näiden kanssa voi tehdä ja siirtyy vikkelästi sivummalle pentujen tarratessa sen koipikarvoihin. Kahku on pennuista vähän ihmeissään, muttei juuri muuten kiinnitä niihin huomiota.

Katsotaan jos huomenna saataisiin otettua pennuista taas yksilökuvia rakennekuvien muodossa. Jos pentujen touhut kiinnostaa enemmän Instagramin puolelle päivitän kuvia ja videopätkiä ahkerammin kuin tänne blogiin :)

Elämä saa näkyä

Katselin yhtenä päivänä pihalla temuavia koiria ja mietin kuinka ne ovat kaikki hyvin kaukana niistä tupsutetuista ja viimeisen päälle viimeistellyistä kehäotuksista, miltä ne näyttävät näyttelyissä ollessaan. Pietan parrassa oli eilispäivän ja varmaan myös sitä edellisen päivän ruuantörsteet ja sen olemus muistuttaa pikemminin Pirates of the Caribbeanin Davy Jonesia lonkeroineen. Tenhon turkki näytti epätasaiselta, jalat siistimättä, parta ja kulmakarvat käytännöllisen lyhyet. Vienoa en ole kehdannut trimmaamisella rasittaa sen keskityttyä hoitamaan pentuja, vaan kohta on silläkin parturiaika: se muistuttaa tällä hetkellä juuri niin homssuista kotiäitiä kuin mäyräkoiraversion voi kuvitella näyttävän. Kahkulla on kauluksessa irtoamispisteessä olevaa pohjavillaa ja häntäkin kaipaisi karstaa. Näyttelyissä esittämäni Natsa-karhukoira naapurista on pyöriskellyt näin jahtikaudella antaumuksella hirvenkusessa ja se todellakin näyttää tällä hetkellä kunnon työkoiralta mudan rusentaman kauluksensa kera.

Totuus on, että ne rotuoppaiden ja näyttelykehien koirat näyttävät arjessa ihan joltain muulta kuin niiltä viimeisen päälle puunatuilta kehänkiertäjiltä, etenkin jos sattuvat olemaan ns. turkkirotuja. Sitä viiden minuutin kuvanottoa tai kehässäkäyntiä varten koiraa on saatettu tupeerata ja nipsiä tuntikausia. Meillä omat koirat näyttävät näyttelykoirilta puoli vuorokautta ennen näyttelypäivä, näyttelypäivänä ja ehkä jos ei sada vettä osa tästä glamourista saattaa olla nähtävissä vielä näyttelyn jälkeisenä päivänä.

Muuten ne näyttävät siltä, miltä normaalia koiranelämää viettävä koira näyttää. Parta enemmän tai vähemmän rullalla, tukka vinossa, koipikarvat kikkuralla ja alalinja siksasilla.

Olen usein miettinyt miten paljon minun olisi tarvetta sensuroida koirien arkielämästä kertovia kuvia. Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että koska meillä koirat ovat ensisijaisesti koiria, niiden pääasiallinen käyttötarkoitus on olla seuralainen ja lenkilleviejä, pystykorvien lisäksi metsästyspäivien apulaisia, niin ei - minun ei tarvitse silotella sitä pintaa, miltä meidän koiramainen arki näyttää ja miltä nämä arkeaan elävät koirat näyttävät.

Yksikään meidän näyttelyitä kiertävistä koirista ei elä pelkästään näyttelyitä varten. Me käymme vuodessa ehkä 10 kertaa näyttelyissä, mikä on vuoden 365:stä päivästä hyvin pieni murto-osa. Keskimäärin 355 päivää ne pinkovat pihalla, uittavat itseään metsäojissa ja tähän aikaan vuodesta myös pelloille levitetyssä lehmänpaskassa. Lumien tullessa niiden koipiin kertyy nuoskapalloja, joita joutuu sulattelemaan suihkussa. Talvisin niille on pakko vetää palttoota päälle, jotta ne eivät paleltuisi näissä pohjoisen pakkasissa. Suurimman osan ajasta näyttävät ja tuoksuvat ihan joltain muulta kuin suoraan trimmistä tulleilta rotuikoneilta. Kammottavinta olisi, jos pitäisin koiria aina sisätiloissa, kenties häkeissä, ja ulkoilu tapahtuisi laatoitetulla alueella, ettei vaan karvat mene sekaisin - onko sellainen enää koiran elämää?

Koirani eivät ole myöskään mitään katalogimalleja, vaikka ammattini puolesta työskentelenkin turkkien parissa. Niiden turkkeja kyllä huolletaan säännöllisesti, useammin kuin 2 kertaa vuodessa, koska haluan niiden näyttävän päällisin puolin siisteiltä ja rotuisiltaan myös näyttelykauden ulkopuolella - mutta niin säntillinen en ole, että alkaisin niitä pesemään ja föönaamaan jokaista kuvanottoa varten, jotta ne näyttäisivät kuvissa aina freesiltä. Miksi? Ne ovat koiria, eivät mitään mallinukkeja. Niiden säännöllinen (ei kuitenkaan päivittäinen) trimmaus ja Tenhon tapauksessa käytännöllinen kotilook takaavat sen, että niiden elämä on mukavaa ja helppoa, puhdasta ja takutonta. Vaikka olenkin trimmaaja en koe tarvetta olla turkkien kimpussa joka hetki, siitä huolimatta että hommasta pidänkin. Minua ei juurikaan kiinnosta se, mitä muut ihmiset luomukunnossa olevista kanssaeläjistämme mahtavat ajatella silloin, kun ne eivät ole täydessä tällingissä. En myöskään mielessäni jeesustele jokaista vastaantulevaa koiraa, että kylläpä tuollekin kampaa pitäisi vilauttaa. Koirilla pitää olla elämässä muutakin kuin turkin sipsuttelua, ja minulla pitää olla vapaa-aikana muutakin kuin koiria ja turkinlaittoa.

Monikohan koiranottoa harkitseva ihastuu siihen kauniissa skandinaavisessa leikkauksessa olevaan villakoiraan näyttelykehässä, ihanan pyöreäpäiseen bichon frisen tai vakavan ja ylvään näköisen tolppajalkaisen kääpiösnautserin kuvaan? Moniko saa jo ennen turkkirodun laittoa realistisen kuvan siitä, millainen vaivannäkö todellisuudessa on näiden siistiksi laitettujen koirien takana ja miltä koirat näyttävät silloin, kun ei shampoopullot lorise, fööni suhise ja sakset napsi? Minut ainakin yllätti alkuaikoina kuinka työläs käppänän turkki voi toisinaan olla, jos koiran haluaa näyttävän ns. rotuiseltaan. Nykyään tämä on jo rutiinia ja selkeä osa koiran hoitoa ja panostamista sen hyvinvointiin. En kuitenkaan aio jatkossakaan esitellä blogissa pelkkiä kehäkuvia tai trimmikuvia, vaan toivon, että rodusta kiinnostuneet ja pennunhankintaa miettivät saavat realistisen kuvan siitä, mitä kääpiösnautsereiden kanssa eläminen tuo tullessaan. Meillä koirat näyttävät päällisin puolin aina jokseenkin siisteiltä, mutta esimerkiksi kääpiösnautsereiden kohdalla mikäli trimmi on vain pari kertaa vuodessa eikä välisiistimisiä tehdä koira alkaa jossain vaiheessa muistuttaa enemmän suohirviötä kuin snautseria - kuka olisi uskonut rotukirjojen kuvia katsellessa... Turkinhoito on ilman muuta tärkeä osa koiran hyvinvoinnista huolehtimista etenkin silloin, kun pelkkä harjalla rapsuttelu tai säämiskällä sutaisu ei riitä - toivoisin useamman koiran hankintaa ja erityisesti turkkiroduista kiinnostuneen pohtivan tätä ja miettivän omaa aikaansa ja resurssejaan turkin hoitoon. Pääasia on kuitenkin, että turkki hoidetaan säännöllisesti eikä koiran tarvitse kulkea ikävissä takuissa kesät talvet.

Eilen huollettiin turkkeja: Pietalta ja Tenholta poistin pohjavilloja ja nypin kerrokset pois. Vienon päätä siistitään tänään. Kahku käy pesulla, kunhan sen metsästysreissuilta löytyy tähän sopiva väli. Natsakin pestään, viimeistään ennen Messaria. Puitteiden koirien hyvään elämään ollessa kunnossa ja niiden hyvinvointiin satsatessa säännöllisesti ei ole tarvetta pohtia joka hetki miltä me näytetään, näyttääkö tämä meidän koirallinen elämä jonkun mielestä kamalalta, ollaankohan me ihan kamalia koiranomistajia/kasvattajia/trimmaajia.... Viimeisenä toiveena toivoisisin, että aina ei tarvitsisi miettiä mitä muut ovat mieltä. Se on kuin häkki, josta ei pääse koskaan pakoon, ikinä et pysty miellyttämään kaikkia tarpeeksi. Koiramaailmassa saa niin surullisen helposti leiman otsaan milloin mistäkin, joskus jopa ihan naurettavan pienestä asiasta. Elämä saa näkyä, myös täällä sosiaalisessa mediassa.

Pupsit 3 viikkoa ja kesän viimeiset näyttelyhapatukset

Pentupäivitystä pitkästä aikaa! Päivät on menneet ohi kuin huomaamatta ja blogi on jäänyt siinä sivussa vähemmälle huomiolle.

Pupseille tuli maanantaina ikää 3 vikkoa (nyt siis ovat jo 3vko ja risat). Silmät ovat avautuneet koko jengillä ja painoakin on jokaisella vähän päälle kilo. Pentulaatikko alkaa kohta käydä ahtaaksi kakrujen harjoitellessa kävelyä ja huojuessa vielä vähän huterasti pitkin boksia. Kaikki ottavat myös innokkaasti kontaktia ihmiseen, kun laatikolle menee niille juttelemaan. Ensimmäinen matokuuri on annettu, ja kiinteälle ruualle opettelu on aloitettu.

Silmien avauduttua pennut ovat alkaneet jo tuntua ihan pieniltä koirilta sokeiden pötköjen sijaan. Luonne-erojakin alkaa pikku hiljaa erottaa, vaikka kovin paljoa tämän ikäisistä ei vielä voikaan sanoa.

Pentueen isoin poika. Tällä vaikuttaa olevan egoakin kokonsa mukaisesti, välillä kuuluu pientä ärripurria, kun pikkuherraa ei jokin asia miellytä.

Keskikokoinen poika. Tällä hetkellä vaikuttaa pojista rauhallisimmalta luonteelta.

Pikkupoika. Pojista selkeästi vilkkain tapaus.

Isompi tytöistä, "paksu-Bertta". Tytöistä rauhallisempi, vaan ilmaisee kyllä äänellään, jos joku on hankalasti.

Pienempi tyttö ja samalla koko pentueen tummin pentu. Kuva ei oikein anna oikeutta tälle neidille, tämä on nimittäin oikein hassunhauska tapaus, todella reipas ja vilkas.

Pennuista on vielä 4 eli pojat ja toinen tytöistä vailla mäykkyrakkaita koteja ;) Pentujen isä on Ruotsin jälkivalio ja menestynyt näyttelyissäkin BIS-sijoille asti täällä kotimaassa. Vieno-emän kanssa ollaan enimmäkseen keskitytty näyttelypuoleen , vaan nenäkin sillä toimii ja oikein näppärästi katoaa jälkien perään, kokeissa asti ei vaan olla vielä tätä puolta käyty näyttämässä. Vieno suoritti menneenä kesänä luonnetestin LTEP 125 +++ ollen siis myös laukausvarma. Pennuista saa varmasti mukavia kavereita arjen touhuihin ja lenkkipoluille, potentiaalia luulisi löytyvän myös näyttelyihin ja rodunomaisiin harrastuksiin.

Kesän näyttelyrupeama on tältä erää ohi, viimeinen kehärundi käytiin heittämässä Pietan kanssa Liminka RN:ssä pari viikkoa sitten. Pieta sijoittui luokkansa ensimmäiseksi saaden SA:n, vaan bjuutifulit eivät nyt riittäneet viemään sintturaa palkintopalleille asti. Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä haasteista! Kiitos kuvista Josefiina!

JUK-ERI1, SA

tuomari Iuza Beradze, Tsekki

"Beautiful compact female with beautiful movements. Correct silhouette and good temperament."

Viime viikonloppuna käväitiin Pietan kans myös Äkäslompolossa match showssa tuloksella pentujen SIN2. Pariin edellisvuoteen verrattuna meidän näyttelykalenteri on ollut harvinaisen hiljainen, mutta täytyy kyllä sanoa, että itselle on tehnyt hyvää irtautua koiratouhuista ja keskittyä koirien kanssa viettämään normaalia arkea. Vaikka näyttelyharrastus onkin meille Se Juttu, niin aina ei vaan jaksa herätä aikaisin laittamaan koiria kuntoon, ajaa pitkiä matkoja näyttelypaikkakunnalle, miettiä majoittumisia, missä kunnossa karva on jne. Näyttelyitä kuitenkin tulee ja menee, ja niihin ehtii vaikka seuraavanakin vuonna :) Loppuvuoden näyttelyihin on nyt viimeiset ilmoittautumiset tehty, Pietan kanssa lähdetään käymään reissu ulkomailla ja joulukuussa tämä vuosi huipentuu taas tuttuun tapaan Voittaja-näyttelyihin Helsingissä. Kun täältä perähikiältä asti isolle kirkolle lähdetään, niin otetaan samalla mukaan karhukoirakin astetta isompiin kemuihin. Mistä tulikin mieleen, Natsa (Suvenkehrän Stuffe) käväisi viime viikolla pitkäkokeessa ja niinhän se 16-kuukautinen jössikkä haukkui heti ensimmäisestä kokeestaan HIRV1-tuloksen 86:lla pisteellä! Nyt hirvestyskauden ollessa parhaillaan menossa on Natsa myös ollut monena päivänä hirvien perässä, yksi sarvipää sille on ammuttukin.

Pihapiirissäkin on tapahtunut muutoksia, mineille on noussut pihalle oma ulkoiluaitaus, jossa voivat turvallisesti vahtia pihapiiriä ja huudella rumia ohikulkijoille. Kahkukin kävi yksi sateinen ilta aitauksen testaamassa, ja eihän sitä ollut saada sieltä enää sen jälkeen pois :D Kahkulle taas on kohoamassa koiratalon lisäksi niin iso häkki, että seinät eivät häkissä rällätessä tule ihan heti vastaan. Näistä kuvia ja tarkempaa esittelyä tuonnempana.

Muuten arki rullaa omalla painollaan. Oman yritystoiminnan starttaaminen on vienyt oman aikansa, mutta nyt alkaa olla kaikki tarvittava kasassa ja kotisivut jne. päästään toivottavasti julkaisemaan ensi viikolla. Nyt suuntaamme koirien kanssa lenkille nauttimaan nätistä syyspäivästä :)

Partalauma pitkästä aikaa yhdessä metsälenkillä. Vienokin oikeasti nautti lapsivapaasta hetkestä, vaikka ilme kertookin ihan muuta 😆 #kääpiösnautseri #miniatureschnauzer #mäyräkoira #dachshunds #metsälenkki #luonnossamielilepää

Kuva, jonka Kennel Kaiserschnauz's (@kaiserschnauzers) julkaisi 30. 09ta 2016 klo 2.24 PDT